Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Talous » Uusi tapahtumayhtiö vahvistamaan Lahden asemaa talvikaupunkina

Lahti 2017

Uusi tapahtumayhtiö vahvistamaan Lahden asemaa talvikaupunkina

Tiedote.
Julkaistu: 22.12.2014 klo 14:52
Julkaisija: Lahti 2017

Tavoitteena Lahden seudun kilpailukyvyn kehittäminen ja matkailutulon lisääminen

Lahtelaisten talviurheilutapahtumien kehittämisen ja jatkuvuuden varmistamiseksi on perustettu tapahtumayhtiö. Tavoitteena on luoda edellytykset vuoden 2017 pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisojen ja sitä edeltävien Salpausselän kisojen onnistuneelle järjestämiselle ja kansainvälisten suurtapahtumien jatkuvuudelle vuoden 2017 jälkeen.

Uusi yhtiö on Lahden seutu – Lahti Region Oy:n sataprosenttisesti omistama tytäryhtiö, jota Lahden kaupunki pääomittaa. Yhtiön vastuulla on tapahtumien ja asiakaskokemuksen kokonaisvaltainen kehittäminen, muun muassa markkinointi, myynti ja viestintä.

- Suomalaiset ovat tunnetusti hyviä urheilutapahtumien teknisessä järjestämisessä, mutta pyrimme yhä enemmän kehittämään tapahtumien asiakaskokemusta sekä vahvistamaan tapahtumien ja matkailun yhteistyötä. Uuden yhtiön myötä saamme lisää osaamista ja resursseja tukemaan lahtelaisia tapahtumia, kertoo tapahtumayhtiön toimitusjohtaja ja Lahden MM-hiihtojen pääsihteeri Janne Leskinen.

Lahden Hiihtoseuralla on jatkossakin vahva rooli sekä Salpausselän kisojen että MM-hiihtojen teknisissä järjestelyissä ja vapaaehtoistoiminnan järjestämisessä. Suomen Hiihtoliitto omistaa tapahtumien oikeudet ja Lahden kaupunki vastaa siitä, että olosuhteet ja puitteet ovat kansainvälisten tapahtumien edellyttämässä kunnossa.

- Hienoa että Lahden kaupunki haluaa olla edelläkävijä talvitapahtumien kehittämisessä ja hyödyntää kansainvälisiä suurtapahtumia entistä vahvemmin kaupungin vetovoiman rakentamisessa. Kansainvälisesti tällainen roolijako matkailun ja tapahtumien tiiviistä yhteistyöstä on todettu erinomaiseksi, mutta Suomessa se on uutta ja jopa ainutlaatuista, kertoo Lahti Region Oy:n toimitusjohtaja Raija Forsman

- Yhtiön fokus on nyt aluksi talvitapahtumissa, mutta yhtiön perustaminen on hyvä nähdä kehitysprojektina, josta syntyvää osaamista voidaan jatkossa hyödyntää myös muissa kansainvälissä suurtapahtumissa ja niiden hakemisessa, jatkaa Forsman.

Tapahtumayhtiö aloittaa toimintansa 1.1.2015 ja sen toimitusjohtajaksi on nimitetty vuoden 2017 pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisojen pääsihteeri Janne Leskinen. Yhtiön hallitus koostuu Lahden kaupungin, Suomen Hiihtoliiton, Lahden Hiihtoseuran ja Lahti Regionin edustajista.

Hallituksen kokoonpano:
Puhenjohtaja Jukka-Pekka Vuori (Suomen Hiihtoliitto)
Jussi Eerikäinen (Lahden seutu - Lahti Region Oy)
Raija Forsman  (Lahden seutu - Lahti Region Oy)
Markku Haapasalmi (Suomen Hiihtoliitto)
Mika Kulmala (Suomen Hiihtoliitto)
Juha Viljamaa (Lahden Hiihtoseura)
Pekka Virkkunen (Lahden kaupunki)

Lisätiedot:
Toimitusjohtaja, Lahti 2017 pääsihteeri Janne Leskinen p. 0400-300 930
Lahden seutu – Lahti Region Oy, toimitusjohtaja Raija Forsman p. 040-516 2803


 

 

#Lahti2017
Pohjoismaisten hiihtolajien MM-kilpailut 21.2.-5.3.2017

www.lahti2017.fi
Facebook: Lahti2017
Twitter: @Lahti2017
Instagram: @lahti2017

 

 

 

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs