Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Tiede ja tutkimus » Kasvibiologian tutkimus Suomessa paikoin kansainvälistä huippua

Suomen Akatemia

Kasvibiologian tutkimus Suomessa paikoin kansainvälistä huippua

Tiedote.
Julkaistu: 16.09.2011 klo 13:00
Julkaisija: Suomen Akatemia

Kasvibiologian tutkimus on Suomessa korkealla tasolla ja osa tutkimusyksiköistä on oman alansa kansainvälisessä kärjessä. Tutkimuksen laadukkuus ja yksiköihin kertynyt asiantuntemus muodostavat hyvän pohjan myös tulevien tutkijoiden koulutukselle ja luovat menestymisen edellytyksiä tulevaisuudessa. Näin todetaan tänään julkistetussa suomalaisen kasvibiologian tutkimuksen tieteenala-arvioinnissa. Kansainvälisen asiantuntijapaneelin tekemän arvioinnin toteutti Suomen Akatemia.

Arviointipaneeli perehtyi yhdeksän yliopiston ja kolmen tutkimuslaitoksen kasvibiologian tutkimuksen laatuun, rahoitukseen, tutkimuslaitteistojen tilaan ja tutkijakoulutukseen. Lisäksi arvioitiin, kuinka tutkimuksesta ja sen tuloksista on viestitty. Arviointi kattoi vuodet 2005-2009.

Vaikka kasvibiologian tutkimus on Suomessa hyvällä tasolla, on arvioinnin mukaan tutkimuksen laadussa ja tuloksissa kuitenkin eroja eri yksiköiden välillä. Arviointipaneeli kannustaakin pienimpiä tutkimusyksiköitä tekemään aikaisempaa tiiviimpää yhteistyötä muiden alan tutkimusryhmien kanssa. Yhteisten tutkimusaiheiden ympärille olisi muodostettava suurempia tutkimuskokonaisuuksia, paneeli suosittelee.

Arvioinnin mukaan kaikkien arvioitujen yksiköiden tutkimusympäristöt mahdollistavat hyvin tutkimustulosten toteutumisen. Yhteistyötä tutkimusinfrastruktuureiden käytössä pitäisi lisätä, jotta ne tulisivat parhaalla mahdollisella tavalla hyödynnettyä tutkimuksessa. Samoin tulevia infrastruktuuritarpeita pitäisi kartoittaa yhdessä, paneeli muistuttaa. Erityisesti bioinformatiikan ja mallinnuksen infrastruktuureja ja niihin liittyvää koulutusta on selvästi vahvistettava.

Paneeli korostaa, että alan perustutkimusta on vahvistettava, jos Suomi haluaa säilyttää nykyisen asemansa ja kansainvälisen kilpailukykynsä kasvibiologian tutkimuksessa. Tutkimuksen laatua ja näkyvyyttä voidaan edelleen lisätä yhteistyön avulla sekä muodostamalla verkostoja tärkeiden tutkimushankkeiden ja tutkimusinfrastruktuurien ympärille. Rahoittajaorganisaatioiden on jatkettava korkeatasoisen tutkimuksen tukemista kilpailuun perustuen ja selkeästi määritellyillä tärkeinä pidetyillä aloilla.

Kansainvälisen arviointipaneelin puheenjohtajana toimi professori Dorothea Bartels ja jäseninä professorit Neil Baker, Thomas Boller, Maarten Koornneef, Julio Salinas, Alison M. Smith ja Eva Sundberg.

Arviointi on julkaistu Suomen Akatemian julkaisusarjassa ja se on saatavilla pdf-muodossa Akatemian verkkosivuilta osoitteesta www.aka.fi > julkaisut > julkaisusarja. Raportti on englanninkielinen.

Lisätietoja:

Erikoistutkija Timo Kolu, Suomen Akatemia,
p. (09) 7748 8341, etunimi.sukunimi(at)aka.fi

 

Suomen Akatemia
Tiedotuspäällikkö Riitta Tirronen
p. (09) 7748 8369, 040 828 1724,
etunimi.sukunimi(at)aka.fi

Suomen Akatemian verkkosivut www.aka.fi

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Hae kategoriasta

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs