Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Talous » Rakennusteollisuuden kevään suhdannekatsaus: Rakentaminen hiipuu mutta toivo elää

Rakennusteollisuus RT

Rakennusteollisuuden kevään suhdannekatsaus: Rakentaminen hiipuu mutta toivo elää

Tiedote.
Julkaistu: 31.03.2015 klo 12:00
Julkaisija: Rakennusteollisuus RT

Rakentaminen supistuu tänä vuonna jo neljättä peräkkäistä vuotta. Rakentamisen kokonaismäärä vähenee vajaalla prosentilla. Talonrakentamisessa aloitukset kääntyvät kasvuun, mutta infrarakentamisessa pysytään miinuksella. Jos talouskasvu voimistuu ja työllisyys nousee, rakentamisen ennakoidaan kasvavan ensi vuonna 2–3 prosenttia.

Kuluva vuosi on rakennusalalle vielä vaikea. Uudisrakentamisen aloituskuutiot ovat pohjalukemissa, ja etenkin asuntotuotanto vähenee yhä. Korjausrakentaminen on kannatellut kituliasta talonrakentamista.

”Edellisinäkin keväinä olemme odottaneet kasvua seuraavaksi vuodeksi, mutta näkymät ovat aina heikentyneet vuoden mittaan ja vastassa on ollut uusi alamäki”, Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Sami Pakarinen kuvaa.

”Tällä kertaa perustamme näkemyksemme siihen, että monilla osa-alueilla rakentaminen on painunut niin alas, ettei siitä käytännössä ole kuin yksi suunta eli ylöspäin. Yleisessä talouskehityksessä on nähtävissä myönteisiä merkkejä, ja esimerkiksi teollisuuden investointihalukkuus on piristymässä. Näköpiirissä on suuria yksittäisiä hankkeita vaikkakaan ei toistaiseksi laajaa elpymistä”, Pakarinen sanoo.

Asuinrakentamisen aloitukset laskevat edelleen tänä vuonna vapaarahoitteisen asuntotuotannon supistuessa. Kuluttajakauppa on ollut nihkeää viime vuosina, mutta yksityiset rahastot ovat hankkineet asuntoja vuokrakäyttöön ja pitäneet asuntorakentamista käynnissä valtion tukeman tuotannon ohella.

Asuntomyynnin vilkastuminen vaatii kuluttajaluottamuksen vahvistumista, jota onkin jo nähty viime kuukausien aikana. Tämä heijastuisi myönteisesti myös omakotitalorakentamiseen, joka kyntää todella syvällä. Tänä vuonna ei uskota lähtevän liikkeelle kuin 5 000 omakotitalon rakentaminen, kun määrä oli takavuosina parhaimmillaan yli kolminkertainen.

”Tänä vuonna ennakoimme asuntojen aloitusmääräksi kaikkiaan 23 500, kun VTT:n arvioima tarve väestönkehityksen perusteella olisi noin 29 000. Jos tarve ylittää jatkuvasti tarjonnan, asuntojen hinnat ja vuokrat lähtevät nousuun etenkin kasvukeskuksissa. Asuntotilannetta ei pidä päästää kriisiytymään, vaan julkisen sektorin on omalta osaltaan varmistettava kohtuuhintaisen asumisen edellytykset muun muassa toimivalla kaavoituksella”, Rakennusteollisuus RT:n hallituksen puheenjohtaja, YIT Oyj:n varatoimitusjohtaja Tero Kiviniemi toteaa.

Kaupungistuminen vaikuttaa tuleviin rakennustarpeisiin huomattavasti lähivuosina. Vastapainona kasvukeskusten rakentamiselle Rakennusteollisuus peräänkuuluttaa priorisointia väyläverkostossa koko maan tasolla, jotta raaka-aineiden kuljetus ja yhteydet vientisatamiin pysyvät kunnossa.

”Infraan panostamisella tähdätään juuri tavaraviennin edellytysten parantamiseen ja Suomen kilpailukyvyn nostamiseen. Jo 2,4 miljardiin euroon kasvaneen valtion väyläinfran korjausvelan kiinni kurominen on erityisen kannattavaa näin matalasuhdanteessa, kun kustannustaso on alhainen”, Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtaja Tarmo  Pipatti lähettää terveisiä vaaleihin valmistuville poliitikoille.

Rakentamisen tilastointi keskeytynyt

Rakennusalan suhdanteiden ennakointia vaikeuttaa tällä hetkellä tilastotietojen puuttuminen. Tuoreimmat tiedot talonrakentamisen osalta yltävät vain vuoden 2014 lokakuuhun. Tilastokeskus uudisti viime vuoden lopulla rakentamisen tilastointiaan, mutta Väestörekisterikeskuksen tietoteknisten järjestelmien ongelmat ovat estäneet uuteen käytäntöön siirtymisen ja tilastointi on jouduttu keskeyttämään.

Viime vuoden virallisista tilastoista puuttuu loppuvuoden aloitustiedot kokonaan, mutta Rakennusteollisuus on pyrkinyt ottamaan ne huomioon omassa suhdannekatsauksessaan. Tilastoinnin puutteet vaikuttavat rakentamisen kokonaismäärän ja talonrakentamisen aloitusmäärien arviointiin.

Lisätietoja:
Rakennusteollisuus RT:n puheenjohtaja, YIT Oyj:n varatoimitusjohtaja Tero Kiviniemi, puh. 040 519 0112
RT:n toimitusjohtaja Tarmo Pipatti, puh. 040 506 5021
RT:n pääekonomisti Sami Pakarinen, puh. 050 343 4337 RT:n viestintäjohtaja Merja Vuoripuro, puh. 040 587 2642

Aineistot:
Suhdannekatsaus kokonaisuudessaan ja tiedote löytyvät myös RT:n verkkosivuilta www.rakennusteollisuus.fi/suhdanteet Keskeiset suhdannekuvaajat sekä muut ajankohtaiset graafit voit ladata Rakennusteollisuuden kuvio-pankista www.rakennusteollisuus.fi/keskeiset-suhdannekuvaajat

Rakennusteollisuus RT ry on rakennusalan elinkeinopoliittisten ja työmarkkina-asioiden edunvalvoja. RT-liittoyhteisöön kuuluvat Keskusliitto ja viisi toimialaa: Talonrakennus, Rakennustuoteteollisuus, Infra, Pinta ja LVI-tekninen urakointi.

 

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs