Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Tiede ja tutkimus » TEKES myönsi rahoituksen kahdelle Haaga-Helian hankkeelle

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

TEKES myönsi rahoituksen kahdelle Haaga-Helian hankkeelle

Tiedote.
Julkaistu: 07.12.2015 klo 10:40
Julkaisija: Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

TEKES myöntänyt merkittävän rahoituksen kahdelle hankkeelle, joissa Haaga-Helia on vahvasti mukana: The Boxille ja DICIAlle. 

The Box -hankkeessa tutkitaan ja kehitetään sitä, miten uudenlaista aisteihin vaikuttavaa teknologiaa voisi hyödyntää hotelli-, ravintola-, matkailu- ja elämysalan palvelumuotoilussa, markkinoinnissa ja tuotekehityksessä.

Hankkeessa edistetään palvelu- ja tuotekehitystä yhteistyössä toimialan yritysten kanssa. Haaga-Helian asiantuntijoiden avustuksella yritykset pääsevät kehittämään palvelukonseptejaan ja -tuotteitaan sekä testaamaan niitä erilaisten simulaatioiden avulla. Käytännössä yritykset voivat kehittää tuotteitaan ja palveluitaan elämyssimulaattorissa, jossa testataan mm. sitä, miten kuluttajien aisteihin voi vaikuttaa erilaisin keinoin. Näin yritykset voivat saada tuotteestaan palautetta jo ennen sen lanseerausta. Aisteihin vaikutetaan mukautuvilla tilaratkaisuilla, visuaalisilla keinoilla, tuoksuilla, äänimaailmalla sekä tuntoaistiin perustuvilla ratkaisuilla.

Hanke alkaa heti alkuvuonna 2016. Tutkimuspartnerit ovat Manchester Metropolitan University, University of Algarve ja Hotelschool the Hague sekä yrityksistä Pixoi, Flik Media Group, Fantasiaworks, Metos, Hotel Haaga, CMB restaurants, Sinebrychoff ja Pinto Design.

DICIA jatkoa MANIA-hankkeelle

DICIA jatkaa ja laajentaa käynnissä olevaa MANIA-tutkimushanketta. Hanke toteutetaan yhteistyössä Aalto-yliopiston, Helsingin yliopiston sekä mukana olevien useiden yrityskumppaneiden kanssa.

DICIA-tutkimusprojektissa tutkitaan niitä muutoksia, joita palveluiden digitaalisuus aiheuttaa asiakasvuorovaikutukseen, arvon luomisen käytäntöihin sekä palvelujen käyttäjien arvokokemusten muodostumiseen. DICIA-projekti tutkii digitalisaation mahdollisuuksien hyödyntämistä suomalaisten palveluntarjoajien liiketoiminnassa erityisesti tieto- ja viestintäteknologian, rakentamisen ja asiantuntijapalvelujen toimialoilla. Tutkimuksen tulosten odotetaan tukevan suomalaisten palveluyritysten kilpailukyvyn ja kansainvälistymisen kasvua.

Lisätietoja:
Pasi Tuominen, The Box -hanke, pasi.tuominen@haaga-helia.fi ja puh 040 488 7536
Timo Kaski, DICIA-hanke, timo.kasku@haaga-helia.fi, puh 040 488 7594

Haaga-Helia on yksityinen ammattikorkeakoulu, joka kouluttaa liike-elämän ja palveluelinkeinojen asiantuntijoita sekä tutkii ja kehittää näihin aloihin liittyvää osaamista ja toimintaa. Koulutusalamme ovat liiketalous, tietotekniikka, hotelli-, ravintola- ja matkailuala, johdon assistenttityö, toimittajakoulutus, liikunta-ala sekä ammatillinen opettajankoulutus. Haaga-Helian 10 500 opiskelijaa luo työelämäverkostoja jo opiskeluaikanaan. Opiskelijoita tukee liki 650 työntekijän korkeatasoinen kansallinen ja kansainvälinen osaaminen.

 

 

 

 

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Hae kategoriasta

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs