Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Talous » Matti Kuosmanen palaa yhtiöidensä johtajaksi

Kuopio-Tahko Markkinointi

Matti Kuosmanen palaa yhtiöidensä johtajaksi

Tiedote.
Julkaistu: 17.03.2015 klo 10:00
Julkaisija: Kuopio-Tahko Markkinointi

TAHKOcomin ja Tahko24h:n perustaja Matti Kuosmanen palaa 19 vuoden jälkeen perheyhtiöidensä toimitusjohtajaksi 1.5.2015 alkaen.

Kuosmasen mukaan päätös ottaa yhtiöiden operatiivinen johtaminen itselle syntyi, kun vuorotteluvapaalla ollut TAHKOcomin pitkäaikainen toimitusjohtaja Jari Mathalt menehtyi alkuvuodesta tapaturmaisesti ja nykyinen konsernin toimitusjohtaja Jari Kukkonen kutsuttiin Närhi konsernin toimitusjohtajaksi.

Viime vuodet perheensä kanssa Espanjassa asunut Matti Kuosmanen sanoo työskennelleensä yhtiöidensä hallituksessa koko ajan aktiivisesti, mutta ratkaisuun liittyy myös henkilökohtaisia syitä.
- Kun viisikymppiä ikää tuli mittariin, niin aloin miettiä, mitä vielä voisin tehdä ja kehittää. Ideoita on ja haluan myös perheeni tiiviimmin mukaan yhtiöiden toimintaan.

Tahkovahti Oy:n nimellä 1988 aloittanut TAHKOcom on Suomen suurimpia matkailumarkkinointiyrityksiä. Yhtiöiden liikevaihto on noin 8 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa on noin 50 työntekijää. TAHKOcomilla on välitettävänään noin 1000 loma-asuntoa Tahkovuorella ja lähialueella.

Yhtiö markkinoi Tahkon aluetta ja loma-asuntojen vuokrauksen lisäksi tuottaa TAHKO24h:n välityksellä kiinteistöpalveluja. Kuosmanen yhtiökumppaneineen on rakennuttanut lisäksi Nilsiän Tahkovuoren alueelle uutta majoitustilaa 15 miljoonalla eurolla.

Matti Kuosmanen tuli tunnetuksi myös Tahkovuoren lentomäen kehittäjänä ja suunnittelijana vajaa parikymmentä vuotta sitten. Hanke sai näkyvää julkisuutta kotimaan ja Euroopan lisäksi muun muassa Japanin suurimmissa lehdissä. Kuosmanen oli myös Puijon Mäet Oy:n toimitusjohtaja ja työskenteli vuosisadan vaihteessa Finpron palveluksessa Madridissa.

Yhtiöiden tavoitteena on Kuosmasen mukaan jatkossa vahvistaa perheyrittäjyyttä. Hallituksen puheenjohtajana jatkaa puoliso KM, LKV Marja-Liisa Kuosmanen ja neuvonantajina ins. AMK, eMBA, HHJ Jari Kukkonen ja KTM Heikki Laitinen.

Matti Kuosmanen on koulutukseltaan rakennusinsinööri ja kauppatieteiden maisteri. Hän on suorittanut myös LKV ja Diploma in International Marketing Management -tutkinnot.

Närhi konsernilla on yli viidenkymmenen vuoden kokemus raskaankaluston varaosista. Toimialaan kuuluvat raskaankaluston varaosien maahantuonti, tarvike- ja varustemyynti, teknisen tuen helpdesk-palvelu, raskaan kaluston koulutukset, puutavaranostureiden ja -perävaunujen sekä niiden varaosien myynti sekä käytettyjen koneiden vientikauppa. Konserniin kuuluu kaksi tytäryritystä, Kuopion Kuljetus Kalusto Oy ja Porokka Forest Oy. Konsernin liikevaihto on n. 15.5 milj. € ja se työllistää yhteensä n. 30 henkilöä.

Närhi Oy on osa maanlaajuista raskaankaluston varaosakaupan ketjua Raskassarjaa.

Lisätiedot:
Matti Kuosmanen 0447 481404 (+34 691971526); matti.kuosmanen@tahko.com 
Jari Kukkonen 0447 481424; jari.kukkonen@tahko.com

kkK

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs