Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Terveys » Väitös Oulun yliopistossa: Wnt4-signaloinnin merkitys nisäkkäiden sukupuolen määräytymisessä, munasarjojen kehittymisessä sekä naaraan sukupuolitiehyitten erilaistumisessa

Oulun yliopisto

Väitös Oulun yliopistossa: Wnt4-signaloinnin merkitys nisäkkäiden sukupuolen määräytymisessä, munasarjojen kehittymisessä sekä naaraan sukupuolitiehyitten erilaistumisessa

Tiedote.
Julkaistu: 26.05.2014 klo 12:58
Julkaisija: Oulun yliopisto

Tutkimukset ovat osoittaneet että Wnt4-geenin puute johtaa naarasalkion sukupuolen kääntymisen koiraaksi sekä aiheuttaa tiettyjä koiraille ominaisia piirteitä. Tämän väitöstutkimuksen tarkoitus oli selvittää Wnt4-geenin roolia sukupuolen määräytymisessä, munasarjojen kehittymisessä sekä naaraan sukupuolitiehyitten muodostumisessa. Tutkimus osoitti että Wnt4-geenin toiminta on olennainen munasolujen eloonjäämiseen. Sen vajaatoiminta johtaa ennenaikaiseen munasarjojen toiminnan hiipumiseen.

Ilman Wnt4-geenia munanjohtimet, kohtu ja vaginan yläosa jäävät kokonaan muodostumatta naarailla. Tulokset viittaavat siihen, että Wnt4 on tarpeen alkiovaiheessa sukupuolikanavia muodostavien solujen liikkeellelähtöön ja ylläpitoon. Wnt4:llä on myös keskeinen rooli kohdunrauhasten muodostumisessa sukukypsyyden saavuttamisen aikana ja sen jälkeen. Wnt4-geenin vajaatoiminta voi aiheuttaa hedelmättömyyttä.

Tutkimustuloksia voidaan hyödyntää hedelmättömyystutkimuksessa ja -hoidossa.

- - -

Master of Science Renata Prunskaite-Hyyryläinen väittelee Oulun yliopistossa 30.5.2014. Kehitysbiologian alaan kuuluvan väitöskirjan otsikko on Role of Wnt4 signaling in mammalian sex determination, ovariogenesis and female sex duct differentiation (Wnt4-signaloinnin merkitys nisäkkäiden sukupuolen määräytymisessä, munasarjojen kehittymisessä sekä naaraan sukupuolitiehyitten erilaistumisessa). Vastaväittäjänä toimii professori Martin M. Matzuk (Baylor College of Medicine, Houston, Texas, USA) ja kustoksena professori Seppo Vainio. Väitöstilaisuus alkaa Kastellin tutkimuskeskuksen auditoriossa (Aapistie 1) kello 12.

- - -

Oppiarvo ja nimi:
Master of Science Renata Prunskaite-Hyyryläinen

Syntymäaika ja -paikka:
1978 Vilna, Liettua

Yo-tutkintovuosi ja koulu:
1996, Senvages Secondary, Vilna, Liettua

Nykyinen työpaikka:
Oulun yliopisto,
biokemian ja molekyylilääketieteen tiedekunta
0294 480 000

Tiedekunta ja laitos:
Biokemian ja molekyylilääketieteen tiedekunta
0294 480 000

Väittelijän yhteystiedot:
renata.prunskaite@oulu.fi
040 552 5625

Väitöskirjan www-osoite: http://jultika.oulu.fi/Record/isbn978-952-62-0472-7

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs