Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Tiede ja tutkimus » 134 tohtoriopiskelijaa aloitti Oulun yliopiston uusissa tohtoriohjelmissa

Oulun yliopisto

134 tohtoriopiskelijaa aloitti Oulun yliopiston uusissa tohtoriohjelmissa

Tiedote.
Julkaistu: 21.01.2014 klo 12:29
Julkaisija: Oulun yliopisto

Oulun yliopisto, tutkijakoulu UniOGS
Tiedote 21.1.2014

134 tohtoriopiskelijaa aloitti Oulun yliopiston uusissa tohtoriohjelmissa

Oulun yliopisto perusti vuonna 2013 yhdeksän omaa tohtoriohjelmaa, joista seitsemän on kokonaan uusia. Niiden toiminta alkoi tämän vuoden alussa ja ohjelmissa aloitti opinnot 134 tohtoriopiskelijaa.

Aiemmin tohtoriohjelmat toimivat opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamina ja Suomen Akatemian hallinnoimina. Järjestelmä päätettiin lakkauttaa vuonna 2011 ja vastuu tohtoriohjelmien organisoinnista siirtyi yliopistoille.

”Tohtoriopiskelijoiden paikat omissa ohjelmissamme on nyt täytetty ensimmäisen kerran. Tohtoriohjelmilla tehostetaan merkittävästi tohtorikoulutusta Oulun yliopistossa. Ne tarjoavat jatko-opiskelijoillemme rahoituksen jopa neljäksi vuodeksi. Lisäksi ohjelmiin on organisoitu hyvä ohjaus, korkeatasoisia kursseja ja muuta tukea tohtoriopintojen edistämiseksi”, sanoo Oulun yliopiston tutkijakoulun dekaani Markku Juntti.

Tohtoriohjelmien paikat täytettiin avoimen kansainvälisen haun perusteella syyskaudella 2013. Hakemuksia saapui yli 1600, joista suurin osa ulkomailta. Valituista 134 tohtoriopiskelijasta kolmannes (33 %) on muita kuin suomalaisia.

Useimmat tohtoriohjelmista ovat monitieteisiä ja toimivat seuraavilla aloilla: arkkitehtuuri, biotieteet, eksaktit luonnontieteet ja matematiikka, ihmistieteet, lääketiede, materiaalitieteet, pohjoisuustutkimus, taloustieteet ja informaatiotekniikka. Useimmat ohjelmista sijoittuvat myös yliopiston strategian kannalta keskeisille tutkimusaloille.

Tohtoriohjelmat toimivat koko yliopiston kattavan, vuonna 2011 perustetun Oulun yliopiston tutkijakoulun (University of Oulu Graduate School, UniOGS) piirissä. Nykyisin kaikki Oulun yliopiston väitöskirjatyön tekijät kuuluvat tutkijakouluun. Osa sen nyt täytetyistä opiskelijapaikoista oli varattu myös muille kuin tohtoriohjelmiin kuuluville jatko-opiskelijoille. Tohtoriopiskelijoita tutkijakoulussa on kaikkiaan noin 1800.

Lisätietoja:

Oulun yliopiston tutkijakoulun dekaani Markku Juntti, puh. 0294 48 2834, sähköposti: markku.juntti@oulu.fi

Tutkijakoulu ja tohtoriohjelmat verkossa: http://www.oulu.fi/tutkijakoulu/

Hae kategoriasta

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs