Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Tiede ja tutkimus » Oulun yliopistolle 1,7 miljoonaa euroa tutkimuksen strategisten fokusalueiden vahvistamiseen

Oulun yliopisto

Oulun yliopistolle 1,7 miljoonaa euroa tutkimuksen strategisten fokusalueiden vahvistamiseen

Tiedote.
Julkaistu: 18.03.2016 klo 10:47
Julkaisija: Oulun yliopisto

Oulun yliopisto
Tiedote 18.3.2016

Oulun yliopistolle 1,7 miljoonaa euroa tutkimuksen strategisten fokusalueiden vahvistamiseen

Oulun yliopisto on saanut Suomen Akatemiasta 1,7 miljoonan euron profilaatiorahoituksen tutkimuksen fokusalueiden vahvistamiseen. Rahoitus on suunnattu kahden yliopiston uuden strategian mukaisen fokusalueen, maa-lähiavaruussysteemin sekä langattomien sensorijärjestelmien tutkimuksen kehittämiseen. Kummankin profiloivan teeman osalta tutkimusta aiotaan vahvistaa rekrytointien avulla.

”Olen tyytyväinen, että saimme rahoitusta ja arviointipaneelilta erinomaista palautetta tutkimuksen strategiatyöstä sekä valituista fokusalueista, joskin olisin toivonut suurempaa summaa”, tutkimusrehtori Taina Pihlajaniemi toteaa. Yliopisto haki runsasta 5,5 miljoonaa euroa.

Edellisessä, ensimmäisessä profilointihaussa Oulun yliopisto jäi kokonaan ilman rahoitusta, koska strategiaprosessi oli vasta aloitettu ja tutkimuksen profiloitumista ei vielä pystytty uskottavasti esittämään. Tavoitteena on parantaa tulosta seuraavassakin haussa.

”Profilointirahoitus tukee Oulun yliopiston uuden strategian mukaisia tavoitteita vahvistaa tutkimusta temaattisesti, monitieteisyyttä ja kansainvälistä verkostoitumista hyödyntäen”, Pihlajaniemi sanoo.

Kansainvälinen arviointipaneeli kiitteli Oulun yliopistoa johdonmukaisesta ja nopeasta etenemisestä strategiatyössä sekä profiloivien teemojen onnistuneesta valinnasta. Paneelin mukaan lähiavaruuden teemassa hyödynnetään uskottavalla tavalla uniikkia tutkainfrastruktuuria, ja suunnitelma vahvistaa Oulun yliopiston johtavaa roolia kansainvälisessä verkostossa. Jokapaikan langattomien sensorijärjestelmien teema hyödyntää yliopiston linkittymistä alueen vahvaan ICT-yritystoimintaan, mikä edesauttaa yliopiston innovatiivisten löydösten hyödyntämistä.

Paneeli koostui eurooppalaisten yliopistojen rehtori- ja vararehtoritasoisista asiantuntijoista, joilla on monipuolista kokemusta yliopistojen tutkimusta tukevista uudistuksista. Arviointikriteereinä oli esitettyjen ratkaisujen laajuus ja selkeys, suunnitelmat tutkimuksen kansainvälisen tason saavuttamiseksi sekä yliopiston sitoutuminen profiloitumiseen ja tutkimuksen laadun kehittämiseen.

Yliopistot esittivät hakemuksissaan strategiaansa perustuvia profiloitumistoimia yhdelle tai useammalle tutkimusalueelle, joista valtaosa on monitieteisiä. Hakuun osallistuneista 14 yliopistosta 12 sai rahoitusta. Nelivuotiset myönnöt vaihtelevat 559 000 eurosta 12 miljoonaan euroon.

Tämän vuoden profilointiehdotuksissa korostuivat vahvoina aloina yhteiskuntatieteelliset ja humanististen alojen tutkimuskokonaisuudet.

Suomen Akatemian tiedote.

Hae kategoriasta

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs