Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Terveys » Lapsettomuushoitojen edelläkävijä AVA-klinikka täyttää 20 vuotta

Terveystalo

Lapsettomuushoitojen edelläkävijä AVA-klinikka täyttää 20 vuotta

Tiedote.
Julkaistu: 18.01.2013 klo 10:32
Julkaisija: Terveystalo

Tampereen AVA-klinikka on ollut alusta asti etulinjassa kehittämässä lapsettomuuden hoitoa ja kokeilemassa uusia hoitomenetelmiä. Mikroinjektiohedelmöitys ja alkiopakastus ovat modernin lapsettomuushoidon kulmakivet, joissa AVAn osaaminen on maailman huippuluokkaa.

Maailmassa on yli viisi miljoonaa koeputkihoidon tuloksena syntynyttä lasta. Vuonna 1993 perustetun Tampereen AVA-klinikan hoitojen seurauksena on syntynyt heistä yli 4 200. Lahjamunasoluhoidot muodostavat merkittävän osan klinikan toiminnasta.

− AVA-klinikka on ollut alusta asti kokeilemassa myös uusia lapsettomuuden hoitomuotoja: se aloitti ensimmäisten joukossa Pohjoismaissa muun muassa alkiopakastuksen. Pakastuksen myötä hoitojen teho parani, ja raskaiden hormonihoitojen toistamista tarvittiin aiempaa harvemmin. Klinikalla jatketaan uusien menetelmien kokeilua, kertoo Terveystalon lapsettomuusklinikoiden johtava ylilääkäri Antti Perheentupa.

Hoitojen turvallisuus ja vaikuttavuus ovat Suomessa kansainvälisestikin erittäin korkealla tasolla ja AVA-klinikat on tunnettu ja arvostettu toimija alalla. Ava-klinikoiden potilasmäärät ovat viime vuosina kasvaneet. Huomattava osa hoidoista tehdään ulkomaalaisille.

Vuodesta 2011 on käytössä ollut embryoskooppi, jonka avulla on mahdollista seurata alkion kehitystä tarkkaan kontrolloiduissa olosuhteissa viljelykaapissa. Menetelmän avulla pyritään entisestään parantamaan parhaan raskauspotentiaalin omaavan alkion valintaa siirrettäväksi kohtuun.

AVA-klinikka on ollut vuosien varrella edelläkävijä myös miehestä johtuvan hedelmättömyyden hoidossa. Munasolujen mikroinjektiohedelmöitys otettiin käyttöön Suomessa ensimmäisenä juuri AVA-klinikalla. Menetelmällä syntyi ensimmäinen lapsi kesällä 1994. Seuraava askel miehen hedelmättömyyden hoidossa oli kivesbiopsian hyödyntäminen. Sen avulla oli mahdollista hyödyntää kiveksessä olevia siittiöitä, vaikka siemennesteessä ei olisi siittiöitä..

Ralph Ashorn ja Eero Varila perustivat 20 vuotta sitten yhdessä ensimmäisen AVA-klinikan, joka toimii edelleen alkuperäisellä paikallaan Tampereen Keskustorilla. Ashorn oli aiemmin perehtynyt koeputkihoitoihin Cambridgessa Bourn Hall –klinikalla Nobelin lääketieteen palkinnon saaneen professori Robert Edwardsin opissa. Tampereen AVA-klinikasta alkanut toiminta on laajentunut vuosien saatossa. Terveystalo-konserniin kuuluvat AVA-klinikat toimivat Tampereen lisäksi myös Turussa ja Riikassa.

Tampereen AVA-klinikka viettää 20v-juhliaan 19.1.2013.

Lisätietoja: Antti Perheentupa, Johtava ylilääkäri, Terveystalon lapsettomuusklinikat,
GSM 044 5349025, sähköposti antti.perheentupa@avaclinic.com

 

 

Terveystalo on Suomen suurin terveyspalveluyritys. Yhtiö tarjoaa monipuolisia terveys-, työterveys-, sairaanhoito- ja tutkimuspalveluja lähes 150 toimipaikassa eri puolilla Suomea. Terveystalon asiakkaita ovat yksityishenkilöt, yritykset ja yhteisöt, vakuutusyhtiöt sekä julkinen sektori. Terveystalo työllistää valtakunnallisesti lähes 7 000 terveydenhuollon ammattilaista. Vuonna 2011 Terveystalo investoi suomalaisten terveyspalvelujen kehittämiseen 118 miljoonaa euroa. www.terveystalo.com

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs