Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Talous » OLL ja poliittiset opiskelijajärjestöt: Miljoonien säästöt liikkumattomuuteen puuttumalla

Opiskelijoiden Liikuntaliitto ry (OLL)

OLL ja poliittiset opiskelijajärjestöt: Miljoonien säästöt liikkumattomuuteen puuttumalla

Julkaistu: 16.04.2015 klo 13:51
Julkaisija: Opiskelijoiden Liikuntaliitto ry (OLL)

Liikkumattomuus on WHO:n mukaan maailmanlaajuisesti neljänneksi suurin ennenaikaista kuolinriskiä lisäävä tekijä. Se maksaa suomalaiselle yhteiskunnalle vuosittain jopa kaksi miljardia euroa. Valtiovarainministeriön maaliskuussa julkaiseman raportin mukaan Suomen pitää sopeuttaa vähintään kuuden miljardin euron edestä tulevalla vaalikaudella, jotta valtion velkakierre saadaan katkaistua. Ennaltaehkäisevillä investonneilla liikuntaan voimme kääntää liikkumattomuuden ja samalla valtion kustannukset laskuun ilman leikkauslistoja.

”Kehittämällä ennaltaehkäisyä ja vahvistamalla liikunnan asemaa terveydenhuollossa voimme lisätä väestön hyvinvointia ja samalla vähentää liikkumattomuudesta aiheutuvia kustannuksia”, opiskelijajärjestöjen puheenjohtajat toteavat.

Liikkumattomuuteen puuttuminen vaatii hallintorajat ylittävää yhteistyötä, jossa jo olemassa olevia ja hyväksi todettuja malleja voidaan levittää laajemmalle. Esimerkiksi opiskelijaliikunnassa kehitettyjä arkiaktiivisuutta ja matalan kynnyksen liikuntaa tukevia malleja on mahdollista ja kannattavaa levittää myös korkeakouluympäristön ulkopuolelle. Hyvänä esimerkkinä tällaisesta mallista on Opiskelijoiden Liikuntaliiton (OLL) ja Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiön (YTHS) kehittämä liikunnan palveluketju, joka tähtää siihen, että terveytensä kannalta liian vähän liikkuvat opiskelijat tavoitetaan terveydenhuollon kautta ennen kuin ongelmia ehtii syntyä.

Myös liikuntakulttuuriin kaivataan muutoksia, jotta kaikki kokevat olevansa tervetulleita liikkumaan ja saavat myönteisiä kokemuksia liikunnasta. Tähän tarpeeseen vastaa monissa korkeakouluissa käytetty liikunnan vertaistuutorointi. Hyvinvoinnin edistäminen ja liikkumattomuuden vähentäminen tarvitsevat laaja-alaista yhteistyötä, jossa liikunta nostetaan päätöksenteon keskiöön muuallakin kuin urheilukentillä ja liikuntajärjestöissä.

”Liikkumattomuuteen puuttumista tulee ajatella sijoituksena. Jokainen siihen huolellisesti budjetoitu euro maksaa itsensä korkojen kanssa takaisin. Esimerkiksi jokainen pyöräilyn edistämiseen käytetty euro tuottaa tutkitusti yhteiskunnalle kahdeksan euron hyödyn paremman kansanterveyden kautta”, kertovat puheenjohtajat yhdessä.

Lisätietoja:

Hilkka Kemppi
Puheenjohtaja
Keskustan Opiskelijaliitto ry (KOL)
050 3897 260
hilkka.kemppi@keskustaopiskelijat.fi

Daniel Lahti
Puheenjohtaja
Kokoomuksen Opiskelijaliitto Tuhatkunta
044 7760 773
daniel.lahti@kokoomusopiskelijat.fi

Remo Ronkainen
Puheenjohtaja
Kristillisdemokraattiset Nuoret
050 5958 819
remo.ronkainen@kdnuoret.fi

Christoffer Andersson
Puheenjohtaja
Liberala studerande LSK
045 3554 341
christoffer.andersson@liberal.fi

Matias Vainio
Puheenjohtaja
Opiskelijoiden Liikuntaliitto
044 7800 211
matias.vainio@oll.fi

Sebastian Tynkkynen
Puheenjohtaja
Perussuomalaiset nuoret
0400 988 960
sebastian.tynkkynen@ps-nuoret.fi

Hanna Huumonen
Puheenjohtaja
Sosialidemokraattiset Opiskelijat SONK ry
045 1129 299
puheenjohtaja@sonk.fi

Pinja Laukkanen
Puheenjohtaja
Vasemmisto-opiskelijat
040 140 2229
puheenjohtaja@vasemmisto-opiskelijat.fi

Saara Ilvessalo ja Ozan Yanar
Puheenjohtajat
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNO ry
0400 504 089 ja 044 2758 797
puheenjohtajat@vino.fi

Opiskelijoiden Liikuntaliitto ry (OLL) on 1924 perustettu valtakunnallinen opiskelija- ja korkeakoululiikunnan edunvalvonta- ja palvelujärjestö. OLL:n edustaa kaikkia Suomen korkeakouluopiskelijoita. OLL vaikuttaa, palvelee, kouluttaa, tutkii ja toimii niin kansallisilla kuin kansainvälisilläkin kentillä opiskelijaliikunnan puolesta.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs