Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Terveys » Vietnamista haetaan sairaanhoitajakoulutuksen kehittämiseksi oppia Suomesta

Seinäjoen ammattikorkeakoulu

Vietnamista haetaan sairaanhoitajakoulutuksen kehittämiseksi oppia Suomesta

Tiedote.
Julkaistu: 07.06.2013 klo 12:11
Julkaisija: Seinäjoen ammattikorkeakoulu

Hanoi Medical University (HMU) ja Seinäjoen ammattikorkeakoulu (SeAMK) ovat allekirjoittaneet
yhteistyösopimuksen vuonna 2009. Yhteistyö alkoi osana laajempaa yhteistyötä
Etelä-Pohjanmaalta Vietnamin suuntaan kuusi vuotta sitten. Nyt sopimus uudistettiin
seuraavaksi viideksi vuodeksi.

Kaksi vuotta sitten saatiin rahoitus UM:ltä yhteiselle "Family Health and Wellbeing / Perheiden terveys ja hyvinvointi hankkeelle". Hankkeen puitteissa SeAMKin terveysalan
opiskelijat ja opettajat
ovat päässeet tutustumaan Vietnamin terveydenhuoltoon ja viemään sinne uusia ajatuksia terveydenhuollon kehittämiseksi. Vastavuoroisesti maisteriopiskelijat ja opettajat Vietnamin yhteistyökorkeakouluista ovat saaneet oppia Suomessa. Hankkeessa on mukana kolme muuta ammattikorkeakoulua Etelä-Suomesta ja kaksi muuta yliopistoa Vietnamista sekä yliopisto Nepalista.

Nyt hankkeen puitteissa on Seinäjoella vierailulla Hanoin lääketieteellisen yliopiston professori ja yliopistosairaalan patologian keskuksen johtaja Dang Van Duong. Hän hoitaa yliopistonsa yhteistyösuhteita myös Australiaan, itse hän on opiskellut mm. Yhdysvalloissa. Erityisen kiinnostunut Dr. Dang on sairaanhoitajakoulutuksen kehittämisestä yhteistyössä SeAMKin kanssa. Vietnamissa korkeakoulutasoista sairaanhoitajakoulutusta on ainoastaan neljässä yliopistossa, Hanoi Medical Universityssä koulutus alkoi vuonna 2010. Koulutuksen matalan tason lisäksi, maassa on sairaanhoitajia vähän, vain yksi neljää lääkäriä kohden. Lääkärit toimivat myös sairaanhoitajien opettajina ja siksi kiinnostusta on myös sairaanhoidon opettajan koulutuksen kehittämiseen yhteistyössä.   

Seinäjoen ammattikorkeakoulussa voi opiskella kuudella eri koulutusalalla ja suorittaa tutkinnon 20 eri koulutusohjelmassa. SeAMKissa on noin 4500 opiskelijaa ja vuosittain lähes 500 ulkomaista opiskelijaa. Korkeakoulu on myös vahvasti mukana sekä valtakunnallisessa että maakunnallisessa tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotyössä.

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs