Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Tiede ja tutkimus » Hoitotyötä voi oppia myös pelaamalla

Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Hoitotyötä voi oppia myös pelaamalla

Tiedote.
Julkaistu: 05.11.2013 klo 15:52
Julkaisija: Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Pelin prototyyppi esitellään 7.11.

Jyväskylän ammattikorkeakoulu on kehittänyt yhteistyössä Jyväskylän yliopiston ja Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kanssa tietokoneelle suunnitellun pelisovelluksen, jonka avulla opiskellaan hoitotyötä.

Pelin prototyyppi esitellään PIUHA -Tietokoneavusteinen oppiminen ja potilasohjaus sairaalaympäristössä -hankeen väliseminaarissa torstaina 7.11. klo 13.30. Paikkana on Keski-Suomen keskussairaala, koulutilat, luentosali 2. Kulku pääovien kautta. 

– Leikkaussalipelissä voi harjoitella hoitajan työtä esimerkiksi sappileikkauksen suorittamisessa. Pelissä on kolme eri tasoa helposta vaikeaan. Osallistuja voi valita pelattavakseen instrumentti-, anestesia- tai valvovan hoitajan roolin. Peliä pelataan yksin tai tiiminä, PIUHAn projektipäällikkö Jaana Mäkelä kertoo.

Peli on suunnattu hoitotyön opiskelijoille ja perehtyville hoitajille. Tänä vuonna pilotti otetaan käyttöön ja jatkojalostukseen kehittäjäorganisaatioissa. Vuoden 2014 lopussa pelistä julkaistaan seuraava versio, jota voidaan hyödyntää koulutus- ja terveydenhuollon organisaatiossa laajemminkin.

– JAMKin opiskelijat ovat olleet mukana pelisisältöjen suunnittelussa. Peli on suunniteltu tietovisailutyyppiseksi. Sovelluksessa leikkaus on jaettu eri vaiheisiin, joissa on omat monivalintakysymykset. Pelissä sallitaan pienet epäonnistumiset, mutta potilaan turvallisuuden kannalta kohtalokas virhe keskeyttää pelin, Mäkelä jatkaa.

Pelin esittelyn lisäksi päivän aikana pidetään seminaari, jossa keskustellaan potilasohjauksesta ja pohditaan tietokoneen roolia ohjaustyössä.

JAMKin, Keski-Suomen sairaanhoitopiirin, Jyväskylän yliopiston, Turun ammattikorkeakoulun ja Jyväskylän Sydänyhdistyksen edustajat keskustelevat mm. potilaslähtöisyyden toteutumisesta ja digitaalisen ohjauksen mahdollisuuksista sekä hankkeessa kehitetyistä potilasohjauspuheluista ja -tekstiviesteistä.

PIUHA - Tietokoneavusteinen oppiminen ja potilasohjaus sairaalaympäristössä -hanke on JAMKin vetämä ja toimii yhdessä Keski-Suomen sairaanhoitopiirin ja Jyväskylän yliopiston tietojenkäsittelytieteiden laitoksen kanssa. Hanketta rahoittaa Keski-Suomen ELY-keskus Euroopan sosiaalirahastosta. Hanke jatkuu vuoden 2014 loppuun.

Lisätietoja ja seminaarin  ohjelma:
Jaana Mäkelä, projektipäällikkö, 0400 917 386, etunimi.sukunimi@jamk.fi, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, hyvinvointiyksikkö, PIUHA-hanke

 

 

Pauliina Hietalahti
Tiedottaja
+358 50 433 8011
Jyväskylän ammattikorkeakoulu
viestinta@jamk.fi

Hae kategoriasta

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs