Vammaisten huomiointi saamelaispolitiikassa ja -keskustelussa on jäänyt niukaksi - Siirtolaisuusinstituutin uutuusjulkaisu pureutuu vammaisten saamelaisten toimijuuteen ja syrjintään

”Sinä olet saamelainen, vähemmistöä, ja sitten, jos vielä omistat vamman, sinä olet vielä vähemmistöä.”

Vammaisuuteen ja saamelaisuuteen liittyy yleisesti syrjintää.
”Vammaisten syrjintää esiintyy koulussa, työssä, yhteisöissä ja yksityiselämässä”, kertoo tutkimuksen tekijä, YTT Liisa Hokkanen Lapin yliopistosta. ”Vammaisella henkilöllä on oikeus yhdenvertaiseen yhteiskunnalliseen ja yhteisölliseen osallisuuteen”, hän korostaa.
Tutkimukseen osallistuneiden saamelaisten elämässä on lisäksi läsnä usean sukupolven ajan jatkuneen suomalaisuuteen sulauttamisen seuraukset. Aiempi vahva ja rakenteellinen saamelaisten syrjintä vie huomiota ja siten myös estää havaitsemasta nykyistä hienovaraisemmin toteutuvaa syrjintää. Erityisen vaikea vammaisen saamelaisen asema on, mikäli tilanteeseen liittyy muitakin syrjintää voimistavia piirteitä, kuten taloudellisten, yhteisöllisten tai sosiaalisten resurssien niukkuutta, sukupuoleen kiinnittynyttä toiseutta, kaltoinkohtelua ja väkivaltaa tai esimerkiksi heikkolaatuisia ja ihmisen tarpeeseen vastaamattomia hyvinvointipalveluja.

”Pitää hemmetin hyvin tietää ne lain puitteet, kun aletaan vammaiselle ajaa ne edut.”

Vammaiset saamelaiset korostavat vaikean tilanteensa vaativan vahvaa toimijuutta, sinnikkyyttä ja omaehtoista ratkaisujen hakemista. Elämä on tavallaan itse tehtyä, vaikka oman toimijuuden tueksi tarvitaan myös sosiaalisia verkostoja, merkityksellistä tekemistä ja mahdollisuutta ylläpitää luontosuhdetta ja kulttuurisuutta.

”Vammaisuus haastaa yhteisöön kuulumisen tunnetta siinä missä saamelaisuus osoittautuu elämän vahvuustekijäksi”, sanoo Hokkanen. ”Kulttuurisesti merkityksellisiä kuntoutuksen muotoja ovat saamenkielen oppiminen, yhteisölliseen toimintaan osallistuminen ja kulttuuristen taitojen elvyttäminen ja ylläpito”.

”Kyllä saamenkielinen palvelu hyvältä tuntuu, vaikka ymmärtäisikin suomen kielen … ’Ihanaa’, että meitä otetaan huomioon.”

”Vammaisten oikeus omakieliseen tai kaksikieliseen vammaispalveluun ja kuntoutukseen ei toteudu. Sekä viranomaiset että vammaiset itse ovat pääasiassa luopuneet yrityksistä käyttää saamenkieltä muissa hyvinvointipalveluissa kuin varhaiskasvatuksessa ja koulupalveluissa, mikä on hälyttävää”, Hokkanen huomioi. Lisäksi omakieliset ja omakulttuuriset hyvinvointipalvelut rajautuvat saamelaisten kotiseutualueelle, ja vammaisten erityistarpeet jäävät sivuun. ”Vaaditaan koulutusta, resursointia ja ennen kaikkea tahtoa, jotta kulttuurisesti riittävää ja asianmukaista saamenmielistä palvelua voidaan ulottaa sosiaali- ja terveyspalveluihin sekä vammaisten tarvitsemiin erityispalveluihin”, Hokkanen korostaa.

”Ja saamen kieli katosi kokonaan vammautuessa. Ei jäänyt kuin joitain murusia. Koetan tankata sillä tavalla, että minä saisin sitä rohkeutta puhua uudestaa, että saisin sen saamelaisidentiteetin itselle esiin sieltä.”

Alkuperäiskansojen julistus edellyttää vammaisten erityistä huomiointia ja Suomen vuonna 2016 ratifioima kansainvälinen vammaisten oikeuksien sopimus vammaisten ihmisten kielen ja kulttuurin huomioimista. Sulauttamispolitiikan seurauksien korjaaminen ja saamenkielen elvyttäminen ovat keskeneräisiä ja vammaisia huomioidaan saamelaispolitiikassa ja –keskustelussa niukasti.
”Oikeudet ovat oikeuksia vasta, kun ne toteutuvat ihmisten arjessa”, huomauttaa Hokkanen.

Tutkimuksen pääaineistona on 12 vammaisen saamelaisen narratiivisesti orientoituneet haastattelut. Kursivoidut kohdat ovat suoria lainauksia haastatteluista.

Julkaisutiedot:

Liisa Hokkanen (2022) Oikeus tulla kuulluksi ja kuulua yhteisöön - Vammaisten saamelaisten osallisuuskokemuksia. Tutkimuksia 7. Siirtolaisuusinstituutti. 

Runot: Uhca Ovlla Elsa / Elsa Laiti-Hedemäki

Lisätietoja tutkimuksesta antaa:

Liisa Hokkanen, YTT, Lapin yliopisto, 040-4844242, [email protected]