Telia ja Eltel toteuttavat Suomen tähän asti pisimmän merenpohjan alle rakennettavan tietoliikenneyhteyden Vaasassa. Vaskiluodosta Palosaaren Yliopistonrantaan suuntaporattava suomenennätysyhteys on mitaltaan noin 800 metriä.
Vaskiluodon tietoliikenneyhteydet rakentuvat saarelle johtavan sillan varaan, mutta alueen kunnianhimoiset kehityssuunnitelmat edellyttävät tasonnostoa ja kahdennettuja yhteyksiä.
”Lähdimme tähän haastavaan kuitukaapeliurakkaan, koska tietoliikenteen kasvu ja yhä useampien arkisten toimintojen, palveluiden ja yritystoiminnan riippuvuus nopeista ja toimivista yhteyksistä edellyttää saaren yhteyksien parantamista ja varmentamista”, sanoo osastopäällikkö Lasse Vesanen, Telia Finland.
Vaasan keskustan välittömässä läheisyydessä sijaitsevan Vaskiluodon tulevaisuuden suunnitelmissa sovitetaan yhteen asumista, teollisuutta ja työpaikkoja, matkailua sekä muita palveluita. Alueen tiivistäminen ja täydennysrakentaminen merkitsee jopa 4000 uutta asukasta ja 3000 uutta työpaikkaa Vaskiluodolle.
Hankkeen toteutuksesta vastaa Eltel. Kyseessä on haastava tehtävä, joka toteutetaan suuntaporaamalla noin 200 mm läpimitaltaan oleva tunneli. Suunnitteluvaiheessa kävi nopeasti selväksi, että suuntaporattu putkiyhteys mantereelta on turvallisin vaihtoehto toiseksi yhteydeksi saarelle.
"Tunneliin vedetään paineenkestävä putki ja sinne asennetaan useita valokaapeleita. Normaali merenpohjaan sijoittuva merikaapeli ei tullut kysymykseen alueen huvivenesatamien vaatimien säännöllisten väylien ruoppauksien vuoksi. Keskimäärin vähintään 2 metriä pohjan alle sijoittuva putki saa olla rauhassa matalan ja vilkkaan merialueen toiminnoilta”, kertoo Janne Kallionpää, kaupallinen johtaja, Eltel.
Yliopistonrantaan porattava putkiyhteys hyväksyttiin yhteyden toteutusvaihtoehdoksi myös ympäristösyistä, sillä meren pohjaan porattava yhteys on vähiten alueen ekosysteemiä kuormittava vaihtoehto.
Hanke on edennyt sujuvasti viranomaisneuvottelujen ja lupapäätösten kautta toteutukseen. Vuoden 2019 huhtikuussa käynnistynyt urakka valmistuu maaliskuussa 2020. Ensimmäiset bitit liikkuivat 2019 elokuussa Vaskiluodon uusissa kuituyhteyksissä.
Lasse Vesanen, osastopäällikkö, Telia Finland
Puh. 040 5203765, [email protected]
Janne Kallionpää, kaupallinen johtaja, Eltel Networks Oy
Puh. 040 311 3191, [email protected]
Telia on uuden sukupolven kansainvälinen ja paikallisesti vahva operaattori. Autamme luomaan uudenlaisia yhteyksiä ja haluamme helpottaa sinun, yrityksesi ja yhteisösi arkea. Pitkä historiamme Suomessa alkaa jo vuodesta 1855. Sijoitamme joka vuosi suomalaisiin yhteyksiin noin 200 miljoonaa euroa, tarjoamme töitä noin 4000 ihmiselle ja työllistämme välillisesti tuhansia muita.
Vuoden 2019 lopussa noin 4,3 miljoonaa liittymäasiakasta oli valinnut meidät operaattorikseen. Olemme osa kansainvälistä Telia Companya, joka toimii 9 maassa Norjasta Turkkiin. Maailmanlaajuisten yhteyksien ansiosta tarjoamme sinulle parhaat palvelut missä ikinä liikutkin. Tervetuloa mukaan osoitteessa www.telia.fi.
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1