Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Talous » Yrittäjien työttömyyskassa ylitti 20 000 jäsenen rajan

Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa

Yrittäjien työttömyyskassa ylitti 20 000 jäsenen rajan

Tiedote.
Julkaistu: 20.03.2012 klo 10:49
Julkaisija: Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa

Suomalaiset yrittäjät ovat innostuneet ottamaan työttömyysvakuutuksen itselleen. Tämä näkyy siinä, että Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassan (SYT-kassa) jäsenmäärä ylitti alkuvuodesta ensimmäisen kerran 20 000 jäsenen rajan.

-Nyt noin 500 yrittäjää joka kuukausi ottaa työttömyysvakuutuksen SYT -kassasta, sanoo kassanjohtaja Merja Jokinen.

SYT -kassa on nyt yli 20 000 jäsenellään selvästi Suomen suurin yrittäjien työttömyysvakuuttaja.

Jäsenmäärän kasvu on vaikuttanut siihen, että SYT kassa on voinut laskea jäsenmaksuaan jo useana vuotena peräkkäin. Alimmillaan se on 8 520 euron vuosityötulolla vain 50,32 euroa vuodessa. Jäsenmaksu on täysin vähennyskelpoinen henkilökohtaisessa verotuksessa.

 Yrittäjien työttömyys on pysynyt Merja Jokisen mukaan edelleen maltillisella tasolla.

 -Meillä on kuukausittain noin 500 työttömäksi jäänyttä, jotka saavat työttömyyskassasta ansiosidonnaista päivärahaa.

Kassanjohtaja Merja Jokisen mukaan yrittäjät ovat suhtautuneet nyt aikaisempaa myönteisemmin itsensä vakuuttamiseen työttömyyden varalta.

-Yhä useammin työttömyysvakuutus nähdään yhtenä osana yrityksen ja yrittäjän vakuutusturvaa. Se on luonnollista, koska yrittäjyys voi muuttua yrittäjästä itsestään riippumattomasta syystä myös hetkelliseksi työttömyydeksi.

Työttömyyskassan jäsenenä työttömäksi jäänyt yrittäjä voi saada palkansaajien tapaan ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa.

 

Lisätietoja:

Merja Jokinen

Kassanjohtaja

Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa

puh. 050 596 6000

www.syt.fi

 

SYT -kassa Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa (SYT-kassa) on suomalaisten yrittäjien vuonna 1995 perustama itsenäinen työttömyyskassa. Kassan tavoitteena on lisätä yrittäjien elämänlaatua ja turvallisuutta vapaaehtoisen työttömyysvakuutuksen avulla. Kassaan kuuluu tällä hetkellä yli 20 000 yrittäjää kaikilta toimialoilta ja kaikenkokoisista yrityksistä. Yrittäjäpuolella oman toimialaliiton tai järjestön jäsenyys ei takaa työttömyysturvaa. Yrittäjän täytyy hakeutua itse työttömyyskassan jäseneksi saadakseen työttömänä ansiosidonnaista päivärahaa. SYT-kassa maksaa työttömyysetuuksia keskimäärin 500 jäsenelleen kuukausittain. SYT-Kassan yleiset ehdot ja työttömyysturvan taso on määritelty työttömyyskassa- ja työttömyysturvalaeissa. SYT:n toimintaa valvoo Finanssivalvonta.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs