Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Talous » Suomalainen työ ja muotoilu kirittävät Lahden vuoden 2017 MM-kisoja

Lahti 2017

Suomalainen työ ja muotoilu kirittävät Lahden vuoden 2017 MM-kisoja

Tiedote.
Julkaistu: 18.01.2016 klo 13:00
Julkaisija: Lahti 2017

Vuoden 2017 pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisat nojaavat vahvasti suomalaiseen työhön ja muotoiluun. Tapahtumalla on merkittävä työllistävä vaikutus ja se yhdistää uudella tavalla urheilun ja designin. Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Lahti2017:lle Avainlippu- ja Design from Finland -merkit ensimmäisenä urheilutapahtumana.

Lahden MM-kisat tulee olemaan yksi Suomen 100-vuotisjuhlavuoden suurimmista tapahtumista. Kisat ovat vahvasti kansainväliset: osallistujia saapuu noin 60 maasta ja tv:n välityksellä kisat keräävät yli 500 miljoonan yleisön. Tapahtuma rakentuu kuitenkin lähes kokonaan suomalaisin voimin kotimaisuusasteen ollessa yli 90 prosenttia.

– Näin suurella tapahtumalla on merkittävä työllistävä vaikutus, kotimaisen ydintiimin osalta se on noin 65 henkilötyövuotta. Päälle tulevat ennen tapahtumaa ja kisaviikkojen aikana satojen ihmisten alihankintatyöt. Lisäksi kisaviikkojen aikana tehdään arvokasta vapaaehtoistyötä kymmeniä tuhansia tunteja. Tarjoamme vapaaehtoisille ainutlaatuisen mahdollisuuden verkostoitua ja työskennellä eri alojen osaajien kanssa, kertoo Lahti 2017 MM-kisojen pääsihteeri Janne Leskinen.

– Suomalaisesta työstä ollaan tänä päivänä ylpeitä, ja kuluttajat arvostavat sitä. On hienoa, että suomalainen osaaminen voidaan nyt tehdä näkyväksi myös Avainlipun kautta. Uskon, että Lahden MM-kisoista tulee sekä upea kansanjuhla meille suomalaisille että mahdollisuus näyttää myös kansainväliselle kisayleisölle ja median edustajille, miten vahvaa talvikisa- ja tapahtumaosaamista meiltä Suomesta löytyy, Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtaja Tero Lausala kertoo.

– Kuluttajille tapahtumamme tarjoaa myös mahdollisuuden olla tukemassa kotimaista osaamista ja kysyntää; lähteekö esimerkiksi lapsiperhe hiihtolomallaan etelään vai tekeekö kisareissun kotimaassa. Viime talvena Ruotsissa järjestetyt MM-kisat toivat Falunin alueelle turisteilta yli 30 miljoonan euron tulot, jatkaa Leskinen.

Palvelumuotoilulla kohti parempaa kisaelämystä

Kotimaisen työn ohella vuoden 2017 kisatapahtumaa ja -elämystä rakennetaan suomalainen muotoiluosaamisen keinoin. Kyseessä on ensimmäinen tapahtuma, jolle Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Design from Finland -merkin.

– Palvelumuotoilu on kiinteä osa päivittäistä työtämme, kun rakennamme asiakkaillemme kokonaisvaltaista urheilu-, ajanviete- ja matkailuelämystä. Olemme selvittäneet tarkasti asiakkaidemme toiveita ja rakennamme tapahtumaa vahvasti niiden perusteella. Tavoitteenamme on luoda palvelukonsepti, jota voidaan hyödyntää myös jatkossa Suomessa järjestettävissä suurtapahtumissa, kertoo Janne Leskinen.

– Lahden MM-kisat ovat ensimmäinen urheilutapahtuma, jolle on myönnetty Design from Finland -merkki. Merkki kisoissa viestii suomalaisesta, ainutlaatuisesta palvelumuotoilusta myös kansainvälisesti. Kisoille myönnetty merkki on tunnustus kisojen panostuksesta palvelumuotoiluun ja on suuri ilo päästä kertomaan maailmalla korkealle arvostetusta suomalaisesta palvelumuotoiluosaamisesta ja designista hieman yllättävässäkin kontekstissa, urheilutapahtumaan liitettynä, jatkaa Tero Lausala.

MM-kisojen yleisöalueesta tullaan tekemään juhlakisojen arvoinen ja toimivuuden ohella panostetaan uudella tavalla tunnelmallisuuteen ja visuaalisuuteen. Muun muassa Lux Helsinki -valofestivaalin, Slushin ja Flow -festivaalin tapahtuma-alueiden ja valaistuksen suunnittelusta vastaava Sun Effects tuo MM-kisojen ja MM-esikisojen tapahtuma-alueisiin uudenlaista ilmettä.

Suomalainen muotoiluosaaminen tulee näkymään myös konkreettisesti jo hyvissä ajoin ennen vuoden 2017 kisoja. Lahdessa kuluvan talven aikana paljastettavan kisalaskurin on suunnitellut arkkitehtuurin Finlandia-voittaja Anssi Lassila.

Lahden MM-hiihdoilla on myös pitkät perinteet korkealaatuisen designin ja julistetaiteen esille tuojana ja tulevien kisojen mainonta ja markkinointi luottavatkin vahvasti suomalaiseen osaamiseen. Ensimmäisiä näytteitä ovat kansainvälisesti tunnetun kuvittajan Pietari Postin modernia ja retroa otetta yhdistävät mainonnan kuvitukset, jotka jatkavat muun muassa professori Kyösti Variksen aiemmissa kisoissa luomaa perinnettä.

 

Lisätiedot:
Lahti2017, pääsihteeri Janne Leskinen, 0400-300 930
Lahti2017, markkinointijohtaja Esa-Pekka Nykänen, 040-595 3135
Suomalaisen Työn Liitto, toimitusjohtaja Tero Lausala, 050-407 2623
Suomalaisen Työn Liitto, markkinointipäällikkö Reetta Mentu, 050-561 5030

 

Liite: Esimerkki Lahti2017-kisojen mainonnasta käytettäväksi kuvituskuvana. Kuvalähde: Lahti2017.

Liitetiedostot

 

#Lahti2017
FIS Nordic World Ski Championships
Pohjoismaisten hiihtolajien MM-kilpailut
22.2.-5.3.2017

www.lahti2017.fi
Facebook
Twitter
Instagram
YouTube
LinkedIn

 

 #LahtiSkiGames
Pre-World Championships
Salpausselän Kisat
19.-21.2.2016
www.lahtiskigames.com
Facebook

Twitter
Instagram
YouTube

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs