Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Talous » Valtiokonttorin ehdotus valtion vuoden 2013 tilinpäätökseksi on valmistunut

Valtiovarainministeriö

Valtiokonttorin ehdotus valtion vuoden 2013 tilinpäätökseksi on valmistunut

Tiedote.
Julkaistu: 09.04.2014 klo 14:05
Julkaisija: Valtiovarainministeriö

Valtiokonttorin ehdotus valtion vuoden 2013 tilinpäätökseksi on allekirjoitettu ja annettu valtiovarainministeriölle. Valtion tilinpäätös laaditaan valtion talousarvion piiriin kuuluvasta talousarviotaloudesta.

Valtiokonttorin ehdotus valtion tilinpäätökseksi sisältää valtion tuotto- ja kululaskelman ja taseen lisäksi valtion talousarvion toteutumalaskelman, valtion rahoituslaskelman sekä laskelmia täydentävät liitteet.

Valtion tuotto- ja kululaskelma osoitti 7 116 milj. euron kulujäämää vuodelta 2013. Vuonna 2012 kulujäämä oli 6 616 milj. euroa.

Toiminnan tuotot olivat 1 330 milj. euroa eli 21 milj. euroa pienemmät kuin edellisenä vuonna. Toiminnan kulut kasvoivat 10 milj. euroa 10 117 milj. euroon.

Rahoitustuotot olivat 1 178 milj. euroa. Ne vähenivät 355 milj. euroa. Väheneminen johtuu pääasiassa osinkotulojen pienenemisestä. Rahoituskulut vähenivät 264 milj. euroa 1 737 milj. euroon.

Satunnaisia tuottoja oli 31 milj. euroa, satunnaisia kuluja oli 10 milj. euroa.

Siirtotalouden tuotot olivat 3 224 milj. euroa. Ne kasvoivat 131 milj. euroa edellisestä vuodesta.

Siirtotalouden kulut, 39 727 milj. euroa, kasvoivat 1 807 milj. euroa. Suurimmat kasvun aiheuttajat olivat uutena elementtinä yleisradioveron siirto televisio- ja radiorahastoon sekä sosiaaliturvaan liittyvien tulonsiirtojen lisääntyminen ja kunnille maksettavien valtionosuuksien kasvu.

Tuotot veroista ja pakollisista maksuista lisääntyivät 1 359 milj. euroa 38 712 milj. euroon.

Valtion taseen loppusumma pieneni 2 108 milj. euroa 58 299 milj. eurosta 56 190 milj. euroon.

Valtion velka kasvoi taseen mukaan 6 825 milj. euroa ja se oli vuoden lopussa 92 109 milj. euroa.

Valtion oma pääoma on 44 178 milj. euroa negatiivinen. Aloittavassa taseessa 1.1.1998 oma pääoma oli 30 048 milj. euroa negatiivinen. Tilanne johtui sekä valtion ankarasta velkaantumisesta 1990-luvun alussa että aloittavan taseen laatimisessa tehdyistä ratkaisuista. Osa kansallisomaisuudesta jätettiin taseen ulkopuolelle ja valtion yhtiöomaisuus arvostettiin erittäin varovaisesti.

Ehdotus on luettavissa Valtiokonttorin sivuilla:

Valtiokonttorin ehdotus valtion vuoden 2013 tilinpäätökseksi

Tarkempia erittelyjä valtion tilinpäätöksestä ja kirjanpitotiedoista muutoinkin on mahdollista katsella Valtiokonttorin ylläpitämiltä valtiontalouden internet-raportointisivuilta. Sivuilta löytyy myös muita suunnittelun ja seurannan asiakirjoja.

Valtion tilinpäätös liitetään osaksi hallituksen vuosikertomusta, joka annetaan eduskunnalle huhti-toukokuun vaihteessa.

Lisätietoja:

Valtioneuvoston apulaiscontroller Esko Mustonen, puh. 02955 30060
Erityisasiantuntija Riitta Pirhonen, puh. 02955 30480
Erikoistutkija Hannu Koponen, Valtiokonttori, puh. 0295 50 2404
Taloushallintoasiantuntija Johanna Muukkonen, Valtiokonttori, puh. 0295 50 2410

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs