Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Terveys » Jalkarannan sairaalan sulku päättyy maanantaina 1.12

Lahden kaupunki

Jalkarannan sairaalan sulku päättyy maanantaina 1.12

Tiedote.
Julkaistu: 27.11.2014 klo 17:08
Julkaisija: Lahden kaupunki

Syyhyepidemian vuoksi sulkuun asetettu Jalkarannan sairaala toimii jälleen ensi viikolla normaalisti.

Epidemia jäi pelättyä pienemmäksi, vahvistettuja tapauksia on toistaiseksi ollut vain neljä. Tartuntojen pieni määrä kertoo siitä, että torjuntatoimet ovat onnistuneet.

Syyhypunkille altistuneet potilaat ja hoitohenkilökunta hoidetaan tämän ja huomisen päivän (torstain ja perjantain) aikana. Varoaika päättyy maanantaina. Hoito annetaan noin 180 potilaalle ja 150 työntekijälle. Altistuneita omaisia on alle kymmenen. Heihin on jo oltu yhteydessä, ja he tulevat saamaan toimintaohjeet sekä lääkkeet.

Syyhypunkin häätö vaatii mittavia toimia koko sairaalassa. Syyhypunkki pitää hävittää samanaikaisesti kaikilta, jotta kierre katkeaa. Potilashuoneet siivotaan, kaikki vuodevaatteet vaihdetaan ja pestään kahteen kertaan. Myös potilaiden vaatteet vaihdetaan ja kynnet leikataan.

Omaisten vierailut ovat sallittuja myös sulun aikana, mutta vieraiden tulee olla yhteydessä henkilökuntaan ohjeiden saamiseksi.

Lisätietoja: Lahden kaupunginsairaalan johtava ylilääkäri Merja Valjakka-Heimola, puh. 050 398 7647

 

Lahden kaupunki on voimakkaasti uudistuva yli 100 000 asukkaan kasvukeskus. Lahdessa kaupunkielämä on aktiivista, palvelut korkeatasoisia ja luonnonläheinen asuinympäristö viihtyisä. Ympäristön ja muotoilun edelläkävijänä Lahti tarjoaa näköalapaikan kaupunkikehitykseen.

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs