Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Tiede ja tutkimus » Teknologia, luovuus ja monialaisuus yhdistyvät tulevaisuuden tekijöissä

Teknologiateollisuus ry

Teknologia, luovuus ja monialaisuus yhdistyvät tulevaisuuden tekijöissä

Tiedote.
Julkaistu: 04.06.2015 klo 13:20
Julkaisija: Teknologiateollisuus ry

Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö ja Tekniikan edistämissäätiö TES jakoivat yhteensä yli 1,5 miljoonaa euroa apurahoja ja palkitsivat tulevaisuuden tiennäyttäjiä. Säätiöt haluavat panoksellaan vahvistaa suomalaista huippuosaamista sekä edistää uusia rohkeita avauksia suomalaisen elinkeinoelämän ja yhteiskunnan uudistumiseksi.

Helsingissä 1. kesäkuuta järjestetty säätiöiden juhlatilaisuus kokosi yhteen yli 150 tutkijaa, opettajaa ja yhteiskunnan vaikuttajaa. Säätiöitä yhdistää tavoite tukea Suomen teollisuuden ja elinkeinoelämän kilpailukykyä pitkäjänteisesti.

”Tuimme tänä vuonna erityisesti rohkeita, big dataa hyödyntäviä tutkimusavauksia. Näissä keskenään erilaisissa hankkeissa yhdistävänä tekijänä on aidosti uusi tulokulma ja monialaista osaamista hyödyntävä yhteistyö”, kertoi Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiön puheenjohtaja Antti Zitting.

Esimerkkinä uusista avauksista ”Health Capital Cluster” -hankkeen tavoitteena on synnyttää terveys- ja hyvinvointiosaamista törmäyttävä ekosysteemi ja käynnistää merkittävä uudistumisprosessi. Osapuolina ovat Aalto-yliopisto, Helsingin yliopisto, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS), Metropolia-ammattikorkeakoulu sekä terveysteknologia-alan yrityksiä.

”Suomi tarvitsee tekniikan alan huippututkimusta sekä uudenlaista tutkimusperinnettä, jossa vahva osaamispohja yhdistyy poikkialaiseen yhteistyöhön. Säätiöt voivat olla merkittävässä roolissa tämän mahdollistamisessa”, kuvasi Tekniikan edistämissäätiön puheenjohtaja Marjo Miettinen.

TECH + DESIGN RESEPTINÄ KANSAINVÄLISEEN KILPAILUUN

Yhteiskuntaamme vaikuttavat merkittävät muutosvoimat, kuten digitalisaatio, kestävä kehitys ja globaali kilpailu, luovat tarpeen uudenlaiselle, luovalle osaamiselle ja tekemiselle.

Tilaisuuden juhlapuhuja, Koneen muotoilujohtaja Anne Stenros nosti esille muotoilun viimeaikaisen nousun teknologian rinnalle, esimerkkinä erityisesti USA. Stenrosin Tech + Design -reseptin toteuttamiseen tarvitaan niin monimuotoista osaamista kuin uudenlaisia käytäntöjä mahdollistamaan luovaa yhteistyötä.

Kyky kehittää teknologiasta liiketoimintaa oli myös Tekniikan edistämissäätiön tämänvuotisen Teknologiapalkinnon perusteena. Tunnustuspalkinnon saivat Ilari Järvinen jaJari Juoksukangas Idsens Oy:sta.

”Tarvitsemme luovia ja kyvykkäitä tekijöitä, jotka osaavat ajatella uudella tavalla, yhdistäen huipputason teknologiaa tarvelähtöisesti eri sovellusalueille sekä toimia kansainvälisessä yhteistyössä”, jatkoi Miettinen.

MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLINEN OSAAMINEN PONNAHDUSLAUTANA

”Uusien avausten rinnalla jatkamme myös pitkäjänteisesti työtä matemaattisten aineiden osaamisen eteen kannustamalla innostavia opettajia ja lahjakkaita ylioppilaita sekä tukemalla konkreettisia opetuksen kehittämishankkeita”, sanoi Zitting.

Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö on palkinnut ansioituneita matemaattisten aineiden opettajia eri koulutusasteilta keväästä 2005 lähtien, yhteensä yli miljoonalla eurolla. Tämän vuoden tilaisuudessa palkittiin 20 opettajaa tai opettajien työryhmää. Lisäksi säätiö palkitsee vuosittain kaikki pitkän matematiikan kokeessa huippupisteet kirjoittaneet ylioppilaat 1 000 euron stipendillä.

Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö myönsi apurahoja yhteensä 860 000 euroa sekäpalkitsi matemaattisten aineiden opettajia ja ylioppilaita yhteensä 180 000 eurolla.

TES myönsi kolme tekniikan alan palkintoa sekä apurahoja noin 90 tekniikan alan opiskelijalle ja tutkijalle. Teknologiapalkinnon arvo on 50 000 euroa. Palkintojen ja apurahojen yhteismäärä on noin 700 000 euroa.

Lisätietoja:
Antti Zitting, hallituksen puheenjohtaja, Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö, 050 048 2269
Marjo Miettinen, hallituksen puheenjohtaja, Tekniikan edistämissäätiö, 040 051 2771

100-vuotissaatio.teknologiateollisuus.fi
www.tekniikanedistamissaatio.fi

 

Hae kategoriasta

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs