Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Tiede ja tutkimus » Tekes ja Suomen Akatemia: SHOK-konsepti on kehittämiskelpoinen

Suomen Akatemia

Tekes ja Suomen Akatemia: SHOK-konsepti on kehittämiskelpoinen

Tiedote.
Julkaistu: 12.02.2013 klo 15:27
Julkaisija: Suomen Akatemia

Strategisen huippuosaamisen keskittymien malli ei ole valmis, mutta sitä kannattaa kehittää.

Suomalaisen innovaatiojärjestelmän kehittämiseksi ja yritysten kilpailukyvyn tukemiseksi tarvitaan rohkeita kokeiluita ja rohkeita valintoja. Vuonna 2007 käynnistetty SHOK-toiminta oli valtiolta rohkea päätös. Erityisesti yritykset ovat olleet tyytyväisiä toimintamalliin, joka tarjoaa niille hyödynnettävää tutkimustietoa liiketoiminnan polttoaineeksi.

”Arvioinnin mukaan yksi iso SHOK-toiminnan onnistuminen on metsäklusterin kehitys biotalousklusteriksi. SHOK on osaltaan nopeuttanut koko toimialan uudistumista ja uudelleen määrittelyä. Kyseessä on iso asia, jonka vaikutukset näkyvät vasta pitkän ajan kuluttua”, toteaa Tekesin pääjohtaja Pekka Soini.

Myös rahoittajat valmiita muuttamaan omia toimintatapojaan

”Hyvä että SHOK-toiminnan arviointi on nyt tehty. Se tuo esille kehityskohteet, joiden pohjalta toimintamallin kehittämistä on hyvä jatkaa. Olemme valmiita muuttamaan omia toimintatapojamme, jotta SHOK-konseptista saadaan nykyistä parempi”, pääjohtaja Soini jatkaa.

Suomen Akatemian pääjohtajan Heikki Mannilan mielestä nyt julkaistu arviointi osoittaa, että tutkimuksen ja elinkeinoelämän välisen yhteistyön jatkuva kehittäminen on tarpeen. ”Mallia on tärkeä kehittää edelleen, ja samalla on hyvä muistaa, että tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan kehittäminen ja rahoittaminen on iso kokonaisuus, jossa on monia rahoitusmuotoja. SHOKit ovat vain yksi tätä toimintaa edistävistä välineistä.”

Tekes on rahoittanut SHOKien tutkimusohjelmia yhteensä 372,5 miljoonalla eurolla vuosina 2008–2012. Tekesin rahoitusosuus kokonaisuudesta on noin puolet. Noin 40 prosenttia SHOKien rahoituksesta on yksityistä panostusta ja noin 10 prosenttia muuta julkista panostusta. Vuonna 2012 Tekes rahoitti SHOKeja 116 miljoonalla eurolla, mikä on noin viidesosa Tekesin myöntövaltuuksista.

Suomen Akatemia on rahoittanut SHOKien teemoihin kuuluvia tai niitä sivuavia
tutkimushankkeita vuonna 2012 noin 52 miljoonalla eurolla. Tästä summasta noin 23 miljoonaa euroa suuntautui hankkeille, jotka liittyvät suoraan SHOKeihin.  Erillisessä suunnatussa haussa Akatemia rahoitti SHOK-hankkeita yhteensä 8 miljoonalla eurolla vuonna 2012. Haun teemat oli valmisteltu yhdessä SHOKien kanssa.

Lisätietoja:

Pääjohtaja Pekka Soini, Tekes, puh. 029 50 55700, pekka.soini(at)tekes.fi
Johtaja Jussi Kivikoski, puh. 029 50 55828, jussi.kivikoski(at)tekes.fi (12.2. ja 14.−15.2.)
Ylijohtaja, tutkimus Marja Makarow, Suomen Akatemia, puh. 029 533 5002, marja.makarow(at)aka.fi

Tekesin viestintä, viestintäpäällikkö Pia Mörk, Tekes, puh. 050 5577 713, pia.mork(at)tekes.fi
Suomen Akatemian viestintä, tiedotuspäällikkö Riitta Tirronen, puh. 029 533 5118, riitta.tirronen(at)aka.fi

Ramboll Management Consultingin kansainvälisen arvioitsijaryhmän englanninkielinen loppuraportti on luettavissa TEM:n verkkosivuilla osoitteessa www.tem.fi/julkaisut

Suomen Akatemian verkkosivut www.aka.fi

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Hae kategoriasta

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs