Sodat, kansanmurhat ja muut väkivaltaiset konfliktit pysyvät yhteiskunnan muistissa pitkään. Usein konfliktit jättävät jälkeensä erilaisia traumoja, joiden purkaminen vaatisi yhteiskunnilta solidaarisuutta, resursseja ja ymmärrystä. Sisällissodissa tapahtumien jälkipuinti on erityisen hankalaa, koska yhteiskunta usein jakautuu voittajiin ja häviäjiin. Valtaa pitävät eivät välttämättä kohtele konfliktin osapuolia tasapuolisesti. Toiset osapuolet muistetaan kollektiivisesti ja toiset pyritään unohtamaan, jopa kieltämään.
Suomessa tämä muistamisen ja unohtamisen kulttuuri on näkynyt selvästi vuoden 1918 kohdalla. Sisällissotaa käsiteltiin 50 vuotta valkoisten näkemyksen mukaisesti vapaussotana, ja punaisten näkökulma oli yhteiskunnan tasolla vaiettua. Punainen tulkinta sodasta ei sopinut Suomen kansalliseen tarinaan.
Käytännössä jako näkyi historiankirjoissa, juhlapäivissä ja muistomerkeissä, jotka kertoivat valkoisten tarinaa. Punaisilta vastaavanlainen julkinen muistaminen kiellettiin.
– Työväenliikkeen sisällä pidettiin omaa muisteluperinnettä yllä, mutta se ei ollut osa valtavirran historiaa, kertoo muistitietoon ja konfliktien muistamiseen perehtynyt Jyväskylän yliopiston etnologian ja antropologian professori Outi Fingerroos.
Punaisille esimerkiksi muodostui epävirallisia muistomerkkejä, kun virallisten pystyttäminen estettiin. Ne syntyivät usein sisällissodan aikaisille syrjäisille teloitus- ja hautapaikoille, jotka omaiset merkitsivät ristein tai kiviin ja puihin tehdyin merkinnöin. Paikoilla käytiin suremassa ja viemässä vainajille kukkia. Samalla ne ylläpitivät yhteisön sisäistä muistelukulttuuria. Osalle muistot olivat kuitenkin niin häpeällisiä, ettei niistä puhuttu edes perheen piirissä.
Mahdollisuus julkiseen muisteluun avautui punaisille vasta 1960-luvulla. Taide, erityisesti kirjallisuus, oli silloin etulinjassa murtamassa valkoisen historian valtaa ja tuomassa punaisten kokemuksia esiin. Varsinkin Väinö Linnan Tuntematon sotilas ja Täällä Pohjantähden alla olivat merkittävässä asemassa punaisten näkökulman esiin nostamisessa. Muutos yhteiskunnallisessa keskustelussa mahdollisti myös akateemisen muistelukulttuurin muuttumisen: punaisten muistitietoa alettiin ensimmäistä kertaa kerätä ja arkistoida laajamittaisesti.
Juuri 1960-luvulla punaisten puolella olleet pääsivätkin vihdoin puhumaan julkisesti omista ja perheensä kokemuksista. Samalla aihetta puitiin koko Suomen tasolla.
– Sisällissodasta oli kulunut 50 vuotta ja aika oli tullut kypsäksi punaisen trauman avaamisen. Yhteiskunnalle on äärettömän tärkeää, että tällaista muistelutyötä voi tehdä, Fingerroos sanoo.
Hävinneiden muistelukulttuurin kieltäminen on historiallisesti erittäin yleistä. Jaetut kokemukset, erityisesti konfliktit, säilyvät yhteisön muistissa, vaikka muu yhteiskunta kieltäisikin ne. Pois sulkeminen aiheuttaa yhteisölle herkästi trauman, joka voi purkautuessaan synnyttää uusia konflikteja. Siksi hävinneiden, vähemmistöjen, sorrettujen tai muutoin heikossa asemassa olevien näkökulman hyväksyminen osaksi yhteiskunnan yhteistä historiaa on tärkeää.
Tässä prosessissa auttaa muistitietotutkimus.
Muistitietotutkimus on suullisten ja kirjallisten lähteiden – eli ihmisten tarinoiden ja kertomusten – pohjalta tehtävää menneisyyden tulkintaa. Sen avulla on mahdollista tavoittaa ihmisryhmiä, joilta kirjoitettu historia puuttuu joko kokonaan tai osittain. Muistitietotutkimus voi auttaa korjaamaan heitä koskevia historiallisia vääristymiä ja virhekäsityksiä.
– Aivan ensimmäisiä tutkimuksen kohteita olivatkin Yhdysvalloissa afroamerikkalaiset sekä muut ryhmät, jotka jäivät suurmiehiin keskittyvän historiankirjoituksen ulkopuolelle. Euroopassa puolestaan kiinnostuttiin työväestä, naisista ja vähemmistöistä, Fingerroos kertoo.
Suomessa muistitietotutkimus on viimeisen parinkymmenen vuoden aikana tukenut sisällissodan tasapuolisempaa käsittelyä ja punaisen puolen ottamista osaksi virallista historiankirjoitusta. Kehitystä on tapahtunut, ja varsinkin 2000-luvulla puolueellisuudesta ollaan pitkälti päästy irti. Nyt, tasan sata vuotta sisällissodan jälkeen, taide ja media ovat ottaneet aiheen taas vahvasti käsittelyyn ja näkökulmia löytyy molemmin puolin vanhoja linjoja.
– Näyttäisi todella olevan suuri sovinnon juhla menossa, Fingerroos kommentoi mediassa meneillään olevaa sisällissodan muistelua.
Muistitietotutkimus sekä unohdettujen ihmisryhmien menneisyys nousevat Jyväskylässä tulevana kesänä erittäin vahvasti näkyviin, kun Jyväskylän yliopisto isännöi 18.–21.6.2018 kansainvälisen muistitietojärjestön IOHA:n suurkonferenssia. Puhujina konferenssissa on alan huippututkijoita ja paikalle odotetaan osanottajia 55 eri maasta. Koska tänä vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta paitsi Suomen sisällissodasta myös ensimmäisen maailmansodan päättymisestä, konferenssin erityisteemaksi on nostettu sotien ja konfliktien muistaminen.
Lisätiedot:
Outi Fingerroos
[email protected]
040 481 8455
IOHA:n verkkosivut: https://www.jyu.fi/en/congress/ioha2018
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi.
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1