Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Terveys » Pohjois-Karjalan Syöpäyhdistys palkitsee vapaaehtoisen

Syöpäjärjestöt

Pohjois-Karjalan Syöpäyhdistys palkitsee vapaaehtoisen

Tiedote.
Julkaistu: 26.09.2016 klo 10:00
Julkaisija: Syöpäjärjestöt

Suomen Syöpäyhdistys täyttää tänä vuonna 80 vuotta. Juhlavuoden teemana on vapaaehtoisuus. Jäsenjärjestöt kiittävät ja palkitsevat juhlavuoden kunniaksi heille tärkeitä vapaaehtoistyötä tekeviä jäseniä.

Pohjois-Karjalan Syöpäyhdistys palkitsee saattotukihenkilönä toiminnan käynnistymisestä vuodesta 2007 alkaen toimineen Tyyne Laitisen 60-vuotisjuhlassaan tiistaina 27.9.2016 Joensuussa.

Tyyne Laitinen on aloittanut tukihenkilönä jo vuonna 2002. Hän kuuluu tällä hetkellä yhdistyksen vapaaehtoisista koostuvaan varainhankintaryhmään Säpäköihin. Monissa muissakin yhdistyksissä vaikuttavan Laitisen intohimona on lipaskeräys. Hän on tuttu näky niin Roosa nauha –kerääjänä kuin keskussairaalan myyjäisten tai Säpäköitten kerhotalon tanssien puuhanaisena.

Tyyne Laitinen on ollut yhdeksän vuotta saattotukihenkilönä ja hänellä on nyt tuettavana viides saattohoitopotilas. Monet hänen tuettavistaan ovat eläneet saattohoitovaiheessa pitkään, jopa 1,5 vuotta. Hän tapaa potilaan yleensä tämän kotona. Ilo on aina suuri, kun hän menee kylään.

- Saan hyvän mielen ja tyytyväisen olon, kun käyn potilaiden luona. Vaikka tuettavani ovat elämänsä loppuvaiheessa, he ovat silti elämäniloisia ja huumorintajuisia ihmisiä, Tyyne Laitinen kiittelee.

Joensuulainen Tyyne Laitinen on 81-vuotias. Hän sai rintasyövän ”joululahjaksi” vuonna 2000, mutta on toipunut siitä säästävän leikkauksen ja sädehoidon ansiosta. Vapaaehtoistyö toi kaivattua sisältöä elämään sairauden jälkeen, kun lapsetkin muuttivat samoihin aikoihin pois kotoa.

Vapaaehtoistyö kehittää Laitisen mukaan joustavuutta. Omat asiat jäävät taka-alalle, kun tuettava ihminen on päähenkilö. – Olen kuullut tuettavien sanovan, että ihanaa, kun olet olemassa. Se on parasta palautetta, mitä tukihenkilö voi saada!

Pohjois-Karjalan Syöpäyhdistys on perustettu 1956. Yhdistys tekee työtä syöpäpotilaiden ja heidän läheistensä tukemiseksi, syöpätautien ennaltaehkäisemiseksi ja syöpätutkimuksen edistämiseksi. Toiminta rakentuu suurelta osin vapaaehtoistyön varaan ja toiminnan talous perustuu pitkälti kansalaisten vapaaehtoiseen tukeen.

Pohjois-Karjalan Syöpäyhdistyksen jäsenmäärä on runsas 3 200. Yhdistyksellä on 14 paikallisosastoa eri puolilla maakuntaa. Vapaaehtoisia on toiminnassa mukana noin 250 henkilöä. Maakunnassa toimii myös Pohjois-Karjalan syöpälapset SYKKYRÄ ry.

 

Lisätietoja:

puheenjohtaja Matti Väistö, Pohjois-Karjalan Syöpäyhdistys, puh. 050 411 4672

toiminnanjohtaja Suvi Jolkkonen, Pohjois-Karjalan Syöpäyhdistys, puh. 050 536 4975

tiedottaja Mirja Karlsson, puh. 050 463 5260, mirja.karlsson@cancer.fi

#SSY80           

Syöpäjärjestöt on Suomen suurimpia kansanterveysjärjestöjä, jolla on yli 120 000 jäsentä.

Syöpäjärjestöihin kuuluvat:

Suomen Syöpäyhdistys ry ja sen jäsenjärjestöt: 
12 alueellista syöpäyhdistystä 
6 valtakunnallista potilasjärjestöä 
Suomen Syöpärekisteri ja sen osana Joukkotarkastusrekisteri 
Syöpäsäätiö 

Syöpäjärjestöt tukee ja kuntouttaa syöpää sairastavia ja heidän läheisiään, tiedottaa syöpää ehkäisevistä ja terveyttä edistävistä asioista, pitää yllä rekisteriä syöpätaudeista ja joukkotarkastuksista ja myöntää varoja syöpätautien tieteelliseen tutkimukseen.

www.syöpäjärjestöt.fi
www.kaikkisyövästä.fi
www.ilmansyöpää.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs