Satu Lidmanin Väkivaltakulttuurin perintö: Sukupuoli, asenteet ja historia (Gaudeamus 2015) on valittu Vuoden tiedekirja -finaaliin yhdessä kahdeksan muun ehdokkaan kanssa. Väkivaltakulttuurin perintö pohtii sukupuolen ja vallan suhdetta 1500-luvulta nykypäivään. Erityishuomion kohteena ovat ne menneisyyden asenteet ja sukupuoliroolit, jotka ruokkivat nykypäivän väkivaltaa.
Naisten sukupuolensa vuoksi kokema väkivalta on syvällä kulttuurissamme. Se on seksuaalista väkivaltaa, parisuhdeväkivaltaa ja kunniaan liittyvää väkivaltaa sen monissa eri muodoissa. Se on yksityistä ja virallista, sosiaalista ja kulttuurista, häpeällistä ja kunniaan sidottua, historiaa ja nykyisyyttä.
Väkivallan juuret ulottuvat syvälle omaan historiaamme, eivätkä ”oikeat” naisen ja miehen mallit ole kadonneet mihinkään 2000-luvun Suomesta. Nämä asenteet ovat usein lapsuudessa opittuja, tiedostamattomia käsityksiä sukupuolirooleista. Ne näkyvät käyttäytymisessä, sanavalinnoissa ja ”harmittomassa” huumorissa ja ne vahvistuvat työpaikkojen kahvihuoneissa, populaarikulttuurissa, mainosmaailmassa sekä koulukirjoissa. Asenteiden tiedostaminen on ensimmäinen askel, jos halutaan ymmärtää ja ehkäistä väkivaltailmiöitä omassa ajassamme.
Oikeus, oikeudenmukaisuus, rikos ja väkivalta eivät synny tyhjiössä vaan ne rakentuvat historiallisena jatkumona. Oma väkivallan perintömme ei ole niin kaukana muista kulttuureista kuin keskustelupalstoilla annetaan ymmärtää. Naisiin kohdistuvasta väkivallasta täytyy puhua monikulttuurisessa yhteiskunnassa avoimesti, mutta ketään leimaamatta. Kyse on globaalista ongelmasta, joka vaikuttaa kaikkien ihmisten hyvinvointiin sukupuolesta ja taustoista riippumatta.
Kunniaan liittyvän väkivallan yhteydessä länsimainen oikeusjärjestelmä muuttuu hampaattomaksi
”Yleisyydestään huolimatta naisiin kohdistuvaa väkivaltaa käsitellään yhteiskunnassa eri tavalla kuin miehiin kohdistuvaa, ja se on yksi tyypillisesti viranomaisilta piiloon jäävistä väkivaltailmiöistä. Taustalla on muun muassa se, että miesten vallankäyttöä naisiin on pidetty historiallisesti oikeutettuna (…).”
”Seksuaalistuneeseen parisuhdeväkivaltaan kuuluvat mitä moninaisimmat häirinnän, ahdistelun, pakottamisen ja loukkaavan huomauttelun seksualisoituneet muodot, mukaan lukien pukeutumisen ja sosiaalisten suhteiden kontrollointi.”
”(…) kunniaan liittyvän väkivallan yhteydessä länsimainen oikeusjärjestelmä muuttuu hampaattomaksi juuri sen vuoksi, että se keskittyy yksittäisen tekijän tuomitsemiseen. Kun teon taustalla vaikuttavaa sosiaalista ja kulttuurista todellisuutta ei oteta huomioon, kunniaan liittyvän väkivallan kokonaiskuva jää näkemättä: vaikka yksittäinen henkilö on kohottanut nyrkkinsä tai painanut liipaisinta, hän saattaa toimia yhteisön sosiaalisen paineen alla, kenties yhteisesti laaditun suunnitelman toteuttajana.”
Satu Lidman, FT, dosentti, työskentelee tutkijatohtorina Turun yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa. Häntä kiinnostavat erityisesti väkivallan, rikollisuuden ja sukupuolen kysymyksiin liittyvät historialliset jatkuvuudet sekä näiden yhteydet ajankohtaisiin ihmisoikeushaasteisiin. Lidman on julkaissut artikkeleita ja kirjoja muun muassa häpeän, rankaisemisen, seksuaalinormien ja oikeuskäsityksien aihepiireistä.
Satu Lidmanin kotisivut: www.lidman.fi
Satu Lidman:
Väkivaltakulttuurin perintö
Sukupuoli, asenteet ja historia
Gaudeamus 2015
ISBN 978-952-495-369-6
Arvostelukappaleet ja lisätiedot:
[email protected]
Lisätietoa kirjasta Gaudeamuksen verkkosivuilla
Vuoden tiedekirja
Vuoden tiedekirjana palkitaan vuonna 2015 ilmestynyt ansiokas suomalainen tiedekirja. Palkinto jaetaan Tieteiden talolla (Kirkkokatu 6, Helsinki) maanantaina 14.3.2016 klo 11.45 Tieteessä tapahtuu -foorumin yhteydessä. Vuosittain jaettavan palkinnon myöntävät Suomen tiedekustantajien liitto ja Tieteellisten seurain valtuuskunta. Palkinnon suuruus on 10 000 euroa; mahdollisiin kunniamainintoihin liittyy 2 500 euron rahapalkinto.
Lisätietoa palkinnosta ja kaikki finalistit
Kansikuva_Vakivaltakulttuurin_perinto.jpg
Koko: 0,05 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 235x335Kansikuva_Vakivaltakulttuurin_perinto.jpg
Koko: 0,05 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 235x335Painokelpoinen_kansikuva_Vakivaltakulttuurin_perinto.jpg
Koko: 1,36 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 1737x2477Painokelpoinen_kansikuva_Vakivaltakulttuurin_perinto.jpg
Koko: 1,36 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 1737x2477Gaudeamus on Helsingin yliopiston omistama tieto- ja tiedekirjakustantamo. Erikoisalojamme ovat yhteiskunta, filosofia, historia, ympäristö, talous ja kasvatus.
Gaudeamus | Tiedon puolella
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1