Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Telekommunikaatio » Lähes joka kymmenes suomalainen ostaa e-kirjan

Elisa Oyj

Lähes joka kymmenes suomalainen ostaa e-kirjan

Tiedote.
Julkaistu: 22.10.2015 klo 10:00
Julkaisija: Elisa Oyj

Sähköisten kirjojen suosio kasvaa edelleen. Tutkimuksen mukaan kasvua vauhdittavat erityisesti kotimaiset e-kirjakaupat.

Prior Konsultointi Oy:n tekemän tuoreen tutkimuksen mukaan entistä useampi suomalainen ostaa sähköisen kirjan. 18–65-vuotiaista suomalaisista lähes joka kymmenes, 9,4 prosenttia, ostaa vähintään yhden e-kirjan vuodessa. Viime vuonna tehtyyn tutkimukseen verrattuna ostajien määrä on noussut kolmella prosenttiyksiköllä.

E-kirjakauppojen asiakasmäärä on noussut vuodessa noin 50 prosentilla. Erityisesti kotimaiset e-kirjakaupat ovat tutkimuksen mukaan kasvattaneet myyntiään.

– Viime vuonna kirjamyyntimme lähes tuplaantui. Myös tänä vuonna e-kirjojen myynti jatkaa vahvaa kasvuaan. Olemme iloisia, että yhä useampi kirjojen ystävä löytää uuden tavan lukea, sanoo Elisa Kirjan liiketoimintajohtaja Essi Manner.

Elisa Kirja on Suomen suurin e-kirjapalvelu.

E-kirjojen suosio näkyy myös kirjastoissa.

– Tämän vuoden ennusteemme e-kirjojen kasvuluvuista on 60 prosenttia, kertoo e-informaatikko Marja Hjelt Helsingin kaupunginkirjastosta.

Eniten sähköisiä kirjoja ostavat tutkimuksen mukaan 25–40-vuotiaat, mutta vanhemmissa ikäluokissa kasvu on nopeinta.

 

Osa digitaalista elämäntapaa

– E-kirja on osa digitaalista elämäntapaa. Kun niihin on kerran tutustunut, huomaa jatkossakin lukevansa sähköisiä kirjoja. E-kirja kulkee kätevästi mukana. Pienenkin hetken voi käyttää lukemiseen, Manner luonnehtii.

– E-kirjan lukijat ovat hieman nuorempia kuin perinteisen kirjaston asiakkaat. Lisäksi opiskelijat joutuvat hyödyntämään opinnoissaan runsaasti digitaalista materiaalia, joten heidän on helppo siirtyä käyttämään myös yleisen kirjaston e-kirjoja, Hjelt jatkaa.

Hjeltin mukaan painettua kirjaa lukevat tarttuvat myös e-kirjaan.

– Mitä enemmän luetaan sitä todennäköisemmin luetaan myös e-kirjaa. Erityisesti tietokirjat kannustavat ihmisiä siirtymään sähköisiin kirjoihin.

Tutkimuksen teki Elisan toimeksiannosta Prior Konsultointi Oy. Aineisto kerättiin CINT Oy:n ylläpitämällä nettipaneelilla viime syyskuussa. Tutkimukseen vastasi 1 200 suomalaista, iältään 18–75-vuotiasta internetin käyttäjää. Aineisto edustaa suomalaisia iän, sukupuolen ja asuinpaikan suhteen.

 

Elisa Kirja on mukana torstaina alkavilla Helsingin Kirjamessuilla.

 

Lisätietoja:

Essi Manner, liiketoimintajohtaja, Elisa Kirja, 050 5060 533, etunimi.sukunimi@elisa.fi

Tatu Kauppinen, toimitusjohtaja, Prior Konsultointi Oy, 040 8382 823, etunimi.sukunimi@prior.fi

 

Elisa Kirja on Suomen suurin e-kirjapalvelu, josta löytyy maailman laajin valikoima suomenkielisiä e- ja äänikirjoja sekä yli 400 maksutonta klassikkoa. Elisa Kirja -palvelussa kokonainen kirjahylly kulkee kätevästi mukana. www.elisa.fi/kirja

Elisa on tietoliikenne-, ICT- ja online-palveluyritys, jonka asiakkaana on 2,3 miljoonaa kuluttajaa, yritystä ja julkishallinnon organisaatiota. Elisa tarjoaa ympäristöystävällisiä palveluita viestimiseen ja viihtymiseen, sekä työvälineitä organisaatioiden toiminnan ja tuottavuuden parantamiseen. Suomessa Elisa on mobiililiittymien markkinajohtaja. Yhteistyö Vodafonen ja Telenorin kanssa mahdollistaa kansainvälisesti kilpailukykyiset palvelut. Elisa on julkisesti noteerattu Nasdaq Helsinki Suuret Yhtiöt -listalla, osakkeenomistajia on yli 200 000. Liikevaihto vuonna 2014 oli 1,54 miljardia euroa ja henkilöstömäärä 4 100. www.elisa.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs