Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Terveys » Terveydenhuollon ammattilaisten ja tutkijoiden ideoista uutta bisnestä

Oulun yliopisto

Terveydenhuollon ammattilaisten ja tutkijoiden ideoista uutta bisnestä

Tiedote.
Julkaistu: 19.08.2015 klo 10:39
Julkaisija: Oulun yliopisto

Oulun yliopisto
Centre for Health and Technology
Tiedote 19.8.2015

Terveydenhuollon ammattilaisten ja tutkijoiden ideoista uutta bisnestä

Matka ideasta uudeksi terveysteknologiatuotteeksi on pitkä, eikä lopputulos suinkaan aina ole menestystarina. Mahdollisuuksia terveysteknologian tutkimusideoiden käytännön tarpeen ja kaupallisen potentiaalin todentamiseen jo tutkimuksen alkuvaiheessa on kaivattu jo pidempään, ja nyt uutta potkua tähän on myös luvassa.

Euroopan aluekehitysrahasto on myöntänyt Terveysteknologian innovaatioprosessit -hankkeelle kaksivuotisen, 273 000 € rahoituksen 1.8.2015 alkaen terveysteknologian innovaatioiden tutkimuslähtöiseksi kehittämiseksi ja kaupallistamiseksi Oulun alueella.

Hanketta koordinoivan Centre for Health and Technology -innovaatiokeskuksen johtaja Maritta Perälä-Heape iloitsee hankkeen käynnistymisestä. ”Pääsemme tekemään sitä työtä, jota viime keväänä julkistetussa Terveysalan kasvustrategiassakin peräänkuulutetaan, eli rakentamaan alueen osaamispohjaan nojautuen uudenlaista innovaatioprosessia ja yhteistoimintamallia yliopiston, yliopistosairaalan ja yritysten kanssa. Hienoa, että työssä on mukana myös yliopiston innovaatiopalveluiden osaaminen ja kokemus.”

Hankkeessa luodaan alueella jo toimivaan terveysteknologian ekosysteemiin toimintamalli, jolla voidaan edesauttaa tutkimuslähtöisen liiketoiminnan synnyttämistä. Mallia kehitetään ja testataan käytännössä hankkeessa rahoitettavien Proof of Concept (PoC) -projektien avulla, joissa keskitytään selvittämään, onko tuoteidealle todella käytännön tarvetta ja mikä on tuotteen menestymispotentiaali markkinoilla. Yhteistyötä eri tahojen toimijoiden välillä helpotetaan luomalla tarvittavat sopimus- ja rahoitusmallit, ja yritykset aktivoidaan mukaan kehitystyöhön jo alkuvaiheessa. Tavoitteena on dokumentoida yhteistoimintamalli niin, että sitä voidaan soveltaa myös muilla toimialoilla ja paikkakunnilla.

”Tämän tyyppiselle ideoiden kehittämisen rahoitusmahdollisuudelle on todella tarvetta. Lisäksi hankkeessa rakennettavat toimintatavat ja sopimusmallit madaltavat myös terveydenhuollon ammattilaisten kynnystä tuoda ideoitaan esille ja tutkimusryhmien kehitettäväksi”, sanoo OuluHealth Labs:n projektipäällikkö Timo Alalääkkölä.

Hankkeessa ovat mukana Oulun yliopiston Centre for Health and Technology (CHT) -keskus, Oulun yliopiston innovaatiopalvelut, niin ikään EAKR-rahoitusta saava OuluHealth Labs sekä mukaan kerättävä ryhmä terveysteknologia-alan yrityksiä.

Hankkeen ensimmäiset PoC-projektit käynnistyvät tänä syksynä, ja avoin haku projekteille avataan jo lähiviikkoina.

Lisätiedot:

Veera Virta, projektikoordinaattori, Centre for Health and Technology, +358 50 340 9870                              Maritta Perälä-Heape, johtaja, Centre for Health and Technology, +358 40 673 4159

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs