Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Talous » POP VAKUUTUKSELLE TOIMILUPA FINANSSIVALVONNALTA

POP VAKUUTUKSELLE TOIMILUPA FINANSSIVALVONNALTA

Tiedote.
Julkaistu: 01.03.2012 klo 12:00
Julkaisija: OSG Viestintä Oy

Suomeen ei ole perustettu täysin uutta, henkilöasiakkaille suunnattua kotimaista vahinkovakuutusyhtiötä liki sataan vuoteen. Kevään aikana markkinoille saadaan uusi toimija. POP Pankki -ryhmän perustama uusi henkilöasiakkaiden  vakuuttamiseen keskittyvä vahinkovakuutusyhtiö sai toimiluvan tammikuussa Finanssivalvonnalta.

Yhtiö on viralliselta nimeltään Suomen Vahinkovakuutus Oy, jonka aputoimi- ja markkinointinimenä toimii POP Vakuutus.

– Kuluttajille tulemme näkymään yksinomaan POP Vakuutus -brändillä, jota rakennamme johdonmukaisesti eri markkinointikanavissa, joista tärkeimpinä POP Pankkien laaja konttoriverkosto sekä yhtiön oma verkkopalvelu, linjaa vakuutusyhtiön toimitusjohtaja Pasi Puntari.

Suomen Vahinkovakuutus Oy:n liiketoiminnan olennaisena osana on myös niin sanottu kumppanuusmyynti, josta tähän asti on puuttunut kotimainen palveluntarjoaja.

– Kysyntä erilaisille räätälöidyille vakuutustuotteille muun muassa kaupan alalla on kasvanut viime vuosina ja kuluttajien keskuudessa esimerkiksi yksittäiset tuotevakuutukset ovat muodostuneet suosituiksi. Pyrimmekin johtavaksi räätälöityjen kumppanuustuotteiden tarjoajaksi Suomessa, Pasi Puntari sanoo.

POP Vakuutus haluaa tarjota aiempaa selkeämpää vakuutuspalvelua. Vakuutusten vertailu, niiden kattavuus ja ehdot tehdään hyvin selkeiksi, jotta asiakkaan on helppo muodostaa käsitys siitä, miltä riskeiltä hän haluaa suojautua. Näin saadaan aikaan oikeudenmukaisempi hinnoittelu, kun päällekkäiset vakuutukset vältetään.

Toiminnan kulmakivenä on vahva sähköisten kanavien hyödyntäminen ja totuttua parempi palvelu verkossa.

– Haluamme yhdistää verkossa perinteisen hyvän palvelun eli ihmisläheisyyden ja mutkattomuuden sekä verkon luontaiset edut, joihin kuuluvat muun muassa nopeus sekä ajasta ja paikasta riippumattomuus, Puntari kuvaa.

POP Vakuutus aloittaa vakuutusten myynnin loppukeväästä. Sen valikoimaan kuuluvat kaikki tavallisimmat henkilöasiakkaan tarvitsemat vahinkovakuutustuotteet, joihin kuuluvat koti-, ajoneuvo-, vene-, matka- ja tapaturmavakuutukset.

 

Lisätietoja:

Suomen Vahinkovakuutus Oy

Toimitusjohtaja Pasi Puntari puh. 0400 429 106, pasi.puntari@popvakuutus.fi

Liitetiedostot

POP Vakuutus on verkossa toimiva vakuutusyhtiö, joka tarjoaa selkeitä ja edullisia henkilöasiakkaan vahinkovakuutustuotteita ja –palveluita. Lisäksi yritys räätälöi vakuutustuotteita eri yhteistyökumppanien tarpeisiin. POP Vakuutus on Suomen Vahinkovakuutus Oy:n aputoimi- ja markkinointinimi. Yhtiön omistaa POP Pankki -ryhmä. Yhtiö sai toimiluvan Finanssivalvonnalta vuoden 2012 alussa.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs