Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Talous » Tutkimus: Suomalaisten mielestä on selviä miesten ja naisten kotitöitä

Suomalaisen Työn Liitto

Tutkimus: Suomalaisten mielestä on selviä miesten ja naisten kotitöitä

Tiedote.
Julkaistu: 09.08.2016 klo 09:00
Julkaisija: Suomalaisen Työn Liitto

Suomalaisten mielestä suurin osa kodin askareista jakautuu tasapuolisesti miesten ja naisten välillä. Tietyt kotityöt, kuten pyykinpesu ja viemärityöt, määritellään kuitenkin vahvasti sukupuolen kautta, kertoo Sinivalkoinen jalanjälki -tutkimus. Jaottelu korostuu erityisesti miesten vastauksissa.

Suomalaisen Työn Liitto otti selvää suomalaisten suhtautumisesta siivoukseen ja kotitöihin. Tutkimus on tehty osana Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjaa, jonka tavoitteena on edistää suomalaisten tuotteiden myyntiä, ja siten suomalaista työtä.

– Haluamme kampanjan avulla muistuttaa kulutusvalintojen merkityksestä Suomen taloudelle ja kertoa samalla suomalaisesta suunnittelusta ja työstä tuotteiden taustalla. Tutkimuksen avulla saamme myös hyödyllistä tietoa suomalaisten kulutustottumuksista ja -tarpeista, Suomalaisen Työn Liiton projektipäällikkö Merja Mantila sanoo.

Kampanjatutkimus paljastaa, että suomalaiset suhtautuvat kotitöihin melko sukupuolineutraalisti. Yleisimmät kodin askareet nähdään kuuluvan tasapuolisesti sekä miehille että naisille.

– Viikoittaiset rutiinit, kuten kaupassa käynti, ruoanlaitto, tiskaaminen, roskien vieminen ja imurointi nähdään kuuluvan noin 90 prosenttisesti sekä naisille että miehille. Siivouksessa suositaan kotimaisia tuotteita, joita pidetään paitsi laadukkaina, myös valikoimaltaan kattavina, Mantila kertoo.

Raskaat työt miehille, pesuhommat naisille

Vaikka kotityöt nähdäänkin pääasiassa kuuluvan kaikille sukupuoleen katsomatta, tietyt askareet jakavat suomalaisten mielipiteitä. Esimerkiksi viemäreiden putsaamisen ja nurmikon leikkaamisen nähdään kuuluvan enemmän miehille. Vastaavasti tietyt työt, kuten pyykin ja lattioiden pesu sekä pölyjen pyyhintä mielletään kuuluvan naisille.

– Niin sanotut likaiset ja raskaat työt nähdään monesti miesten velvollisuutena. Mielenkiintoista kuitenkin on, että juuri miehet itse kokevat nämä työt vahvasti omikseen. Naiset sen sijaan eivät näe rooleja yhtä vahvasti. Kun esimerkiksi miehistä lähes puolet ilmoitti nurmikon leikkauksen kuuluvan miehille, naisista vain joka neljäs oli samaa mieltä, Mantila toteaa.

Siivoustottumuksissa on eroja

Sen lisäksi, että tietyt kotityöt näyttäisivät jakautuvan miesten ja naisten välillä eri tavalla, myös siivoustottumuksissa voi nähdä eroavaisuuksia.

– Käsityksemme mukaan miehet ehkä siivoavat harvemmin, mutta silloin perusteellisemmin. Naiset taas siivoavat useammin ja pitävät kodin aina perussiistinä, KiiltoCleanin markkinointipäällikkö Tiia Rita kertoo.

Sinituotteen varatoimitusjohtaja Aino Määttä on samoilla linjoilla. Hänen mukaansa etenkin naisille kodin puhtauden ylläpito on osa joka päiväisiä askareita ja varsinaisista suursiivouksista on luovuttu.

– Kuluttajapalautteessa sukupuolierot näkyvät erityisesti siinä, että miehet ovat aktiivisempia ottamaan selvää uusista siivousvälineistä ja arvostavat tuotteita, jotka oikeasti toimivat eri käyttökohteissa. Heiltä tulee myös paljon tuoteideoita, Määttä kertoo.

Rita puolestaan kertoo, että puhdistusaineita koskevassa kuluttajapalautteessa yleensä miesten siivousta koskevat kysymykset ovat yksilöidympiä ja liittyvät tiettyyn tilaan, tilanteeseen tai likaan.

– Miehet ottavat oikeanlaisista pesuaineista selvää ennen siivousta. Naisten kysymykset taas ovat yleisemmällä tasolla tai apua kysytään silloin, kun omat konstit on jo käytetty, Rita sanoo.

Mitkä kotityöt kuuluvat miehille tai naisille?

kaupassa käynti
o 93 % molemmille (miehet 93 %; naiset 94 %)
o 2 % miehille (miehet 3 %; naiset 1 %)
o 3 % naisille (miehet 3 %; naiset 3 %)

imurointi
o 91 % molemmille (miehet 89 %; naiset 94 %)
o 4 % miehille (miehet 4 %; naiset 4 %)
o 4 % naisille (miehet 6 %; naiset 2 %)

lattioiden pesu
o 80 % molemmille (miehet 79 %; naiset 82 %)
o 3 % miehille (miehet 3 %; naiset 2 %)
o 16 % naisille (miehet 17 %; naiset 15 %)

pölyjen pyyhkiminen
o 75 % molemmille (miehet 75 %; naiset 74 %)
o 1 % miehille (miehet 1 %; naiset 1 %)
o 22 % naisille (miehet 22 %; naiset 22 %)

pyykinpesu
o 74 % molemmille (miehet 74 %; naiset 74 %)
o 1 % miehille (miehet 1 %; naiset 1 %)
o 23 % naisille (miehet 24 %; naiset 23 %)

ikkunoiden pesu
o 73 % molemmille (miehet 71 %; naiset 74 %)
o 6 % miehille (miehet 7 %; naiset 5 %)
o 20 % naisille (miehet 21 %; naiset 19 %)

nurmikon leikkaaminen
o 62 % molemmille (miehet 52 %; naiset 72 %)
o 35 % miehille (miehet 45 %; naiset 25 %)
o 1 % naisille (miehet 1 %; naiset 1 %)

viemäreiden putsaaminen
o 55 % molemmille (miehet 47 %; naiset 63 %)
o 41 % miehille (miehet 49 %; naiset 33 %)
o 2 % naisille (miehet 2 %; naiset 1 %)

Tutkimustiedot perustuvat Suomalaisen Työn Liiton tilaamaan Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjatutkimukseen. Taloustutkimuksen tekemä kampanjatutkimus toteutettiin maaliskuussa 2016 ja siihen vastasi 2014 18–79-vuotiasta suomalaista kuluttajaa.

Lisätietoja:

Merja Mantila, projektipäällikkö, Suomalaisen Työn Liitto, 050 330 3640, merja.mantila@suomalainentyo.fi
Tiia Rita, markkinointipäällikkö, KiiltoClean Oy, 040 723 8360, tiia.rita@kiiltoclean.fi
Aino Määttä, varatoimitusjohtaja, Sinituote, +358 19 7600213, aino.maatta@sinituote.fi

 

Suomalaisen Työn Liiton Sinivalkoinen jalanjälki -kampanja muistuttaa jokapäiväisten ostopäätösten vaikutuksista Suomen työllisyyteen. Sinivalkoinen jalanjälki -tunnus helpottaa suomalaisten tuotteiden löytämisessä. Vuoden 2016 kampanjassa on mukana noin 50 yritystä sekä K-citymarketit, K-supermarketit, K-marketit, Rautiat ja K-raudat. www.sinivalkoinenjalanjälki.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs