Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Talous » KT:n valtuuskunta hyväksyi neuvottelutuloksen

KT Kuntatyönantajat

KT:n valtuuskunta hyväksyi neuvottelutuloksen

Tiedote.
Julkaistu: 30.08.2013 klo 16:37
Julkaisija: KT Kuntatyönantajat

KT:n valtuuskunta hyväksyi työmarkkinakeskusjärjestöjen saavuttaman neuvottelutuloksen.

Työmarkkinaratkaisun aiheuttama korotus olisi nykyoloissa kuntataloudelle korkea varsinkin kun maan hallituksen tekemät rakennepäätökset edellyttävät kunnilta noin kahden miljardin euron säästöjä.

Valtuuskunta edellyttää, että maan hallituksen päättämät verotuksen inflaatiotarkistukset on korvattava kunnille täysimääräisesti. KT:n valtuuskunta päätti kuitenkin hyväksyä ratkaisun osana kokonaisuutta, sillä pitkä sopimuskausi tuo vakautta ja ennustettavuutta myös kuntatalouteen.

Ratkaisu nostaisi kunta-alan työvoimakustannuksia noin 260 miljoonaa euroa sopimuskauden aikana.

Nyt alkavien kunta-alan alakohtaisten virka- ja työehtosopimusneuvotteluiden takaraja on 25.10.2013.

Kunta-alan nykyiset sopimukset ovat voimassa 28.2.2014 asti, joten uudet sopimukset tulisivat voimaan 1.3.2014.

Lisätietoja:

KT:n valtuuskunnan puheenjohtaja Aki Lindén, puh. 050 39 00 000
kunta-alan työmarkkinajohtaja Markku Jalonen, puh. 040 547 7710

KT Kuntatyönantajat on työmarkkinakeskusjärjestö, joka edustaa kuntia ja kuntayhtymiä työnantajina. KT neuvottelee ja sopii kunta-alan työ- ja virkaehtosopimukset. Se on keskeinen työelämän tuloksellisuuden ja laadun kehittäjä. Kunnissa ja kuntayhtymissä työskentelee 437 000 työntekijää ja viranhaltijaa. Kunta-alan palkkasumma henkilösivukuluineen on noin 22 miljardia euroa.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs