Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Tietotekniikka » Voimalainvestointi Lahden poliittisen johdon punnittavana

Lahden kaupunki

Voimalainvestointi Lahden poliittisen johdon punnittavana

Tiedote.
Julkaistu: 25.08.2015 klo 20:06
Julkaisija: Lahden kaupunki

Lahden kaupunginhallituksen ja Lahden ja Nastolan yhdistymishallituksen yhteisessä seminaarissa ja hallitusten kokouksissa 25.8.2015 oli esillä Lahti Energia Oy:n investointi Kymijärvi III -voimalaan sekä PHSOTE -yhtymän esitys tietohallinnon ja tietotekniikan kokoamisesta alueella.

Lahti Energia Oy:n hallitus on esittänyt Kymijärven I-voimalaa korvaavaksi investoinniksi aiemmin suunniteltua hieman pienempää, polttoaineteholtaan alle 200 MW suuruista laitosta. Investointi toteutettaisiin kahdessa osassa siten, että ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan lämmöntuotanto ja sähköntuotantoon vain varaudutaan. Suunnitelman mukaisen monipolttoainelaitoksen pääpolttoaineena olisivat biopolttoaineet.

Ensimmäisen vaiheen kustannusarvio olisi noin 150 milj. euroa, ja voimala voisi olla valmiina vuonna 2019. Päätös sähköntuotannosta voidaan tehdä myöhemmin sähkömarkkinoiden kehitysnäkymien tarkennuttua. Kymijärvi III -voimalan noin 35 milj. euron lisäinvestointi valmistuisi aikaisintaan vuonna 2021. Energiayhtiön arvion mukaan todennäköisesti tarvittaisiin myös 20 milj. euron investointi biolämpökeskukseen, joka valmistuisi aikaisintaan vuonna 2021.

Kaupunginhallitus ja yhdistymishallitus voimalahankkeen kannalla

Kaupunginhallituksella ja yhdistymishallituksella ei ollut huomauttamista Lahti Energia Oy:n voimalahankkeen käynnistämiselle yhtiön tarkennetun vaiheittaisen vaihtoehdon mukaisesti. Yhdistymishallitus edellyttää, että voimalahanke turvaa ympäristöystävällisen energiantuotannon, energian saatavuuden ja kilpailukykyisen hintatason sekä riittävän tuoton omistajalle. Lisäksi yhdistymishallitus edellyttää, että Lahti Energian rahoitusrakenteeseen ja investoinnin rahoitukseen liittyvät vaihtoehdot tuodaan kaupunginhallituksen käsittelyyn helmikuun 2016 loppuun mennessä.

Lahti myönteinen sote-yhtymän esityksille tietohallinnon ja tietotekniikan kokoamisesta

Lahden kaupunki on valmis osallistumaan yhtymän valmistelemaan ratkaisuun, jossa sote-palveluiden sovelluspalveluita toteutetaan yhdessä Medi-IT Oy:n kanssa. Lahden kaupunki toivoo, että myös alueen muut sote-järjestäjät, Hollolan kunta ja Heinolan kaupunki, tekevät samanlaisen ratkaisun.

Perustietotekniikkapalveluiden ja konesalien osalta Lahden ja Nastolan yhdistymishallitus pitää perusteltuna palvelujen kokoamista ja uuden toimintamallin luomista vielä tämän vuoden aikana. Tähän toivotaan Lahden kaupungin ja sote-yhtymän lisäksi mukaan muutkin maakunnan kunnalliset toimijat. Käytännössä kokoaminen voisi toteutua ulkoistamisena, toimijoiden yhteisenä osakeyhtiönä tai näiden yhdistelmänä.

Lisätietoja:

Yhdistymishallituksen puheenjohtaja Juha Rostedt, 040 510 9244

kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta, 050 63895

 

Lahden kaupunki on voimakkaasti uudistuva yli 100 000 asukkaan kasvukeskus. Lahdessa kaupunkielämä on aktiivista, palvelut korkeatasoisia ja luonnonläheinen asuinympäristö viihtyisä. Ympäristön ja muotoilun edelläkävijänä Lahti tarjoaa näköalapaikan kaupunkikehitykseen.

Lahden kaupunki ja Nastolan kunta yhdistyvät vuoden 2016 alusta. Uudessa Lahden kaupungissa asukkaita on noin 120 000.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs