Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Terveys » Mediakutsu 23.3.2015: Säätiöiltä riskirahaa tekniikan alalle

Tekniikan Akatemia

Mediakutsu 23.3.2015: Säätiöiltä riskirahaa tekniikan alalle

Kutsu.
Julkaistu: 23.03.2015 klo 10:50
Julkaisija: Tekniikan Akatemia

 

Kymmenen suomalaista tieteen tukijaa jakaa torstaina 26.3.2015 yli 1,3 miljoonaa euroa apurahoja teknistieteelliseen tutkimukseen. Tilaisuuden juhlapuheen pitää Slush-teknologiatapahtuman perustaja Miki Kuusi, joka pohtii puheessaan riskinoton merkitystä.

Aika: Torstaina 26. maaliskuuta 2015 klo 15 alkaen

Paikka: Pörssitalo, Fabianinkatu 14, Helsinki

Toimittajat ovat tervetulleita Tekniikan Akatemian järjestämään tilaisuuteen, jossa jaetaan kaikkiaan 134 tekniikan alan apurahaa ja palkintoa.

Yksityisillä säätiöillä on merkittävä rooli suomalaisessa tiede- ja teknologiarahoituksessa. Erityisesti monelle uransa alussa olevalle tutkijalle yksityisten säätiöiden rahoitus on ensiarvoisen tärkeää, sillä yliopistojen rahoittamia tutkijakoulupaikkoja on tarjolla niukasti. Myös yritykset hyötyvät säätiöiden rahoituksesta. Tilaisuudessa jaetaan yhteensä 1 350 276 euroa apurahoja, ja näistä yritykset saavat 323 000 euroa, siis lähes neljänneksen. Valtaosa tilaisuuden apurahoista jaetaan tekniikan alan tutkimustoiminnalle.

Apurahatilaisuuden juhlapuhuja, Slush-teknologiatapahtuman perustaja Miki Kuusi on riskinoton ammattilainen. Nykyinen startup-yrittäjä analysoi juhlapuheessaan riskinoton merkitystä. Pohjois-Euroopan suurimmaksi teknologiatapahtumaksi noussut Slush on tästä elävä esimerkki. Suomalaisen startup-yritteliäisyyden symboliksi noussutta tapahtumaa ei olisi olemassa ilman kymmenien ihmisten halua riskinottoon.

”Tutkimuksen tekeminen – ja rahoittaminen – on riskin ottamista siinä missä yritystoimintakin”, Miki Kuusi toteaa.

Tervetuloa juhlatilaisuuteen 26.3.2015 tapaamaan apurahojen saajia ja tulevaisuuden teknologian rahoittajia!

Apurahatilaisuuden järjestää Millennium-teknologiapalkinnon jakava Tekniikan Akatemia. Tilaisuudessa kymmenen suomalaista säätiötä, rahastoa ja yhdistystä jakaa yhteensä 1 350 276 euron arvosta apurahoja ja palkintoja teknistieteelliseen tutkimukseen. Apurahoja saa yhteensä 134 henkilöä, tutkimusryhmää ja organisaatiota.

Kaikki palkittavat: www.taf.fi

Ilmoittautumiset ja lisätiedot

Viestintä- ja markkinointipäällikkö Niina Suhonen, niina.suhonen@taf.fi tai

puh. +358 40 843 9438

Apurahoja ja palkintoja tilaisuudessa jakavat

Walter Ahlströmin säätiö

Runar Bäckströmin säätiö

Toimitusjohtaja Tapani Järvisen ympäristöteknologiarahasto

K.H. Renlundin säätiö

KAUTE-säätiö: Aimo Puromäen erityisrahasto

KAUTE-säätiö: Niilo V. ja Lauri N. Santasalon erityisahasto

Vuorineuvos Matti Sundbergin laaturahasto

Svenska tekniska vetenskapsakademien i Finland r.f.

Teknillisten Tieteiden Akatemia ry

Teollisen kulttuurin tutkimusrahasto

 

Tekniikan Akatemia edistää teknologiaa tukemalla innovatiivisuutta ja uutta teknologiaa kehittävää tieteellistä tutkimusta, joka vaikuttaa myönteisesti ihmisten elinolosuhteisiin ja rakentuu inhimillisille arvoille. Tuomme yhteen alan toimijat rakentamaan teknologia-Suomea. Tekniikan Akatemia jakaa joka toinen vuosi kansainvälisen Millennium-teknologiapalkinnon. Palkinto on perustettu vuonna 2002.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs