Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Talous » Uudet tilaukset ja tilauskanta kasvaneet – kustannuskilpailukyky heikentynyt jyrkästi

Teknologiateollisuus ry

Uudet tilaukset ja tilauskanta kasvaneet – kustannuskilpailukyky heikentynyt jyrkästi

Tiedote.
Julkaistu: 04.08.2015 klo 11:00
Julkaisija: Teknologiateollisuus ry

Teknologiateollisuuden yritysten saamat uudet tilaukset ja tilauskanta kasvoivat huhti-kesäkuun aikana. Kasvun takana olivat erityisesti laivatilaukset. Suomen talouden tilanne on kokonaisuudessaan kuitenkin erittäin heikko. Yhteiskuntasopimusta tarvitaan rajusti heikentyneen kustannuskilpailukyvyn parantamiseksi.
 
Teknologiateollisuuden tilauskantatiedustelussa mukana olevat alan yritykset Suomessa saivat uusia tilauksia huhti-kesäkuussa euromääräisesti 14 prosenttia enemmän kuin vastaavalla ajanjaksolla vuonna 2014 ja 28 prosenttia enemmän kuin edeltävällä vuosineljänneksellä tammi-maaliskuussa.

Tilauskannan arvo oli kesäkuun lopussa 22 prosenttia suurempi kuin samaan aikaan vuonna 2014 ja seitsemän prosenttia suurempi kuin maaliskuun lopussa. Tilanne on kuitenkin epäyhtenäinen: yrityksistä 50 prosenttia raportoi tilauskantansa kasvaneen maaliskuun jälkeen, 41 prosenttia supistuneen ja yhdeksän prosenttia pysyneen ennallaan.

Markkinatilanteen lievästä paranemisesta kertoo myös se, että alan yritysten saamat tarjouspyynnöt ovat lisääntyneet jonkin verran koko alkuvuoden aikana.

Viime kuukausien tilauskehityksen perusteella teknologiateollisuuden yritysten liikevaihdon arvioidaan olevan syksyllä hieman suurempi kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Tammi-huhtikuussa liikevaihto kasvoi neljä prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.

Teknologiateollisuuden yritysten henkilöstö Suomessa väheni tammi-kesäkuussa hieman viimevuotisesta. Alan yritykset ovat rekrytoineet tänä vuonna uutta henkilöstöä kaikkiaan lähes 15 000; yrityksestä riippuen henkilöstöä joko lisättiin tai korvattiin eläkkeelle siirtyneitä tai työpaikkaa vaihtaneita. Lisäksi rekrytoitiin 13 000 kesätyöntekijää.

Suomen yksikkötyökustannuksissa ei käännettä parempaan

"Suomi lukeutuu tänä vuonna Kreikan ohella Länsi-Euroopan heikoimmin kehittyviin maihin. Kokonaistuotannolle ennakoidaan parhaimmillaankin vain hienoista kasvua", Teknologiateollisuuden toimitusjohtaja Jorma Turunen huomauttaa.

Suomen keskeisen vientisektorin eli teollisuuden tuotanto on jäänyt tänä vuonna viimevuotista pienemmäksi ja jopa alemmaksi kuin finanssikriisin pahimpaan aikaan. Tuotanto oli tammi-toukokuussa peräti 25 prosenttia alemmalla tasolla kuin vastaavaan aikaan vuonna 2008.

Teollisuuden tuotannon sekä investointien vähenemisen seurauksena myös yritysten työpaikat ovat vähentyneet viimevuosina merkittävästi. Alkuvuoden 2008 jälkeen teollisuuden työpaikkoja on kadonnut lähes 100 000.

Euroopan Keskuspankin tilastojen mukaan Suomen yksikkötyökustannukset (työvoimakustannukset / tuottavuus ja valuuttakurssien vaikutus) ovat nousseet euromaihin verrattuna noin 20 prosenttia vuoden 2007 jälkeen. Tänä vuonnakaan kustannuskilpailukyvyssä ei ole tapahtunut minkäänlaista paranemista.

Hallituksen tavoittelema noin viiden prosentin alenema yksikkötyökustannuksissa on näiden tietojen valossa ehdoton minimivaatimus, jotta Suomen kustannuskilpailukyky voisi parantua nykyisestä.

Paikallisen sopimisen lisääminen on keskeinen tekijä kustannuskilpailukyvyn hallinnassa. "Kansainvälisessä palkkakustannusvertailussa tulee sopimuskorotusten sijasta tarkastella todellisia työvoimakustannuksia. Suomen jäykän palkkamallin vuoksi ansiokehitys ylittää sopimuskorotukset toisin kuin esimerkiksi Saksassa", työmarkkinajohtaja Eeva-Liisa Inkeroinen toteaa.

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Jorma Turunen, puh. 0500 445 444
Johtaja Eeva-Liisa Inkeroinen, puh. 040 089 4220
Pääekonomisti Jukka Palokangas, puh. 040 750 5469

Teknologiateollisuus ry on elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen edunvalvontajärjestö, joka edistää Suomen keskeisimmän vientialan kilpailukykyä ja toimintaedellytyksiä. Suomalaisen teknologiateollisuuden päätoimialoja ovat elektroniikka- ja sähköteollisuus, kone- ja metallituoteteollisuus, metallien jalostus, suunnittelu ja konsultointi sekä tietotekniikka. Teknologiateollisuus vastaa 50 prosentista Suomen viennistä ja 75 prosentista tutkimus- ja kehitysinvestoinneista. Ala työllistää suoraan runsaat 280 000 ja välillisesti noin 700 000 suomalaista. Jatkuvasti kehittyvä ja ajassa elävä teknologiateollisuus luo perustan suomalaiselle hyvinvoinnille.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs