Aika ja katoavaisuus -näyttely esittelee Lapin yliopiston kuvataidekasvatuksen maisteriopiskelijoiden syventäviä taideproduktioita. Aiemmista vuosista poiketen näyttely järjestetään verkossa alkaen 13.5.2020 osoitteessa https://aikajakatoavaisuus.wixsite.com/2020.
Moniulotteisuudessaan näyttelyn yhteinen teema antaa jokaiselle mahdollisuuden käsitellä aihetta omasta, itselleen tärkeästä näkökulmasta. Aikaa ja katoavaisuutta on pohdittu muun muassa yhteiskunnallisella tasolla liittyen ympäristökriiseihin, luonnon ja rakennetun ympäristön suhteiden kautta sekä henkilökohtaisemmin, luonnehtien elämää aikajanana ja läpikäyden muistoja. Teemaa on käsitelty myös taideteosten säilyttämisen ja itse taiteentekoprosessin ajallisuuden näkökulmista. Teoksia on toteutettu niin maalauksina, valokuvina, installaatioina, veistoksina, videona, ohjelmoituna koodina kuin piirustuksinakin.
Elämme poikkeuksellista aikaa. Näyttelyn toteuttaminen verkossa on vaatinut sopeutumaan uudenlaiseen esitystapaan ja vaatinut viime hetkillä useita näyttelyn osallistujia kokeilemaan uusia tekniikoita teoksen toteutuksessa. Suunnitelmia on mennyt uusiksi ja joistain ideoista on jouduttu luopumaan. Luova ja innovatiivinen, pian valmistuvien taidekasvattajien ryhmä on kuitenkin saanut ongelmista huolimatta luotua näyttelyn, joka saa katsojan pohtimaan aikaa ja katoavaisuutta – varsinkin poikkeusoloissa. Mitkä asiat ovat pysyneet ihmisten elämässä vallitsevasta tilanteesta huolimatta ja mitkä ovat kadonneet?
Näyttely on osa Taidekasvatuksen syventävä taideproduktio -kurssia. Produktioprosessi on ollut pitkäjänteinen ja syvällinen kestäen koko lukuvuoden ajan. Kurssilla on tarkasteltu omaa tekemistä suhteessa nykytaiteen moninaisuuteen, harjoiteltu omien ideoiden esittelyä ja palautteen antamista sekä koettu näyttelyn rakentamisen vaiheet teeman valinnasta näyttelyn tekemiseen saakka. Opiskelijat ovat saaneet edellytyksiä teemallisen, pitkäjänteisen työskentelyn soveltamiseen kuvataidekasvatuksen kentällä.
Näyttelyssä ovat mukana kuvataidekasvatuksen opiskelijat Mari Parpala, Anni Nuotio, Veikko Mehtälä, Emmi Kinnunen, Reetta Breilin, Emmi Olkinuora, Tapani Saraste, Ella Jurvelin, Emilia Laatikainen, Piia Harju, Ida Rusava, Markus Tornberg, Henna Timlin, Emilia Karvanen, Minna Loukusa, Annika Mäenpää, Jenni Turunen.
Taidekasvatuksen syventävä taideproduktio -kurssin opettajina toimivat yliopisto-opettaja Antti Stöckell ja lehtori Maria Huhmarniemi.
Aika ja katoavaisuus - taidekasvatuksen syventäviä taideproduktioita 2020
13.5.2020 alkaen osoitteessa https://aikajakatoavaisuus.wixsite.com/2020
Lisätietoja:
Anni Nuotio, 044 569 5869, anuotio(at)ulapland.fi
Antti Stöckell, 040 484 4408, antti.stockell(at)ulapland.fi
Liiteteokset:
Annika Mäenpää: Teos 7 osaa käsittävästä kokonaisuudesta nimeltä Postpartum
Tekniikka: Muste paperille / Ink on paper
Koko: Vaihtelee
"Synnytystä seuraavat viikot ja kuukaudet pitävät sisällään niin fyysisiä kuin henkisiä muutoksia äidissä. Lapsivuodeajaksi kutsutaan ajanjaksoa, kun äiti toipuu raskauden ja synnytyksen aiheuttamista muutoksista. Lopullinen palautuminen ottaa kuitenkin enemmän aikaa – paluuta täysin entiseen ei enää ole."
Mari Parpala: Teos Ilona 7 osaa käsittävästä teoskokonaisuudesta Neljä lehmää on poissa.
Tekniikka: Kuvansiirto, käsinkirjoitus
Koko: 29,7 x 42 cm, 6 kpl
"Puhuttaessa maaseudusta, näemme mielissämme idyllisen luonnonmaiseman lehmineen. Haikailemme menneeseen ja suremme kadonnutta kulttuurimaisemaa ja siellä laiduntanutta lehmää. Lehmän poissaololla on kuitenkin murtuneita mielikuviamme isompi merkitys: kun lehmä ei enää laidunna metsässä tai jokirannassa, katoaa lopulta tämä tuntemamme kulttuurimaisema eliöineen."
Veikko Mehtälä: Teos Ei sisältyy viisi osaa käsittävään teoskokonaisuuteen Totuus.
Tekniikka: Vektorigrafiikka
Koko: 60 cm x 42 cm, 5 kpl
"Sinä siinä. Tietoon perustuvien päätösten aika on ohi. Ota avosylin vastaan polarisoitunut vihapuhe sekä mustavalkoinen yhteiskuntajärjestys. Vain mielipiteellä on väliä."
Lapin yliopisto
Lapin yliopisto on Euroopan unionin pohjoisin tiede- ja taideyliopisto. Yliopistomme koulutus- ja tutkimusaloja ovat kasvatustieteet, oikeustiede, taideteollinen ala, yhteiskuntatieteet sekä pohjoiset ja arktiset kysymykset.
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1