Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Tietotekniikka » Ixonos perustaa palvelukeskuksen Kiinaan

Ixonos Oyj

Ixonos perustaa palvelukeskuksen Kiinaan

Julkaistu: 11.11.2008 klo 12:51
Julkaisija: Ixonos Oyj

Varautuakseen lähivuosien kasvuun Ixonos kasvattaa voimakkaasti palvelukapasiteettiaan perustamalla ohjelmistotuotannon ja ohjelmistotestauksen palvelukeskuksen Kiinaan.

Varautuakseen lähivuosien kasvuun Ixonos kasvattaa voimakkaasti palvelukapasiteettiaan perustamalla ohjelmistotuotannon ja ohjelmistotestauksen palvelukeskuksen Kiinaan. Toiminta käynnistyy Pekingissä kuluvan vuosineljänneksen aikana. Ixonosin tavoitteena on kasvattaa asiantuntijahenkilöstön määrä Kaukoidässä useampaan sataan henkilöön parin ensimmäisen toimintavuoden kuluessa.

Palvelutuotannon käynnistäminen Kiinassa toteuttaa Ixonosin strategiaa, jonka mukaan yhtiö pyrkii globaalisti toimimaan lähellä kumppaniasiakkaitaan joustavasti ja kustannustehokkaasti. Samalla yhtiö tavoittelee asiakaskuntansa laajentamista. Kiinan toimipiste tulee tuottamaan asiantuntijapalveluita sekä paikallisille tietoliikennealan toimijoille että konsernin muille kansainvälisille telekommunikaatialan asiakkaille.

"Olemme parin viime vuoden aikana perustaneet ulkomaiset palvelukeskukset Viroon ja Slovakiaan kyetäksemme kasvattamaan asiantuntijahenkilöstömme määrää kysyntää vastaavasti sekä ylläpitääksemme kilpailukykyämme globaalistuvassa kilpailussa. Laajentuminen Kiinaan on luonnollista jatkoa strategiamme toteuttamiselle", Kari Happonen, konsernin toimitusjohtaja sanoo. "Läsnäolo Kiinassa tarjoaa mahdollisuuden sekä syventää olemassaolevia asiakkuuksiamme että hyödyntää asiantuntijuuttamme uusissa kansainvälisissä asiakkuuksissa", Happonen jatkaa.

Ixonos Oyj on tieto- ja viestintäteknologia-alan palveluyritys, joka tuottaa asiakkailleen joustavia, näiden kilpailukykyä ja riskienhallintaa tukevia teknologiakonsultoinnin, ohjelmistokehityksen, ohjelmistojen ylläpidon ja projektijohtamisen ratkaisuja. Ixonosin asiakaskunta koostuu johtavista kansainvälisillä markkinoilla toimivista matka- ja älypuhelinvalmistajista, mobiiliverkkotoimittajista ja teleoperaattoreista sekä kotimaisista finanssi-, teollisuus- ja palvelualan yrityksistä ja julkishallinnon organisaatioista.

Ixonosilla on Suomessa toimipaikat Helsingissä, Jyväskylässä, Kemissä, Oulussa, Salossa, Tampereella ja Turussa. Ulkomaiset toimipisteet sijaitsevat Kosicessa Slovakiassa ja Tallinnassa Virossa. Konsernin palveluksessa on yli 900 henkilöä, joista yli 150 työskentelee Kocisessa ja Tallinnassa.

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs