Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Telekommunikaatio » Gummeruksen ja Elisan romaanikilpailuun lähetettiin 770 käsikirjoitusta

Elisa Oyj

Gummeruksen ja Elisan romaanikilpailuun lähetettiin 770 käsikirjoitusta

Tiedote.
Julkaistu: 14.11.2013 klo 10:00
Julkaisija: Elisa Oyj

Gummeruksen ja Elisan yhdessä järjestämään, äskettäin päättyneeseen suureen romaanikilpailuun osallistui yhteensä 770 käsikirjoitusta, joista lähes 200 saapui kilpailun viimeisenä päivänä. Tuomaristo vetäytyy nyt lukemaan lähetettyjä tekstejä ja kertoo päätöksensä helmikuussa 2014. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

Kilpailun tavoitteena on löytää kiinnostavia, omaäänisiä romaanikäsikirjoituksia ja tukea suomenkielistä kirjoittamista. Kilpailun voittaja saa Gummeruksen kustannussopimuksen ja Elisan 10 000 euron rahapalkinnon. Myös muille kilpailussa menestyneille jaetaan palkintoja. Kaikki kilpailuun osallistuneet voivat halutessaan julkaista kirjansa sähköisessä muodossa Elisa Kirja -palvelussa.

- Kilpailumme sai ilahduttavan suuren määrän kirjoittajia liikkeelle. Uskomme, että monet ovat kirjoittaneet tarinansa juuri tätä kilpailua varten, koska valtaosa kirjoituksista saapui viimeisen viikon aikana. Odotamme innolla sitä, kun suuri yleisö pääsee lukemaan ensimmäisiä teoksia Elisa Kirja -palvelussa helmi-maaliskuussa, sanoo liiketoimintajohtaja Liisa Puurunen Elisalta.

Tuomariston palautteen käsikirjoituksistaan saa kymmenen finalistia, joiden joukosta myös yleisö pääsee äänestämään mielestään parasta romaani-ideaa käsikirjoitusten takakansitekstien perusteella. Äänestys tapahtuu suuren romaanikilpailun nettisivulla (www.suuriromaanikilpailu.fi) tammikuun 2014 loppupuolella.

Romaanikilpailun tuomaristoon kuuluvat kirjailijat Joonas Konstig, Taina Latvala ja Aki Ollikainen sekä Gummeruksen kotimaisen kaunokirjallisuuden toimituspäällikkö Nina Gimishanov ja kustannustoimittaja Salla Pulli.

- Tuomariston ensivaikutelma on, että suuri osa kirjoittajista on ehtinyt hioa tekstiään hyvään vaiheeseen. Paljon on lähetetty fantasiaa, dystopioita ja historiallisia tarinoita sekä myös rohkeasti kielellä ja muodolla leikittelevää, kokeellisempaa tekstiä. Jokainen uusi käsikirjoitus saattaa olla lupaus kirjallisesta lahjakkuudesta, ja lukeminen on meille ilo, sanoo Gummeruksen kotimaisen kaunokirjallisuuden toimituspäällikkö Nina Gimishanov.

Lisätietoja
www.suuriromaanikilpailu.fi
Gummerus: Kotimaisen kaunokirjallisuuden osasto, puh. 010 683 6217, nina.gimishanov@gummerus.fi, salla.pulli@gummerus.fi
Elisa: Liisa Puurunen, liiketoimintajohtaja, p. 050 506 0285, etunimi.sukunimi@elisa.fi

Gummerus
Lehtori Kaarle Jaakko Gummerus aloitti kustannustoiminnan yhdessä vaimonsa Gustavan kanssa vuonna 1872. Kaarle Jaakko ja Gustava halusivat kantaa kortensa kekoon kansan valistamiseksi ja julkaista painotuotteita huviksi ja hyödyksi kaikille Suomen kyläläisille.

Gummerus toimii edelleen suomalaisena perheyhtiönä, jonka omistajat ja henkilökunta kunnioittavat Kaarle Jaakon alkuperäistä liikeideaa "huviksi ja hyödyksi". Julkaisemme kotimaista ja suomennettua kaunokirjallisuutta sekä tieto- ja harrastekirjoja. Kustannusohjelmaamme kuuluvat myös sanakirjat ja kielten kirjat sekä digitaaliset- ja mobiilituotteet. www.gummerus.fi

Elisa on tietoliikenne-, ICT- ja online-palveluihin keskittyvä yritys, jonka asiakkaana on 2,2 miljoonaa kuluttajaa, yritystä ja julkishallinnon organisaatiota. Elisan palvelut tarjoavat kuluttajille uusia mahdollisuuksia viestimiseen, oppimiseen ja viihtymiseen sekä organisaatioille välineitä toimintatapojen kehittämiseen ja tuottavuuden parantamiseen. Markkinajohtaja Elisa investoi Suomeen vuosittain noin 200 miljoonaa euroa. Yhteistyö Vodafonen ja Telenorin kanssa mahdollistaa palvelujen käytön kansainvälisesti. Liikevaihto vuonna 2012 oli 1,55 miljardia euroa ja henkilöstömäärä 3 870. Lisätietoja www.elisa.fi

Elisa Kirja on suomalaisen sähköisen kirjallisuuden palvelu, josta löytyy maailman laajin valikoima suomenkielisiä e- ja äänikirjoja sekä teoksia, joita muualta ei saa. Elisa Kirja -palvelussa kokonainen kirjahylly kulkee kätevästi mukana. Lisätietoja palvelusta osoitteessa www.elisa.fi/kirja ja www.kirjoitaitse.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs