Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Terveys » Kulttuurisäpinää senioreiden kotihoidon höysteeksi

Mikkelin kaupunki

Kulttuurisäpinää senioreiden kotihoidon höysteeksi

Tiedote.
Julkaistu: 12.10.2015 klo 10:14
Julkaisija: Mikkelin kaupunki

Kulttuurisäpinää senioreille Etelä-Savossa -hankkeen avulla halutaan lisätä ikäihmisten hyvinvointia taiteen ja kulttuurin keinoin. Hankkeen taustalla on Etelä-Savon vanhuspalvelujen seudullinen toimintaohjelma vuosille 2014—2025, johon kulttuurinen saavutettavuus kuuluu osana hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä. Myös vanhuspalvelulaki edellyttää, että palvelujen on tuettava ikäihmisen toimintakykyä ja osallisuutta sekä ehkäistävä ennalta muuta palveluntarvetta.

Monet tutkimukset ovat osoittaneet kulttuurin myönteisen vaikutuksen ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin ja siten kulttuuri olisikin hyvä saada mukaan myös kunnan tarjoamiin palveluihin. Kulttuurinen saavutettavuus kuuluu vanhuspalveluiden toimintaohjelmassa osana hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä. Seudullinen vanhuspalvelujen tulevaisuudenkuva perustuu vahvaan alueelliseen yhteistyöhön.

- Kulttuurisäpinää-hanke on osa vanhuspalvelujen toimintaohjelman konkreettista toimeenpanoa. Kotihoito on painopistealue ja kotihoitoon tarvitaan kaikkien toimijoiden yhteistyötä ja voimavaroja, jotta saadaan tuettua ihmisten toimintakykyä ja tuomaan elämään sisältöä, muutakin kuin perinteistä hoivaa ja hoitoa. Kulttuurin hyödyntäminen on jäänyt vähäiseksi vanhuspalveluissa. Tätä kautta saadaan kokeiltua uutta toimintamallia ja luomaan uusia, hyviä käytäntöjä, toteaa vammais- ja vanhuspalvelujen johtaja ja Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimen vastuuhenkilö Niina Kaukonen.

Hankkeen tavoitteena on luoda toimiva ja asiakkaasta lähtevä Etelä-Savon seudun ikäihmisten kulttuuripalvelumalli, jossa eri kunnat ja toimijat tuottavat ikäihmisille suunnattuja palveluja yhdessä. Uuden toimintamallin avulla pyritään vahvistamaan kulttuurin asemaa osana vanhuspalveluja ja saada se yhdeksi osaksi kotihoitoa. Uuden palvelumallin avulla halutaan lisätä kulttuurin kautta yleistä hyvinvointia sekä edistää samalla alueen ammattitaiteilijoiden työllistymistä.

Kulttuurisäpinää senioreille Etelä-Savossa -hankkeen avulla pyritään vähentämään eri kuntien alueellisia, sosiaalisia ja taloudellisia esteitä sekä lisäämään kulttuurin keinoin ikäihmisten kokonaisvaltaista tasa-arvoa suhteessa kulttuuripalveluihin. Tavoite on tehdä jatkossa yli kuntarajojen oleva kulttuuripalveluiden toimintamalli, jolla edistetään taide- ja kulttuuripalveluiden saatavuutta ja saavutettavuutta laajasti Etelä-Savon alueella. Hankkeen aikana testataan ja luodaan uutta ikäihmisten palvelumallia Etelä-Savon alueelle hyödyntäen muualla Suomessa tehtyjä kokeiluja.

- Nyt jos koskaan on taiteella ja kulttuurilla mahdollisuus kytkeytyä osaksi tulevaisuuden ikäihmisten kulttuuripalveluita. Poikkihallinnollinen yhteistyö, kuntarajat ylittävä palveluajattelu, kulttuurin saavutettavuus ja saatavuus ovat tässä hankkeessa ydinasioita. Taiteella on vaikuttavuutta ja merkitystä osana ikäihmisten parempaa elämänlaatua ja kokonaisvaltaista hyvinvointia, mainitsee Mikkelin kaupungin kulttuurijohtaja Marita Kajander.

Hanketta toteuttavat Mikkeli, Kangasniemi, Mäntyharju, Pieksämäki, Puumala sekä Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi. Hanketta rahoittavat opetus- ja kulttuuriministeriö ja Mikkelin seutuvaliokunta.

Lisätietoja:
Mikkelin kaupunki, Seija Paksu, projektikoordinaattori
puh. 044 794 5423, seija.paksu(at)mikkeli.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs