Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Talous » Koulutuspäiviin varattuja varoja kohdennettava osaamisen kehittämiseen

KT Kuntatyönantajat

Koulutuspäiviin varattuja varoja kohdennettava osaamisen kehittämiseen

Tiedote.
Julkaistu: 07.12.2012 klo 09:00
Julkaisija: KT Kuntatyönantajat

Valtio on varautunut ensi vuoden budjetissaan tukemaan osaamisen kehittämistä työpaikoilla 103 miljoonalla eurolla. KT Kuntatyönantajat pitää tärkeänä, että näitä määrärahoja kohdennetaan kunta-alalle, jossa kunta- ja palvelurakenneuudistus edellyttää palvelujen ja palveluprosessien uudistamista ja siihen liittyvää osaamisen kehittämistä.

Osaamisen kehittämiseen varatut määrärahat tulee kohdentaa siihen tarkoitukseen, mihin ne on alkujaan tarkoitettu: osaamisen ennakoivaan kehittämiseen työpaikoilla. Tällä tavalla edistetään samanaikaisesti sekä työllisyyttä että palvelujen tuloksellisuutta.

Kunta-alalla määrärahoja on perusteltua kohdentaa terveys- ja sosiaalialan koulutukseen. Näillä aloilla kuntien rekrytointitarpeet ja tarve osaajista korostuu erityisesti henkilöstömäärältään suurissa kunnissa ja sote-kuntayhtymisssä.

KT Kuntatyönantajat esittää, että 103 miljoonan euron lisämäärärahaa kohdennetaan kunta-alalle

  • 5 miljoonaa euroa Työelämän kehittämisstrategian Osaamisen kehittämisen -oppimisverkoston kautta käytettäväksi osaamisen kehittämiseen työpaikoilla
  • 5 miljoonaa euroa Kaste-ohjelman kautta johtamisen, esimiestyön ja henkilöstön osaamisen kehittämiseen
  • 5 miljoonaa euroa TEKESin kautta julkisen sektorin työorganisaatioiden kehittämisrahoitukseen kohdennettavaksi palvelujen ja palveluprosessien uudistamiseen liittyvään osaamisen kehittämiseen
  • 10 miljoonaa euroa oppisopimuskoulutukseen, jossa määräraha kohdennetaan sosiaali- ja terveysalalle sekä korkea-asteen oppisopimustyyppiseen koulutukseen.

Lisätietoja:

kunta-alan työmarkkinajohtaja Markku Jalonen, puh. 040 547 77 10 
neuvottelupäällikkö Jorma Palola, puh. 050 512 5300


 KT Kuntatyönantajat on kuntatyönantajien etujärjestö, joka edustaa Suomen kaikkia kuntia ja kuntayhtymiä. KT neuvottelee ja sopii kunta-alan työ- ja virkaehtosopimukset. Se on keskeinen työelämän tuloksellisuuden ja laadun kehittäjä. Kunnissa ja kuntayhtymissä työskentelee 441 000 työntekijää ja viranhaltijaa.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs