Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Terveys » Pohjois-Pohjanmaasta digitaalisten terveysinnovaatioiden edelläkävijä

Oulun yliopisto

Pohjois-Pohjanmaasta digitaalisten terveysinnovaatioiden edelläkävijä

Tiedote.
Julkaistu: 27.01.2014 klo 09:36
Julkaisija: Oulun yliopisto

Oulun yliopisto, Centre for Health and Technology
Tiedote 27.1.2014

Pohjois-Pohjanmaasta digitaalisten terveysinnovaatioiden edelläkävijä

READi for Health -hanke hakee yhteistyökumppaneita vauhdittamaan terveysinnovaatioiden, erityisesti digitaalisten palveluratkaisujen kehittämistä ja käyttöönottoa eurooppalaisessa alueiden välisessä yhteistyössä. Hankkeen aloitustapahtumassa 29.1.2014 Oulussa pääkirjaston Pakkalan salissa esitellään hanketta ja sen tarjoamia yhteistyömahdollisuuksia. Tapahtumaan osallistuviksi odotetaan kymmeniä alueen yrityksiä ja tutkimusryhmien edustajia.

READi for Health (Regional Digital Agendas for Healthcare) on EU:n Regions of Knowledge -ohjelman (7. puiteohjelma) yli 2,7 miljoonalla eurolla rahoittama, vuosina 2013–2016 toteutettava hanke, jonka tavoitteena on nopeuttaa modernin tieto- ja viestintäteknologian mahdollistamien digitaalisten palvelujen kehittämistä ja käyttöönottoa neljällä edelläkävijäalueella terveys- ja hyvinvointisektorilla. Hankkeessa mukana olevat alueet ovat Pohjois-Pohjanmaan lisäksi Murcia Espanjasta, Skåne Ruotsista ja Midi-Pyrénées Ranskasta.

Digitaalisten terveys- ja hyvinvointipalveluratkaisujen rakentaminen ja käyttöönotto on välttämätöntä, jotta vanhenevan väestön ja lisääntyvien kroonisten sairauksien luomiin terveydenhoitoalan tarpeisiin kyetään vastaamaan taloudellisesti kestävällä tavalla. Myös ihmisten liikkuvuus Euroopassa vaatii uusia ratkaisuja terveystiedon vaihtoon ja siirtoon.

Hankkeen keskeisiä kehittämiskokonaisuuksia ovat mobiililaitteiden turvalliseen tiedonsiirtoon, saatavuuteen ja varastointiin (mm. pilvipalvelut) liittyvät teknologiat ja ratkaisut. Hankkeen aikana rakennetaan digitaalista agendaa ja strategiaa tulevaisuuden digitaalisten palvelujen käyttöönoton vauhdittamiseksi sekä valmistellaan aihealueen kansainvälisiä, esikaupallisiin hankintoihin tähtääviä kokonaisuuksia. Hanke tarjoaa hyviä mahdollisuuksia yrityksille, julkisille organisaatioille ja tutkimuslaitoksille rakentaa onnistunutta kansainvälistä yhteistyötä.

Pohjois-Pohjanmaalla hankkeeseen osallistuvat Pohjois-Pohjanmaan liitto ja Oulun yliopiston Centre for Health and Technology (CHT). Oulun innovaatioallianssin alainen CHT koordinoi tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa terveyden ja hyvinvoinnin alalla yhteistyössä kansallisten ja kansainvälisten verkostojen kanssa.

Lisätietoja:

Anna Sachinopoulou, koordinaattori, CHT, Oulun yliopisto, puh. 040 550 4594, anna.sachinopoulou@oulu.fi, www.cht.oulu.fi

Mikko Väisänen, tutkimus- ja kehittämispäällikkö, Pohjois-Pohjanmaan liitto, puh. 050 336 6524, mikko.vaisanen@pohjois-pohjanmaa.fi

www.readiforhealth.eu

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs