Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Talous » Turva- ja materiaaliteknologian innovaatiokeskus harjakorkeudessa Mikkelissä

Miktech Oy

Turva- ja materiaaliteknologian innovaatiokeskus harjakorkeudessa Mikkelissä

Tiedote.
Julkaistu: 26.01.2012 klo 15:00
Julkaisija: Miktech Oy

Mikkelin seudun Osaamiskeskuksessa vuonna 2006 aloitettu työ kansainvälisesti vetovoimaisen tutkimus- ja tuotekehityskeskuksen rakentamiseksi on edennyt jo harjakorkeuteen saakka.  Miktech Oy:n toimitusjohtaja Vesa Sorasahi totesi harjannostajaistilaisuudessa pitämässään puheessaan, että uusi , moderni ja kilpailukykyinen toimintaympäristö sekä yrityksille että tutkimusyksiköille vahvistaa positiivista kuvaa dynaamisesta ja kehittyvästä Mikkelistä.

Turva- ja materiaaliteknologian innovaatiokeskus tulee entisestään vahvistamaan mm. Lappeenrannan teknillisen yliopiston alueyksikön, LUT Savon asemaa Etelä-Savossa ja Mikkelissä, sekä lisäämään teknologiayritysten ja oppilaitosten välistä yhteistyötä.  

Jääkärinkadulle, ns. Kasarmin kampusalueen laidalle, sijoittuva Turva- ja materiaaliteknologian innovaatiokeskus on edennyt määrätietoisen kehittämistyön avulla. Aktiivinen yhteistyö alueen T&K-toimijoiden, LUT Savon laboratorioiden, Mikkelin ammattikorkeakoulun sekä kärkiyritysten avulla. Huipputasoa olevat ns. veturiyritykset, Environics Oy sekä LUT Savon huippuyksiköt Astral (ohutkalvopinnoituksen tutkimusyksikkö) , Vihreän kemian laboratorio sekä bioenergian tutkimusyksikkö luovat hyvät edellytykset myös muille toimijoille. Innovaatiokeskus palvelee alueen yrityksiä tutkimus- ja kehitystyössä.

Mikkelin seudun osaamiskeskuksessa odotetaan uuden innovaatiokeskuksen valmistumista jo innolla. Kehitysjohtaja Juha Kauppinen toteaa, että Innovaatiokeskuksen sijoittaminen jo olemassa olevalle kampusalueelle tehostaa mm. laboratorioiden käyttöä ja tiivistää toimijoiden välistä yhteistyötä. Näillä resursseilla Turva- ja materiaaliteknologian innovaatiokeskuksesta tulee kansainvälisesti kiinnostavat T&K-ympäristö. Mikkelin seudun Osaamiskeskus tulee panostamaan innovaatiokeskuksen kansainvälisen kiinnostavuuden nostamiseen ja markkinointiin.

Uuden kiinteistön kokonaishuoneistoala on 7,815 kerrosneliömetriä, joista vuokrattavia tiloja on runsaat 6100 kerrosneliömetriä. Vuokratiloista on esisopimuksia jo noin 85% tiloista. Rakennushankkeen kokonaiskustannusarvio on n. 13,5 Meur.

Kiinteistön rakennuttaja on Mikkelin kaupungin kiinteistöyhtiö Naistinki Oy:n omistama kiinteistöyhtiö ja pääurakoitsija on  JL-Rakentajat Oy.

Miktech Oy on innovaatio- ja teknologiakeskus, joka edistää tutkimustoiminnan ja elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä keskittyen uuden teknologian synnyttämiseen ja käyttöönottoon sekä teknologiayhtiöiden toiminnan kehittämiseen. Miktechillä on keskeinen rooli alueen kehittämistyössä, sillä Miktech koordinoi Mikkelin kaupungin kehittämisstrategian mukaisia kehityshankkeita teknologian saralla.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs