Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Tuotanto » Innovaatiojohtamisen edelläkävijät Spinverse ja Arthur D. Little yhteistyöhön

Spinverse Oy

Innovaatiojohtamisen edelläkävijät Spinverse ja Arthur D. Little yhteistyöhön

Tiedote.
Julkaistu: 04.02.2015 klo 10:00
Julkaisija: Spinverse Oy

Yli 125 vuotta innovaatiojohtamisen eturintamassa ollut yhdysvaltalainen Arthur D. Little ja Suomen johtava innovaatiokonsulttiyritys Spinverse ovat solmineet yhteistyösopimuksen. Spinversen palveluille aukeavat kanavat 21 uuteen maahan. Athur D. Little saa Spinversen avulla vahvan jalansijan innovaatiostaan tunnettuun Suomeen.

Maailman vanhin liikkeenjohdon innovaatioihin keskittynyt konsulttiyritys Arthur D. Little (ADL) ja innovaatiokonsulttiyritys Spinverse Oy ovat tänään solmineet läheisestä yhteistyöstä. Vuonna 1886 perustettu ADL oli muun muassa kehittämässä General Motorsin autotehtaan ensimmäistä ulkoista tuotekehitysyksikköä 1910-luvulla. Se on myöhemmin ollut keksimässä lasikuitua ja synteettisiä antibiootteja sekä toiminut NASA:n teknologiakumppanina Apollo-ohjelman kuulennoilla.
Suomen johtava innovaatioiden kaupallistaja Spinverse on hallinnoinut yhteensä yli miljardin euron arvoisia julkisia innovaatiohankkeita ja käynnistänyt sata teknologiayritystä suuryritysten ideoista.  Vuonna 2004 perustettu Spinverse on Suomen menestyksekkäin EU-innovaatiorahoituksen järjestäjä.

”Tämän Spinverse-yhteistyön avulla ADL:n palvelut ovat nyt myös suomalaisten teknologiajohtajien, julkisen sektorin ja sijoittajien saatavilla”, ALD Nordicin toimitusjohtaja ja ADL:n globaali strategiajohtaja Petter Kilefors kiittää.
”ADL:n kansainvälinen konsulttiverkosto tarjoaa Spinverselle vahvan kanavan kansainväliselle kasvulle 21 maassa.  Yritysten palvelut tukevat täydellisesti toisiaan ja voimme yhdessä kasvaa entistä nopeammin.”, Spinversen toimitusjohtaja Pekka Koponen kertoo.

Suomi on pitkään ollut todellinen innovaatioiden kultamaa, kun patenttien määrää verrataan väkilukuumme. ”Ongelmamme on ollut keksintöjen kaupallistaminen. Juuri tässä Spinverse auttaa vastakin start-up-yrityksiä”, Koponen kuvaa. ”Työmme on äärimmäisen palkitsevaa. On vaikeaa kuvitella upeampaa tunnetta, kuin että pystyy auttamaan toisen loistavan oivalluksen myös menestymään bisneksenä maailmalla.”

 

Lisätietoja: http://www.adlittle.se & http://www.spinverse.com
Petter Kilefors, Arthur D. Little, +46 708 830042 / kilefors.petter@adlittle.com
Pekka Koponen, Spinverse, +358 40 545 0008 / pekka.koponen@spinverse.com

 

Arthur D. Little logo

Spinversen logo

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs