Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Terveys » Kansanterveysjärjestöt: Lasten etu edellyttää autotupakoinnin kieltoa

Suomen ASH ry

Kansanterveysjärjestöt: Lasten etu edellyttää autotupakoinnin kieltoa

Tiedote.
Julkaistu: 31.03.2016 klo 11:29
Julkaisija: Suomen ASH ry

Hallitus julkisti viime viikolla esitysluonnoksen, jolla kiellettäisiin tupakointi yksityisautoissa, kun kyydissä on lapsia. Kansanterveysjärjestöjen mielestä tämä olisi erittäin tarpeellinen lisäys uudistettavaan tupakkalakiin.

Ympäristön tupakansavu on yleisimpiä syöpävaarallisia aineita, eikä sille altistumiselle ole turvarajaa. Tupakansavun sisältämistä 4000 aineesta ihmisille haitallisiksi on todettu noin 200 eri yhdistettä, joista yli neljäkymmentä on lisäksi syöpää aiheuttavia.

Väestöä suojellaan tupakansavulta jo melko laajasti: työpaikkojen tupakointikielto tuli voimaan vuonna 1995 ja ravintolatupakoinnin kielto täydessä laajuudessaan 2009. Lapset ovat kuitenkin vailla kattavaa turvaa, vaikka lasten kehittyvät ja kasvavat kudokset ovat aikuisten elimistöä herkempiä ympäristön tupakansavun terveyshaitoille.

Jo yhden savukkeen polttaminen voi nostaa auton savupitoisuuden 11 kertaa suuremmaksi kuin ravintolassa tai baarissa, jossa tupakointi on sallittu. Tilanne ei korjaannu tuuletuksella. Tupakansavulle altistuneet lapset kärsivät altistumattomia enemmän muun muassa astmasta, allergisesta nuhasta ja keuhkoputkentulehduksista. Myös aivojen kehitys voi häiriintyä ja tämä ilmenee toiminta- ja käytöshäiriöinä ja nikotiiniriippuvuuden kehittymisenä. Ympäristön tupakansavun aiheuttamat haitalliset vaikutukset voivat jatkua vuosikymmeniä.

Mallia ulkomailta

Tupakointi yksityisautoissa lasten läsnä ollessa on jo kielletty muun muassa Ranskassa, Englannissa, Skotlannissa ja Kyproksella sekä osassa USA:n, Kanadan ja Australian osavaltioita. Sen voimaantulosta on päätetty Irlannissa ja Italiassa.
 
WHO:n tupakkapuitesopimuksen toimeenpano-ohjeissa todetaan, että kaikkia tulee suojella altistumiselta ympäristön tupakansavulle. YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen mukaan lapsen edun tulee olla ensisijainen aina, kun tehdään lapsia koskevia viranomaispäätöksiä, lakeja tai muita yhteiskuntapoliittisia ratkaisuja.

Tavoitteena yhdenvertainen kohtelu

Eduskunnan perustuslakivaliokunta pohti vuonna 2010 tupakointikieltoa yksityisautoissa lasten läsnä ollessa. Se kuitenkin katsoi, että kielto olisi ulottunut "varsin syvälle yksityiselämän piiriin" sekä olisi rajoittanut tupakoitsijan "henkilökohtaista itsemääräämisoikeutta", "henkilökohtaista vapautta" ja "yksityiselämän suojaa" (PeVL 21/2010vp). Tämä perustuslakivaliokunnan tulkinta ei anna lapsille perustuslain vaatimaa yhdenmukaista kohtelua lain edessä.
 
Perustuslakivaliokunta myös epäili, ettei kieltoa voitaisi valvoa tehokkaasti. Peruste ei ole kestävä, sillä autoihin on säädetty muun muassa turvavyöpakko, jota noudatetaan varsin hyvin. Tupakointikieltoa voidaan valvoa osana normaalia liikennevalvontaa.
 
Autoilevat aikuiset eivät välttämättä tule ajatelleeksi tupakansavun lapsille aiheuttamia vaaroja. Taloustutkimuksen vuonna 2015 Suomen ASH ry:n toimeksiannosta tekemän kyselyn mukaan 83 prosenttia suomalaisista kuitenkin kannattaa tupakoinnin kieltoa yksityisautoissa, säännöllisesti tupakoivistakin 80 prosenttia. Vain 15 prosenttia vastanneista vastustaa kieltoa.

Kun yli neljä viidestä kansalaisesta on sitä mieltä, ettei tupakointia tule sallia yksityisautoissa pienten lasten läsnä ollessa, lain noudattamisen tai valvonnan ei pitäisi aiheuttaa suuria ongelmia.

Me kymmenen kansanterveyttä edistävää tahoa toivomme, että päättäjät asettaisivat lasten edun ja terveyden ensisijaiseksi lakia säädettäessä.


Ilkka Repo, toimitusjohtaja, Allergia- ja astmaliitto ry
Kristiina Hannula, toiminnanjohtaja, EHYT ry
Tuula Vasankari, pääsihteeri, Filha ry
Mervi Puolanne, järjestöjohtaja, Hengitysliitto ry
Olli Simonen, puheenjohtaja, Lääkärit tupakkaa vastaan -verkosto
Martti Vastamäki, puheenjohtaja, Raittiuden Ystävät ry
Matti Rautalahti, pääsihteeri, Suomalainen Lääkäriseura Duodecim
Mervi Hara, toiminnanjohtaja, Suomen ASH ry
Mikko Syvänne, ylilääkäri, Suomen Sydänliitto ry
Sakari Karjalainen, pääsihteeri, Suomen Syöpäyhdistys ry

Lisätiedot:

Toiminnanjohtaja Mervi Hara, Suomen ASH
p. 050 460 2324, mervi.hara@suomenash.fi

Suomen ASH ry on valtakunnallinen kansanterveysjärjestö ja yhteistyöverkosto.

Tavoitteemme on savuton Suomi. www.suomenash.fi Twitter: @SuomenASH

 

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs