Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Terveys » Siitepölyallerginen, aloita jo lääkitys

Terveystalo

Siitepölyallerginen, aloita jo lääkitys

Tiedote.
Julkaistu: 13.03.2014 klo 13:51
Julkaisija: Terveystalo

Kasvit eivät seuraa kalenteria. Siitepölykausi on alkanut reilusti etuajassa, sillä maa on ollut sulana jo yli kaksi viikkoa. Maalis-toukokuussa kukkiva koivu on pahin siitepölyallergioiden aiheuttaja. Allergisten on hyvä aloittaa oirelääkitys nyt. 

Siitepölyallergiasta kärsii noin 20 prosenttia suomalaisista. Ilmaston lämpeneminen on vuosien mittaan aikaistanut kauden alkua noin kahdella viikolla. Tänä keväänä siitepölykausi on alkanut normaalia aikaisemmin. Keväällä eniten oireita aiheuttaa erityisesti koivu, mutta myös leppä ja muut lehtipuut. Keskikesän riesa allergikolle ovat heinäkasvit ja loppukesä pujo.

Oikea lääkitys ajoissa helpottaa

Siitepölyallergian oireita hengitysteissä ovat aivastelu, kirkaseritteinen nuha, nenän tukkoisuus ja kutina sekä yskänärsytys. Monella allergikolla myös silmät kutisevat ja punoittavat.

Allergian oireita hoidetaan antihistamiinivalmisteilla, silmätipoilla ja kortisonia sisältävillä nenäsuihkeilla. Jos oireet ovat aikaisempina vuosina olleet selviä, kannattaa koko kauden kattava, säännöllinen antihistamiinilääkitys aloittaa jo ennen kuin siitepölyt ja niiden aiheuttamat oireet ilmaantuvat.

− Nenäsuihkeet ja ajoissa aloitettu antihistamiinihoito vahvistavat nenän limakalvojen vastustuskykyä, mikä ehkäisee allergeenien aiheuttaman tulehdustilan syntymistä. Lääkkeiden vaikutus on hitaampaa ja hoito hankalampaa, jos limakalvot ehtivät tulehtua ennen hoidon aloittamista, muistuttaa Terveystalon lastenallergologi Péter Csonka.

Turun yliopiston Aerobiologian yksikkö julkaisee siitepölytiedotteita, jotka perustuvat siitepölykauden aikana yhdeksältä paikkakunnalta kerättyihin ilmanäytteisiin. Ajankohtaista tietoa siitepölytilanteesta saa osoitteesta www.siitepoly.fi


− Voimakkaista oireista kärsivien kannattaisi seurata siitepölytiedotteita jo nyt, jotta lääkityksen ajoitus onnistuisi. Leutojen ilmavirtausten mukana eteläisemmästä Euroopasta saattaa kulkeutua meille kaukokantautumia yllättävän varhain.

− On hyvä idea pitää oireista päiväkirjaa. Jos siitepölykauden aikana on arjen toimintaa häiritseviä merkittäviä oireita tai jos astmaoireet pahenevat, siedätyshoidosta voi olla merkittävää apua. Siedätyshoidon voi aloittaa heti siitepölykauden loputtua, Csonka neuvoo.

Vinkkejä siitepölykauteen

- Huolehdi, että allergialääkereseptit ovat voimassa tai varaa tarvittaessa aika lääkärille.
- Ennakoi allergiset oireesi ja seuraa siitepölytiedotteita.
- Aloita antihistamiinihoito noin viikkoa ennen oletettua siitepölykauden alkua.
- Huuhtele nenää apteekista saatavalla nenäkannulla.
- Pidä ikkunat suljettuina.
- Puhdista auton ja kodin ilmastointilaitteiden suodattimet.
- Kuivata pyykki siitepöly- ja katupölyaikana sisällä.
- Allergia ei poistu siivoamalla. Perussiivous kotona riittää.

Valtakunnallinen allergiaviikko on 7.-13.4.2014.

Lisätietoja:

Lastenallergologi Péter Csonka, LT, lastentautien erikoisalajohtaja, ylilääkäri, Terveystalo, peter.csonka@terveystalo.com, puh. 050 3661103

Terveystalon viestintä, Jenni Rantanen, jenni.rantanen@terveystalo.com, puh. 050 386 4381

Terveystalo on Suomen suurin terveyspalveluyritys. Yhtiö tarjoaa monipuolisia terveys-, työterveys-, sairaanhoito- ja tutkimuspalveluja lähes 150 toimipaikassa eri puolilla Suomea. Terveystalon asiakkaita ovat yksityishenkilöt, yritykset ja yhteisöt, vakuutusyhtiöt sekä julkinen sektori. Terveystalo työllistää valtakunnallisesti lähes 6 500 terveydenhuollon ammattilaista. Terveystalon verojalanjälki vuonna 2012 oli yhteensä 71,9 miljoonaa euroa ja samana vuonna Terveystalo investoi suomalaisten terveyspalvelujen kehittämiseen yli 27 miljoonaa euroa. www.terveystalo.com

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs