Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Tiede ja tutkimus » Nivelrikkotutkimukseen kannustava Niveltieto-palkinto tutkijatohtori Jari Rautiaiselle

Suomen Nivelyhdistys ry

Nivelrikkotutkimukseen kannustava Niveltieto-palkinto tutkijatohtori Jari Rautiaiselle

Tiedote.
Julkaistu: 25.09.2015 klo 11:30
Julkaisija: Suomen Nivelyhdistys ry

Vuoden 2015 Niveltieto-palkinto myönnettiin tutkijatohtori Jari Rautiaiselle hänen lääketieteellisen fysiikan alaan kuuluvasta väitöskirjatyöstään Nivelruston ja rustonalaisen luun magneettikuvaus: Relaksaatioaikakartoitus ja lyhyen kaikuajan kuvantaminen (Oulun yliopisto, 2015). Palkinto luovutettiin Suomen nivelrikkotutkijoiden yhdistyksen FOARS:n vuotuisessa seminaarissa, joka järjestettiin Tuki- ja liikuntaelinsairauksien ja biomateriaalien tohtorikoulutusohjelman TBDP:n tutkijakoulun symposiumin yhteydessä Jyväskylässä tiistaina 22.9.2015.

Niveltieto-palkinto jaettiin nyt jo kolmannen kerran. Palkinnon saajaksi valittiin kuluneena tai edellisenä vuonna julkaistun, nivelrikkotutkimusta merkittävällä tavalla edistävän väitöskirjatyön tekijä. Palkinnon saajan valitsi Suomen nivelrikkotutkijoiden yhdistys FOARS, ja tuhannen euron arvoisen palkintosumman lahjoitti Suomen Nivelyhdistys ry.

Jari Rautiainen keskittyi väitöskirjatutkimuksessaan uudenlaisten magneettikuvantamismenetelmien mahdollisuuksiin nivelrikon varhaisessa toteamisessa. Nykyisillä diagnostiikkamenetelmillä nivelrikko havaitaan useimmiten liian myöhäisessä vaiheessa, jotta taudin etenemiseen voitaisiin enää vaikuttaa.

Uudet, toistaiseksi vain tutkimuskäytössä olevat magneettikuvausmenetelmät voivat mahdollistaa nivelrikon havaitsemisen jo sairauden varhaisessa vaiheessa, mikä puolestaan voi edistää myös uusien hoitokeinojen kehitystyötä. Entistä tarkemmilla kuvantamismenetelmillä olisi mahdollista seurata myös, miten rustonkorjausmenetelmät tai uudet lääkeaineet vaikuttavat nivelrustokudoksen paranemiseen ja rakenteen korjaantumiseen.

Jari Rautiaisen väitöstutkimukset toteutettiin kokeellisella magneettikuvauslaitteella, jonka kenttävoimakkuus on 9,4 Teslaa. Nykyään kliinisessä käytössä olevilla kuvauslaitteilla kenttävoimakkuus on tyypillisesti 1,5–3 Teslaa.

Rautiaisen väitöstutkimus vahvisti, että uusilla kvantitatiivisilla magneettikuvantamismenetelmillä nivelrikon varhaisia rustomuutoksia voidaan havaita kokeellisissa olosuhteissa. Muutoksia pystytään arvioimaan myös rusto-luurajapinnassa, mikä on ollut erittäin haastavaa perinteisillä magneettikuvausmenetelmillä. Edelleen kaivataan lisätutkimuksia, joilla varmennetaan tulokset myös kliinisessä ympäristössä.

Nivelrikko on maailman yleisin nivelsairaus, johon ei ole vielä olemassa parantavaa hoitoa.

Nivelrikkoa sairastaa jossain muodossa noin miljoona suomalaista. Polven tai lonkan nivelrikkoa sairastavia on maassamme noin 400 000, ja 250 000:lla ihmisellä nivelrikko haittaa huomattavasti arkista selviytymistä.

Vuosittain Suomessa tehdään 20 000 tekonivelleikkausta. Väestön ikääntyessä nivelrikon ja tekonivelleikkausten määrän arvioidaan lisääntyvän edelleen. Jo nyt nivelrikko aiheuttaa miljardin euron vuotuiset kustannukset yhteiskunnalle.

Suomessa tehdään erittäin laadukasta, kansainvälisesti arvostettua nivelrikkotutkimusta, jonka avulla on saavutettu uutta tietoa nivelrikon syntyprosessista ja nivelrikkoon altistavista tekijöistä. Tätä tutkimustyötä tarvitaan kipeästi, jotta nivelrikkoon löydettäisiin myös rustovaurioprosessia hidastavia ja pysäyttäviä sekä rustovaurioita korjaavia hoitomuotoja.

Suomen nivelrikkotutkijoiden yhdistys FOARS
toimii yhdyssiteenä nivelrikkotutkimuksesta kiinnostuneiden tutkijoiden, henkilöiden ja yhteisöjen välillä ja parantaa potilashoitoa sekä alan tutkimusta Suomessa.

Tavoitteena on tukea nivelrikon syihin, tautimekanismiin, hoitoon ja ehkäisyyn kohdistuvaa tieteellistä tutkimusta, tiedottaa tutkimustuloksista yleisölle, terveydenhuollon henkilöstölle ja viranomaisille, kehittää nivelrikkotutkimusta edelleen, ja säilyttää tieteellisen tutkimuksen korkea kansainvälinen taso.

Lisätietoja:
FOARS:n hallituksen puheenjohtaja, dosentti Jari Arokoski, jari.arokoski@kuh.fi, p. 040 355 3854

Suomen Nivelyhdistys ry
Valtakunnallisesti toimiva Suomen Nivelyhdistys edistää nivelsairaiden, erityisesti nivelrikkoisten, mahdollisuuksia tulla toimeen sairautensa kanssa. Aktiivisella ja tehokkaasti kohdennetulla tiedon jakamisella pyritään myös nivelsairauksien ennaltaehkäisyyn. Yhdistyksen toiminta keskittyy tiedotukseen, vertaistukeen ja edunvalvontaan. Toimintaa toteutetaan yhteistyössä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten, nivelrikkotutkijoiden, eri organisaatioiden ja päättäjien kanssa.

Lisätietoja:
Suomen Nivelyhdistyksen toiminnanjohtaja Jyrki Laakso, jyrki.laakso@nivel.fi, p. 044 5544 555

Tutkijatohtori Jari Rautiainen
työskentelee Itä-Suomen yliopiston Sovelletun fysiikan laitoksella.

Lisätietoja: jari.rautiainen@uef.fi, p. 040 355 3725

Linkki Jari Rautiaisen väitöskirjaan:
http://jultika.oulu.fi/Record/isbn978-952-62-0764-3

 

LIITTEET: kaksi kuvaa Niveltieto-palkinnon luovutuksesta 22.9.2015 Jyväskylän yliopiston Agorassa.
1. kuvassa vasemmalta Niveltieto-palkinnon saanut tutkijatohtori Jari Rautiainen, palkintopuhetta pitävä Suomen Nivelyhdistyksen toiminnanjohtaja Jyrki Laakso ja FOARS:n hallituksen sihteeri, farmakologian kliininen opettaja Katriina Vuolteenaho Tampereen yliopistosta.

2. kuvassa vasemmalla on Niveltieto-palkintopuhetta kuunteleva tutkijatohtori Jari Rautiainen ja puhetta pitävä Suomen Nivelyhdistyksen toiminnanjohtaja Jyrki Laakso.

 

Liitetiedostot

Suomen Nivelyhdistys ry on vuonna 2000 perustettu valtakunnallinen yhdistys, jonka tehtävänä on helpottaa nivelrikkoisten ihmisten arjessa selviytymistä sairautensa kanssa. Yhdistyksen toimintamuotoja ovat tiedotus, edunvalvonta ja vertaistuki. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yli 11 000, ja jäsenmäärä kasvaa voimakkaasti vuosittain.

Hae kategoriasta

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs