Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Talous » Valtaosa yritystuista pienille ja keskisuurille yrityksille

VATT

Valtaosa yritystuista pienille ja keskisuurille yrityksille

Tiedote.
Julkaistu: 15.09.2014 klo 09:43
Julkaisija: VATT

Suomalaisen yritystukijärjestelmän on julkisuudessa arvosteltu suosivan erityisesti suuria yrityksiä. VATT:n tuoreen muistion mukaan pienet ja keskisuuret yritykset saavat kuitenkin valtaosan Suomessa myönnetyistä yritystuista. Myös yritystoiminnan kokoon suhteutettuna pienet yritykset saavat enemmän yritystukia kuin suuret.

Valtter Louhivuoren muistio tarkastelee Suomessa myönnettyjen yritystukien kohdentumista pk-yrityksille vuosina 2003–2012. Suorista yritystuista ja tuetuista lainoista myönnettiin tarkasteluvuosina yhteensä noin 87 prosenttia pk-yrityksille. Pk-yritysten osuus julkisista takauksista oli puolestaan kokonaisuudessaan noin 90 prosenttia. Valtaosa yritystuista myönnettiin teollisuuden toimialalle. Yritystuilla tarkoitetaan valikoiduille yrityksille myönnettyjä julkisia tukia, joista muistion tarkasteluun on sisällytetty suorat rahalliset tuet, julkiset lainat ja takaukset.

Suomalaisten pk-yritysten rahoitustilanne on myös pankkilainojen ja yksityisen pääomarahoituksen osalta EU- ja euromaiden kärkitasoa. Tuoreimman Euroopan komission ja Euroopan keskuspankin tuottaman kyselyaineiston perusteella suomalaisten pk-yritysten lainahakemuksista kokonaisuudessaan myönnettyjen osuus oli euromaista korkein, yhteensä 83 prosenttia. Aikaisen vaiheen pääomasijoituksia suomalaisyrityksiin tehtiin puolestaan bruttokansantuotteeseen suhteutettuna viidenneksi eniten kaikista EU-maista.

Muistiossa yritystukia on arvioitu Tilastokeskuksen yritystukitilaston avulla, joka kattaa valtaosan Suomessa myönnetyistä yritystuista. Aineiston rajoitteista johtuen merkittävistä tukimuodoista tarkastelun ulkopuolelle jäävät muun muassa työ- ja elinkeinokeskusten kautta maksetut investointituet, maataloustuet sekä erinäiset verotuet. Yksityisten rahoitusmarkkinoiden tarkastelussa on käytetty Euroopan komission, Euroopan keskuspankin sekä Suomen ja Euroopan pääomasijoitusyhdistysten aineistoja.

Julkaisu:
Pienten ja keskisuurten yritysten rahoitus Suomessa (VATT Muistiot 37)

Lisätietoja:
Elias Einiö, erikoistutkija, elias.einio@vatt.fi, 0295 519 408

Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT) on soveltavan taloudellisen tutkimuksen asiantuntijayksikkö, joka tuottaa tutkimustietoa talouspoliittisen päätöksenteon ja sen vaihtoehtoja koskevan keskustelun tueksi.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs