Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Tiede ja tutkimus » Väitös Oulun yliopistossa: Tollinkaltainen reseptori 9 ruuansulatuskanavan syövissä

Oulun yliopisto

Väitös Oulun yliopistossa: Tollinkaltainen reseptori 9 ruuansulatuskanavan syövissä

Tiedote.
Julkaistu: 26.05.2014 klo 12:53
Julkaisija: Oulun yliopisto

Väitöstutkimuksessa selvitettiin Tollinkaltainen reseptori 9:n (TLR9) vaikutuksia ruuansulatuskanavan syöpiin. Bakteerien ja joskus ihmisen omienkin solujen DNA tunnistetaan TLR9:n toimesta. TLR9 voi aiheuttaa syöpäsolujen liikkuvuuden lisääntymistä ja sitä kautta nopeuttaa syövän leviämistä. 

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää TLR9:n toimintaa suusyövässä, ruokatorvisyövässä, mahasyövässä ja paksusuolen syövässä solukokeiden ja potilasnäytteiden perusteella.

Tutkimusryhmä havaitsi, että syöpäsolujen liikkuvuus ja taipumus työntyä syvemmälle kudoksiin lisääntyi aktivoitaessa TLR9:ää kokeellisesti solumallissa kaikissa edellä mainituissa syövissä. Potilasnäytteisiin perustuen suu- ja ruokatorvisyövässä todettiin lisääntyneen syövän TLR9:n määrän ennustavan vakavampaa ja nopeammin etenevää tautia.

Tutkimustulokset antavat viitteitä siitä, että syövän TLR9:n arviointi voi tulevaisuudessa auttaa hoidon suunnittelussa ja että TLR9:n toiminnan estäminen lääkkeillä voisi olla hyödyllistä potilaiden syöpähoitoja suunniteltaessa. Lisätutkimusten myötä on mahdollista, että TLR9:n kautta vaikuttavien bakteerien tuhoamista voitaisiin hyödyntää tavanomaisten syöpähoitojen lisänä.

- - -

Lääketieteen lisensiaatti Joonas Kauppila väittelee Oulun yliopistossa 30.5.2014. Kirurgian alaan kuuluvan väitöskirjan otsikko on Toll-like receptor 9 in alimentary tract cancers (Tollinkaltainen reseptori 9 ruuansulatuskanavan syövissä). Vastaväittäjänä toimii professori Ari Ristimäki Helsingin yliopistosta ja kustoksena dosentti Juha Saarnio. Väitöstilaisuus alkaa Oulun yliopistollisen sairaalan luentosalissa 1 kello 12.

- - -

Oppiarvo ja nimi:
Lääketieteen lisensiaatti Joonas Kauppila

Syntymäaika ja -paikka:
1988

Yo-tutkintovuosi ja koulu:
2007, Karjasillan lukio

Nykyinen työpaikka:
Oulun yliopistollinen sairaala
08 315 2011

Tiedekunta ja laitos:
Lääketieteellinen tiedekunta, kliinisen lääketieteen laitos
0294 480 000

Väittelijän yhteystiedot:
joonas.kauppila@oulu.fi

Väitöskirjan www-osoite: http://jultika.oulu.fi/Record/isbn978-952-62-0448-2

Hae kategoriasta

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs