Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Tietotekniikka » Asiakkaita kannustetaan kävelemään Kap Hornista Jyväskylään

LähiTapiola

Asiakkaita kannustetaan kävelemään Kap Hornista Jyväskylään

Tiedote.
Julkaistu: 20.11.2015 klo 11:22
Julkaisija: LähiTapiola

LähiTapiola aloittaa kävelykampanjan älyhenkivakuutusasiakkailleen. Kampanjan ensimmäinen etappi on Kap Horn ja matkan päätepisteenä on Jyväskylä.

”Teemme yhteisöllisen kävelykampanjan ensimmäistä kertaa älyhenkivakuutusasiakkaille. Kokeilemme, miten hyväntekeväisyyskävely ja keskinäinen leikkimielinen kisailu auttavat ihmisiä liikkumaan”, älyhenkivakuutuskonseptista vastaava Ville Niiranen LähiTapiola Henkiyhtiöstä kertoo.

Niirasen mukaan elintapojensa mittaamisen tiedetään edistävän oikeita valintoja arjessa, kun omaan hyvinvointiin vaikuttavat tekijät tulevat näkyviksi. Samoin yhteisöllisyys ja kilpailut tiedetään auttavan tavoitteiden saavuttamisessa.

Mukaan lähtenyt asiakas voi seurata Tee hyvää Jouluksi! –kävelykampanjaa Wellmo-sovelluksessa, josta näkee koko joukon edistymisen ja oman sijoituksen.

”Kun kävelee tuttua lenkkipolua marraskuisena iltana, voi samalla kerryttää askeleita kampanjaan.”

Matkan edetessä osallistujille annetaan kolme eri hyväntekeväisyyskohdetta, joista äänestää.  Lahjoituksen suuruus riippuu kampanjaan osallistujien määrästä. Ahkerimmat kävelijät pääsevät luovuttamaan potin hyväntekeväisyyskohteelle.

LähiTapiolan tutkimuksen mukaan ennaltaehkäisy kiinnostaa yhä useampaa suomalaista. Unensa laatua ja päiväaktiivisuuttaan olisi kiinnostunut mittaamaan joka kolmas suomalainen. Jopa joka viides ilmoitti jo mittaavansa liikuntasuorituksiaan älypuhelimella tai -rannekkeella; nuorimpien vastaajien eli 18–34-vuotiaiden ryhmässä näin tekee jo kolmannes.

"Vakuutusyhtiöt on perinteisesti nähty maksajan roolissa, kun ihmiset ovat hakeneet vakuutuskorvauksiaan. Haluamme panostaa siihen, että ihmiset voivat paremmin. Tämän kampanjan avulla haluamme tarjota pilottiasiakkaille mahdollisuutta yhteisöllisyyteen pilottiasiakkaiden kesken”, Niiranen sanoo.

LähiTapiola aloitti kesäkuussa Suomessa täysin uudenlaisen älyhenkivakuutuspilotin. Pilotissa asiakas saa käyttöönsä Polarin aktiivisuusrannekkeen, Wellmon hyvinvointisovelluksen sekä Duodecimin sähköisen terveystarkastuksen ja -valmennuksen.

 

Lisätiedot:

Ville Niiranen

Chief Underwiter

LähiTapiola Henkiyhtiö

050 572 0927

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs