Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Telekommunikaatio » Tekes ei peri Nokialle myönnettyä innovaatiorahoitusta takaisin

Tekes tiedottaa

Tekes ei peri Nokialle myönnettyä innovaatiorahoitusta takaisin

Tiedote.
Julkaistu: 21.01.2014 klo 10:45
Julkaisija: Tekes tiedottaa

Tekesin Nokialle myöntämää rahoitusta ei ole tarpeen periä takaisin Nokian ja Microsoftin yrityskauppojen vuoksi.

”Olemme käyneet tarkasti läpi Nokian viiden viime vuosien rahoituksen ja analysoineet, ovatko rahoittamiemme tutkimus- ja kehitysprojektien tulokset kaupan kohteina”, kertoo johtaja Riikka Heikinheimo Tekesistä.

Tämänhetkisen tiedon valossa Nokian ja Microsoftin kauppa ei näytä muuttavan merkittävästi Suomessa tehtävää liiketoimintaa. Lisäksi Tekesin rahoittamien projektien tuloksina syntyneet patentit ja algoritmit jäävät Nokian omistukseen.

”Nokialla on nyt loistava lähtötilanne miettiä, miten kehittää liiketoimintaansa tulevaisuudessa”, Riikka Heikinheimo sanoo.

Tekesin on mahdollista periä rahoitustaan takaisin viisi vuotta sen jälkeen, kun Tekes on viimeksi maksanut yritykselle avustusta tai lainaa. Rahoitusta voidaan periä takaisin, jos yrityksen tutkimus- ja kehitystyöllä ja siihen liittyvällä liiketoiminnalla ei ole enää vaikutuksia Suomeen tai Euroopan yhteismarkkinoihin. Tällainen tilanne voi syntyä esimerkiksi silloin, kun yritys lopettaa kokonaan toiminnan Suomessa ja siirtyy Euroopan yhteismarkkinoiden ulkopuolelle.

Osaaminen leviää laajasti

Tekes on rahoittanut Nokian tutkimus- ja kehitystyötä pitkäjänteisesti lähes koko 30-vuotisen historiansa ajan ja vaikuttanut siihen, että tietoliikenne- ja ohjelmistoalan osaaminen on luonut kasvua ja menestyneitä yrityksiä Suomeen.

”Jotta voimme rahoittaa suurten yritysten innovaatioprojekteja, niiden on oltava haastavia. Lisäksi edellytämme yhteistyötä pk-yritysten ja tutkimusryhmien kanssa. Näin varmistetaan, että osaaminen leviää laajemmin myös projektikumppaneille”, Riikka Heikinheimo korostaa.

Innovaatiorahoituskeskus Tekes on rahoittanut Nokian tutkimus- ja kehitysprojekteja vuosina 2009 - 2013 45 miljoonalla eurolla. Vastaavana aikana Tekesin rahoitus suomalaisille yrityksille ja tutkimusorganisaatioille oli yhteensä 2 936 miljoonaa euroa. Tekesin yrityksille myöntämästä rahoituksesta vastaavana ajanjaksona 62 prosenttia suunnattiin pk-yrityksille. Myös Nokian saamasta rahoituksesta valtaosa on kanavoitunut pk-yrityksille ja korkeakouluille esimerkiksi alihankintojen kautta.

Tekes rahoittaa Suomessa toimivia yrityksiä ja tutkimusorganisaatioita, jotka hakevat rahoitusta korkeatasoisiin innovaatioprojekteihin. Yrityksen omistus ei vaikuta rahoituspäätöksiin, mutta projekteista tulee olla hyötyä suomalaiselle yhteiskunnalle joko suoraan tai välillisesti.

Lisätietoa

johtaja Riikka Heikinheimo, suuret yritykset ja julkiset organisaatiot, Tekes
puh. 029 50 55887

johtaja Ari Grönroos, rahoituksen ohjaus ja tuki, Tekes
puh. 029 50 55770

tiedottaja Eeva Landowski, Tekes
puh. 029 50 55712

Tekes on yritysten, yliopistojen, korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten haastavien tutkimus- ja kehitysprojektien ja innovaatiotoiminnan rahoittaja ja aktivoija. Tekes palvelee suomalaisen elinkeinoelämän ja tutkimuksen uudistumista. www.tekes.fi

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs