Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Terveys » Pitkät sairauslomat kuriin kuntoutuksella

Suomen Fysioterapeutit ry

Pitkät sairauslomat kuriin kuntoutuksella

Tiedote.
Julkaistu: 02.07.2015 klo 10:06
Julkaisija: Suomen Fysioterapeutit ry

Pääministeri Sipilän hallitusohjelmassa määrättiin AURA-kuntoutuksen rahoitus lopetettavaksi. Päätöksellä on ennalta arvaamattomia vaikutuksia työkyvyttömyyden ja sairauspoissaolojen lisääntymiseen. Työurien pidentämistavoitteiden kanssa AURA-kuntoutuksen lopettaminen on jyrkässä ristiriidassa. Hallitusohjelmapäätöksellä saadaan 20 miljoonaa euron säästöt, mutta samalla satoja kuntoutusalan työntekijöitä uhkaa lomautus tai irtisanominen

Säästöjä perustellaan sillä, että kuntoutus ei ole vaikuttavaa. Duodecimin Käypä Hoito-suosituksien mukaan kuntoutuksen on kuitenkin todettu olevan vaikuttavaa mm. kroonisissa alaselkä- ja niskakivuissa. Kelan äskettäin ilmestyneen tutkimuksen mukaan (Pasternack yms., Kela 2015) kuntoutuksesta näyttävät hyötyvät henkilöt, joilla on jokin perussairaus, mielialaoireita ja jotka tiedostavat terveysongelmansa. Voidaan siis kysyä, valikoituuko kuntoutukseen sellaisia henkilöitä, jotka eniten hyötyvät siitä. Kuntoutujan pitää haluta itse muuttaa toimintatapojaan ja asenteitaan.

Työnantaja on vastuussa siitä, että työpaikalla seurataan ja tuetaan työntekijöiden työkykyä. Työterveyshuolto on avainasemassa siinä, että kuntoutukseen valikoituu työntekijöitä, joilla työkyvyn heikkenemisen riskit ovat suuret. Kaikilla työtekijöillä tulee olla yhdenvertaiset mahdollisuudet kuntoutukseen, myös määräaikaisissa työsuhteissa, alemmassa ammattiasemassa, vuorotyössä tai fyysisesti kuormittavassa työssä olevilla.

Yksi keino pitkien sairauslomien ennaltaehkäisemiseksi on kuntoutus. Suuri osa työkyvyn heikkenemisen riskitekijöistä on sellaisia, joihin voi ja kannattaa puuttua.

Lisätiedot:

varapuheenjohtaja Tiina Mäkinen
Suomen Fysioterapeutit
tiina.makinen@suomenfysioterapeutit.fi
p. 040 5077382

Suomen Fysioterapeutit on kaikkien fysioterapeuttien ja fysioterapiaopiskelijoiden yhteinen järjestö, jossa on noin 9.000 jäsentä.

 

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs