Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Talous » Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät 1/2015: Kasvu käynnistyy investoinneilla

Teknologiateollisuus ry

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät 1/2015: Kasvu käynnistyy investoinneilla

Tiedote.
Julkaistu: 03.02.2015 klo 11:00
Julkaisija: Teknologiateollisuus ry

Vain kannattavat yritykset voivat investoida. Sääntelyn purkaminen ja verotuksen kannustimet tukisivat sijoituksia Suomeen. Menestyäkseen teollisuus tarvitsee vakaan ja ennustettavan toimintaympäristön. On tärkeää, ettei teollisuudelle aseteta uusia kustannusrasitteita.

Teknologiateollisuuden yritysten liikevaihto Suomessa oli 66,5 miljardia euroa vuonna 2014. Liikevaihto kasvoi noin kaksi prosenttia edellisvuotisesta. Kasvun takana olivat lähinnä peliteollisuus, terästuotanto ja autojen valmistus.

Teknologiateollisuuden yritykset Suomessa saivat uusia tilauksia loka-joulukuussa hieman enemmän kuin vuotta aiemmin vastaavaan aikaan. Tilaukset eivät kuitenkaan yltäneet edeltävän vuosineljänneksen tasolle. Tilauskanta pysyi ennallaan edeltävällä vuosineljänneksellä saatujen laivatilausten ansiosta.

Viime kuukausien tilauskehityksen perusteella teknologiateollisuuden yritysten liikevaihdon arvioidaan olevan alkuvuonna hieman suurempi kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. 

Teknologiateollisuuden yritysten henkilöstö Suomessa väheni viime vuonna lähes 10 000:lla. Henkilöstöä oli vuoden aikana keskimäärin 276 000.

Henkilöstön vähenemisestä huolimatta alan yritykset rekrytoivat viime vuonna uutta henkilöstöä kaikkiaan noin 20 000. Yrityksestä riippuen henkilöstöä joko lisättiin tai korvattiin eläkkeelle siirtyneitä ja työpaikan vaihtaneita. 

Yritykset haluavat investoida Suomeen

Teknologiateollisuuden toimitusjohtaja Jorma Turunen vakuuttaa, että suomalaiset yritykset haluavat kasvaa ja työllistää Suomessa.

- Teolliset investoinnit ovat olleet pitkään vähäisiä ja ne on saatava käyntiin. Nykyinen tuotantokapasiteetti ja nähtävissä oleva talouskasvu eivät riitä rahoittamaan julkisia menoja, Turunen painottaa.

Teknologiateollisuuden uusi teollisuuspolitiikan johtaja Sanna Rauhansalo odottaa tulevalta eduskunnalta ja hallitukselta panostuksia kasvuun, osaamiseen ja uudistumiseen. Ensimmäiseksi pitäisi huolehtia siitä, että byrokratiaan juuttuneet investoinnit saadaan toteutettua.

- On tärkeää, että säästöpaineissa ei unohdeta investoida tulevaisuuteen, Rauhansalo muistuttaa.

Yritysten kannattavuus Suomessa on suorastaan romahtanut viime vuosina. Tämä koskee laajasti kaikkia toimialoja ja myös teknologiateollisuuden yrityksiä. Vuonna 2013 teknologiateollisuuden yritysten nettotulos oli keskimäärin vain 0,9 prosenttia suhteessa liiketoiminnan tuottoihin. Vuosina 2000-2005 osuus oli 7,3 prosenttia ja 2006-2007 keskimäärin 12 prosenttia.

- Tilanne on huolestuttava, sillä vain kannattava yritys voi investoida. Säädösviidakon purkamisen lisäksi investointien käynnistymistä voidaan edistää verotuksella. Tällä hetkellä yrityksillä ja omistajilla ei ole verotuksellisia kannustimia sijoittaa Suomeen pitkäjänteisesti, Rauhansalo toteaa.

- Verojärjestelmän tulisi olla läpinäkyvä, yksinkertainen, kannustava, oikeudenmukainen ja ennakoitava. Sitä se ei nyt ole, Rauhansalo sanoo.

Verojärjestelmän suurimmat ongelmat koskevat sen heikkoa dynamiikkaa, yritysten liikevoittojen kaksinkertaista verotusta ja sukupolvenvaihdosten verotusta. Verokiila on vakava työllistymisen ja työpaikkojen este.

Kasvun mahdollisuudet on hyödynnettävä

Suomea pidetään osaamisen kärkimaana. Pienenä kansakuntana meidän tulee hyödyntää koulutuksen resurssit mahdollisimman tehokkaasti.  Koulutuksen tulee vastata paremmin yritysten tarpeisiin, jotta osaajat voidaan palkata kitkattomammin työelämään. Tämä tarkoittaa, että yritysten ja korkeakoulujen yhteistyötä pitää entisestään tiivistää.

- Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatioinvestoinnit sekä julkiset hankinnat synnyttävät uutta liiketoimintaa, lisäävät investointeja Suomeen ja parantavat tuottavuutta. Hallituksen tuleekin panostaa tki-toiminnan tukemiseen. Tässä Tekesin ja SHOKien rooli on keskeinen, Jorma Turunen painottaa.

Ennen päätöksiään eduskunnan ja hallituksen tulee arvioida niiden hyödyt ja kustannukset. Sääntelyä pitää purkaa ja julkisen sektorin palveluita sujuvoittaa esimerkiksi digitalisaation avulla.

- Kasvu on kuitenkin haettava vientimarkkinoilta. Varsinkin pk-yrityksille on tärkeää, että kansainvälistymis- ja vienninedistämispalvelut toimivat, Turunen muistuttaa.

Suomi on kuitenkin kaukana markkinoista, ja pitkät kuljetusetäisyydet ovat jo itsessään lisäkustannus. Tätä taakkaa ei pidä kasvattaa.

Lisätietoja:  
Toimitusjohtaja Jorma Turunen, puh. 0500 445 444
Johtaja Sanna Rauhansalo, teollisuuspolitiikka, puh. 050 340 6174  
Pääekonomisti Jukka Palokangas, puh. 040 750 5469

etunimi.sukunimi@teknologiateollisuus.fi

Tilanne ja näkymät -raportti ja tiedotustilaisuuden materiaalit ladattavissa Teknologiateollisuuden verkkosivuilla

 

Teknologiateollisuus ry on elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen edunvalvontajärjestö, joka edistää Suomen keskeisimmän vientialan kilpailukykyä ja toimintaedellytyksiä. Suomalaisen teknologiateollisuuden päätoimialoja ovat elektroniikka- ja sähköteollisuus, kone- ja metallituoteteollisuus, metallien jalostus, suunnittelu ja konsultointi sekä tietotekniikka. Teknologiateollisuus vastaa noin 50 prosentista Suomen viennistä ja 75 prosentista tutkimus- ja kehitysinvestoinneista. Ala työllistää suoraan noin 280 000 ja välillisesti noin 700 000 suomalaista. Jatkuvasti kehittyvä ja ajassa elävä teknologiateollisuus luo perustan suomalaiselle hyvinvoinnille.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs