Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Talous » Tutkimus: Näin suomalaisten verkko-ostaminen kiihtyy joulusesonkina

Adobe

Tutkimus: Näin suomalaisten verkko-ostaminen kiihtyy joulusesonkina

Tiedote.
Julkaistu: 06.11.2014 klo 10:07
Julkaisija: Adobe

Adobe arvioi suomalaisten verkko-ostamisen kasvavan tämän vuoden joulusesonkina (marras–joulukuu) 11 prosenttia viime vuodesta. Ahkerimmin suomalaiset nettishoppailevat torstaina 11.12.2014, jolloin verkko-ostoksiin kulutetaan arviolta noin 54 miljoonaa euroa – noin 9,8 euroa jokaista suomalaista kohden. Suomalaiset ovat myös kolmanneksi aktiivisimpia nettiostajia, kun tarkastellaan eri maiden suosituimman nettiostospäivän keskimääräistä kulutusta jokaista suomalaista kohden. Arviot perustuvat Adoben kansainväliseen Digital Index 2014 Online Holiday Shopping Forecast -tutkimukseen.

Adobe arvioi suomalaisten nettiostamisen kasvavan 2014 joulusesongin aikana 11 prosenttia vuoden 2013 joulusesonkiin verrattuna. Joulunajan nettikaupan osuus suomalaisten vuoden 2014 aikana tekemistä verkko-ostoksista on arviolta 17 prosenttia. Tämä on vain hieman yli kahden kuukauden keskimääräisen 16,7 prosentin osuuden. Suomalaiset ostavat verkosta joulusesongin aikana muun vuoden tahtiin eikä verkkokaupan menestys ole riippuvainen joulukaupasta. Muissa Pohjoismaissa verkkokaupan joulusesongilla on arviolta merkittävämpi rooli. Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa noin 20 prosenttia vuoden verkkokauppaostoksista tehdään marras–joulukuussa.

11.12.2014 suomalaisten suosikkipäivä nettiostoksille – kulutus jopa 54 miljoonaa euroa

Joulusesongin ensimmäinen piikki suomalaisten verkkoshoppailussa oli maanantaina 3. marraskuuta. Adoben arvion mukaan nettiostosten arvo kasvoi tuolloin noin 134 prosenttia nettiostamisen päiväkeskiarvoon verrattuna. Adobe ennustaa, että suomalaisten suosituin nettiostospäivä joulusesonkina on torstai 11.12.2014. Tällöin verkkokaupoissa kulutetaan arviolta noin 54 miljoonaa euroa. Torstaina 11.12.2014 jokainen suomalainen käyttää arviolta 9,8 euroa verkko-ostoksiin. Tämä keskiarvo tekee suomalaisista kolmanneksi ahkerimpia verkko-ostajia, kun tarkastellaan eri maiden suosituimman nettiostospäivän keskimääräistä kulutusta jokaista suomalaista kohden. Ruotsalaiset ovat ykkösenä ja sveitsiläiset toisena. Maanantaina 15.12.2014 ruotsalaiset käyttävät arviolta hieman yli 100 miljoonaa euroa nettiostoksiin, mikä tekee noin 10,4 euroa henkilöä kohden. Sveitsiläisten odotetaan kuluttavan nettiostoksiin noin 81 miljoonaa euroa maanantaina 8.12.2014, mikä tekee noin 9,9 euroa sveitsiläistä kohden.

Euroopan maista Saksassa käytetään eniten rahaa nettiostoksiin yhtenä päivänä. Adoben arvion mukaan saksalaisten vilkkain nettiostospäivä on maanantai 8.12.2014, jolloin verkko-ostoksiin kulutetaan lähes 440 miljoonaa euroa. Tämä tekee noin 5,4 euroa jokaista saksalaista kohden.

Suomalaiset ostavat mobiililaitteilla yhä enemmän

Mobiililaitteet, kuten älypuhelimet tai tabletit, kasvattavat suosiotaan suomalaisten nettiostajien välineenä. Adoben arvion mukaan 15,3 prosenttia kaikista joulusesongin verkko-ostoksista tehdään mobiililaitteella. Mobiililaitteiden suosio ostovälineenä kasvaa vuoden 2013 joulusesongista arviolta 46 prosenttia. Suomi on kuitenkin naapurimaitaan jäljessä mobiililaitteella shoppailussa. Norjassa 21 prosenttia (kasvua 39 prosenttia edellisvuodesta) verkko-ostoksista tehdään mobiililaitteella. Ruotsissa mobiililaitteiden osuus on arviolta 19,5 prosenttia (kasvua 31 prosenttia edellisvuodesta) ja Tanskassa 18,9 prosenttia (kasvua 56 prosenttia edellisvuodesta). Euroopassa ahkerimpia mobiilishoppaajia ovat britit, jotka ostavat 24 prosenttia verkko-ostoksista mobiililaitteella.

”Nettiostoksia tehdään mobiililaitteilla entistä enemmän. Tämä kehitys ei näy ainoastaan Pohjoismaissa vaan koko Euroopassa, jossa mobiililaitteilla tehtyjen nettiostosten määrän ennustetaan kasvavan 39 prosenttia viime vuodesta. Tähän kasvutrendiin vaikuttavat erityisesti älypuhelinten näyttöjen suureneminen sekä kuluttajien kasvanut luottamus tehdä nettiostoksia liikkeellä ollessaan”, sanoo Adoben Nordic Marketing Manager Malin Bodolla.

 Tietoa tutkimuksesta 

Adoben kansainvälinen Digital Index 2014 Online Holiday Shopping Forecast -tutkimus perustuu anonyymiin dataan yli 20 miljardista verkkokauppakäynnistä lokakuulta 2014 sekä yli triljoonaan verkkokauppakäyntiin vuodesta 2008 alkaen 27 eri maassa. 

Tutustu Digital Index 2014 Online Holiday Shopping Forecast -tutkimuksen raporttiin: http://www.cmo.com/content/dam/CMO_Other/ADI/ADI_2014_Holiday_Prediction/2014_Holiday_Shopping_Prediction.pdf

 

Lisätietoja antavat:

Adobe Systems Nordic
Jes Schyum
+45 26 70 46 70
jes.schyum@adobe.com

Hill+Knowlton Strategies
Sami Stormbom
+358 50 442 2301
sami.stormbom@hkstrategies.com

Adobe Systems

Adobe muuttaa maailmaa digitaalisilla kokemuksilla. Lisätietoja: www.adobe.com/fi  

Adobe muuttaa maailmaa digitaalisilla kokemuksilla. Lisätietoja: www.adobe.com/fi 

© 2014 Adobe Systems Incorporated. All rights reserved. Adobe, the Adobe logo, Creative Cloud, Adobe Premiere, SpeedGrade, Prelude and After Effects are either registered trademarks or trademarks of Adobe Systems Incorporated in the United States and/or other countries. All other trademarks are the property of their respective owners.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs