Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Tiede ja tutkimus » Oulun yliopisto vahvistaa strategisia alojaan sijoitusvarojen tuotolla

Oulun yliopisto

Oulun yliopisto vahvistaa strategisia alojaan sijoitusvarojen tuotolla

Tiedote.
Julkaistu: 29.01.2014 klo 08:39
Julkaisija: Oulun yliopisto

Oulun yliopisto
Mediatiedote 29.1.2014

Oulun yliopisto vahvistaa strategisia alojaan sijoitusvarojen tuotolla

Oulun yliopisto on päättänyt käyttää sijoitustoimintansa tuottoa yhteensä 1,8 miljoonaa euroa. Rehtori Lauri Lajunen on tehnyt asiaa koskevan päätöksen yliopiston hallituksen valtuuttamana ja sen tekemien linjausten mukaisesti.

Sijoitusvarojen tuotoilla vahvistetaan yliopiston strategian mukaista kehitystä koulutuksessa, tutkimuksessa ja yhteiskunnallisessa vuorovaikutuksessa sekä haetaan uusia avauksia.

Käytännössä tämä merkitsee strategisia avainrekrytointeja valituilla aloilla (mm. lääketieteellisen tiedekunnan Kohorttitutkimus ja eri tiedekuntien tutkijanuraohjelmat), tutkimusyhteistyön vahvistamista ja mm. uutena tiedekuntana aloittavan Oulu Mining Schoolin kehittämistä. Myös yrittäjyyttä ja yritystoimintaa kiihdyttävä Business Kitchen saa toimintaansa rahoitusta tätä kautta vuonna 2014.

Päätös koskee vuoden 2012 tilinpäätöksen mukaisia realisoituneita sijoitustoiminnan tuottoja, joista hallituksen päätöksen mukaisesti 70 % voidaan käyttää vuosien 2013–2015 aikana. Sijoitusvarojen tuoton käytöstä päätettiin nyt ensimmäistä kertaa.

Yliopiston sijoitustoiminta on ollut onnistunutta vuosien 2012 ja 2013 aikana. Sijoituspääoma on kasvanut vuoden 2011 lopusta noin 16,6 miljoonaa euroa eli noin 23 %.

Rehtori Lajunen on tyytyväinen harjoitettuun sijoituspolitiikkaan: ”Maailman taloustilanne ei ole ollut sijoitustoiminnan kannalta helpoin mahdollinen. Valitsemamme sijoituspolitiikka on toiminut erinomaisesti. Voimme nyt lunastaa ne lupaukset, jotka olemme antaneet myös tukijoillemme ja vahvistaa yliopistoa ja sen vaikuttavuutta strategisesti valituilla aloilla”, hän sanoo.

Merkittävä osa sijoitusvarallisuudesta (43 %) on hankittu 2008–2011 toteutetulla valtion vastinrahalla tuetulla varainhankintakampanjalla. Tämän sijoitussalkun markkina-arvo oli vuoden 2013 lopussa 41,4 miljoonaa euroa. Salkun tuotto vuonna 2013 oli 12,0 %. Periaatteena on, että kerätty pääoma säilyy koskemattomana ja vain tuottoa käytetään yliopiston hallituksen tekemien linjausten mukaisesti.

Yliopiston hallitus on perustanut sijoitusvaliokunnan sijoitustoimintansa asiantuntijaelimeksi. Siihen kuuluvat taktisesta allokaatiosta vastaava johtaja Staffan Sevón (Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen), johtaja Leena Mörttinen (Elinkeinoelämän keskusliitto), professori Juha-Pekka Kallunki (Oulun yliopisto) ja talousjohtaja Pirjo Kytösalmi (Oulun yliopisto).

Yksityishenkilöt ja yhteisöt voivat kartuttaa sijoitusvarallisuutta Oulun yliopistolle tekemillään lahjoituksilla. Vaihtoehtoisesti lahjoittaja voi kohdentaa lahjoituksen haluamallaan tavalla, jolloin lahjoituspääoma käytetään suoraan valittuun kohteeseen. Yliopisto tulee jatkossa avaamaan nimettyjä kohteita suorille lahjoituksille. Myös testamenttilahjoitukset yliopistolle ovat mahdollisia.

Lisätietoja:

rehtori Lauri Lajunen, puh. 0294 48 4071

yhteyspäällikkö Sakari Jussi-Pekka, puh. 0294 48 4026

 

Hae kategoriasta

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs